Lue keskustelun säännöt.
mitä ajattelit viimeksi lukemastasi kirjasta?
27.01.2009 |
Minä luin juuri kirjan Anne of the island eli Anna-sarjan sen version, jossa Anna on korkeakoulussa opiskelemassa. Olen lukenut sen aikaisemmin vain suomeksi. Hämmästelin itsekseni sitä, että vasta nyt ymmärsin, miksi juuri tuota kirjaa on pidetty sarjan "vähiten hyvänä". Se on englanniksi oikeasti aika naivi. Siitä oikein näkyy, miten kaikki "nuortenkirjan tarpeelliset osat" on ympärtty toisiinsa. Suomennoksesta se ei näy (ja minä olen lukenut suomennoksen myös aikuisena, jolloin olisi pitänyt huomata). Suomentaja on varmaan tehnyt tosissaan töitä.
Toinen, mitä olen hämmästellyt verratessani Anna-sarjan ja Mongomeryn tekstejä englanniksi ja niiden suomennoksia, on tapa jolla murteita on kirjoitettu englanniksi jo silloin edellisessä vuosisadan vaihteessa, mutta jolla ne on säännöllisesti peitetty suomennoksissa. Suomennoksista on tietyllä tapaa tullut kirjallisesti parempia - enkä minä nyt tarkoita että murteilla kirjoittaminen olisi kirjallisesti väärin, vaan jotenkin nuo kirjat tuntuvat yhtenäisemmillä ja koherentimmilta ja ajatellummilta suomeksi kuin englanniksi.
Samalla on hukattu kuitenkin yksi olellinen puoli alkuperäisestä. Niissä nimittäin kuvataan itse asiassa todella pikkutarkasti ja hienosyisesti (ja jopa vähän ennakkoluuloisesti) sosiaalisia eroja ja luokkasuhteita. Verratkaapa vaikka kaikkia niitä Pye- ja Sloane- ja vastaaviin sukuihin kohdistuvia huomautuksia. Sitä ei jotenkin tajua ennen kuin törmää englanninkielisiin versioihin, joissa alemmat luokat ääntävät sanoja "väärin" ja puhuvat murretta... Se on hienoisyistä ja kuvaa loppujen lopuksi melko pieniä luokkaeroja, mutta ei ollenkaan hienovaraisesti.
On mielenkiintoista ajatella, onko murteitten hukkaamisen takana 1950-luvun käännöksissa muutakin kuin oikeakielisyyden ihanne, vai onko tuollaluokkajutulla ollut tarkoituksellista väliä. Sehän on sitä sodanaikaista ja jälkeistä kansallisen yhtenäisyyden rakentamisen aikaa Suomessa.
Onko muilla mitään jaettavaa viimeaikaisista lukukokemuksistaan?
Kommentit (15)
Luin TImo Parvelan sammon ryöstäjät- kirjat (nuortenkirjoja) ja mietin, että saahan kalevalastakin fantasiaa. Ja tietysti, onhan Tolkienkin kalavalavaikutteista, joten ei sen pitäisi olla mikään ihme...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirja kertoo useasta ihmisestä, jotka linkittyvät toisiinsa tiivisti tai löyhästi. isona osana on kertomus siitä, miten joku lakkaa muistamasta. Suuria teemoja ovat myös rakkauden eri vaiheet: pitkän parisuhteen rakkaus, äidinrakkaus, himo ja rakkaus, väljähtänyt rakkaus.
Kirja sai minut kyllä ajattelemaan paljon ja pohtimaan teemojaan. Jotenkin kuitenkin se tuntui hirveän nuorelta. Niinkuin melko pienellä elämänkokemuksella kirjoittaisi valtavista asioista. Niinhän kyse olikin, mutta en tiedä vaikuttiko ennalta tietämäni kirjailijan ikä mietintöihini. Vaikuttava kirja, mutta hieman naiivi ja kerronnaltaan minusta heittelehtivä, tyylillisesti.
kirjastosta löysin Nick Rhean Heartbeat - constable on the moor -kirjan, se on yksi useamman kirjan sarjasta, johon tv-sarja pohjautuu. Kirja oli harmiton ja hyväntuulinen, sitä voi lukea niin eläkeläismammat kuin tällaiset työssäkäyvät mammat, jotka kaipaavat jotain kepeää mutta hyväntuulista luettavaa bussimatkalle töihin. Ihmettelen, että kukaan kustantaja ei ole ottanut sarjaa ohjelmaansa ainakaan vielä, onhan se tv-sarja aikamoisen suosittu täällä Suomessakin.
Aluksi oli aika masentavaa luettavaa parisuhteesta.. Kuitenkin ajatuksia herättävä kirja, tuli itselle sellainen olo, että parisuhteen eteen pitää ja kannattaa tehdä töitä, myös makuuhuoneen puolella. Luontevat ja läheiset välit puolisoiden välillä hieno juttu! Nopeasti luettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä meneillään:
Laura Lindstedt: Sakset. Tässä päällimmäisenä vaikutelmana on upea kielenkäyttö! Kirja kertoo kolmikymppisestä naisesta, joka adoptoi yksin Kiinasta pienen tytön, odottaa suuria tunteita ja ainakaan alkuun asiat eivät lähde sujumaan. Tyttö ei puhu, ei leiki äitinsä läsnäollessa, äiti epätoivoisesti yrittää saada lapsen tunteita esiin, mutta on aika hukassa ja epävarma lapsen kanssa. Tykkään, erityisesti tuon ihanan kielenkäytön ja tunnelmien välittämisen takia.
Kirsti Lakopulos: Rakkauden rippuja. Kevyt kirja, kertoo tarinoita kirjoittajan miehen kotikylästä Kreikasta. Ei herätä suuria tunteita, mutta tätä luen mielellään välipaloina vaikka mainoskatkojen aikana.
Susanna Alakoski: Sikalat. Tämä on melkein lopussa. Ruotsinsuomalaisen alemman luokan elämää Ruotsissa, kuvattu lapsen näkökulmasta minusta erittäin uskottavasti; antaa vaikutelman, että kirjailija on joko itse elänyt tällaista elämää tai nähnyt sitä läheltä lapsena. Hieman ahdistava, tuo mieleen oman lapsuuteni alkoholistiperheessä. Toisaalta tavallaan positiivinen, myös kauheissa oloissa kasvaneilla on omat ilonaiheensa, pienet onnenhetkensä.
Camilo José Cela: Masurkka kahdelle kuolemalle. En vielä päässyt oikein sisään tähän, en edes ole saanut kiinni aiheesta, muutama sivu takana. Tämän lainasin siksi, että Celan Mehiläispesästä tykkään kovasti.
Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän. Tässäkin aika alussa. Kertoo suomalaisesta laulajasta, joka katoaa Afrikassa. Laulajan äiti ja ex-poikaystävä kai lähtevät etsimään tyttöä. Ei vielä vaikuta yhtä hyvältä kuin Itkosen Kohti ja Huolimattomia unelmia, jotka olen häneltä lukenut aika hiljattain.
Ja ajatukseni olivat, että tekipä hyvää lukea pitkästä aikaa oikein ehtaa hömppäkirjallisuutta. Yleensä tulee luettua jotain astetta "vakavampaa", mutta näköjään joskus on ihana vaan ahmia tuollainen pokkari menemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ajattelin, että on tavallaan hassua kuvata kartalla Suomen historiaa jostain keskiajalta, kun ei silloin mitään Suomea kerran ollut (kirjassa sanotaankin näin). Ainoa syy, miksi juuri tuo alue nyt kiinnittää huomiota, on, että siitä sitten myöhemmin tuli Suomi. Siinä kirjassa on myös vuosisatojen varrelta monta erimuotoista "Suomea" ja valtakunnanrajoja näytetään välttelevän ihan tietoisesti. Onhan se totta, etä monen kulttuurisen tai taloudellisen tekijän asettumista maantieteeseen tai kartalle eivät valtionrajat paljonkaan säätele.
Lisäksi minua hämmästyttää se, miten paljon historia sisältää ja miten paljon se on muuttunut. Historianopiskelijana aikanaa tentin Jutikkalan Suomen historian kartastoa 1940-luvulta. Se oli ihan toisenlainen.
Siinä oli paljonkin ajateltavaa, mutta tälle palstalle sopisi varmaan pari huomiota Luise Bourgeoisesta, pariisilaisestä kätilöstä 1600-luvulla.
Aikakaudella, jolloin naisen fysiologiasta ei tiedetty juuri mitään ja kohdun ajateltiin valetavan vatsaontelossa oman mielensä mukaan viini oli vettä vähemmän vaarallinen juoma, tämä kätilö kuitenkin neuvoi raskaanaolevia naisia olemaan juomatta alkoholia sillä perusteella, että "se nostaa kohdun lämpötilaa" ja vauvansiemenet siellä sitten paistuvat kuoliaaksi. Perusteet siis ihan kuusta, mutta lopputulema oikea. Samoin tämä kätilö ajatteli - toisin kuin useimmat muut lääkärit ja kätilöt tähän aikaan - että synnyttävän äidin piti valita itse itselleen paras asento. Tämä johtui juuri tuosta hämmentävästä käsityksestä naisruumiin järjestyksestä, mutta tulos siinäkin lopulta oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kyllä poikkeus eikä sääntö. Mutta kyseessä oli teos nimeltä Mistress of the Sun, historiallinen romaani, joka kertoo Aurinkokuninkaan virallisen rakastajattaren Louise de la Vallieren tarinan. Sain sen joululahjaksi englanninkieliseltä ystävältä. Romaanin kieli oli poikkeuksellisen vaikeaa ja lukeminen alkoi sujua vasta, kun tajusin, että siinä matkitaan ranskan kielen lauserakenteita ja sanontoja. Vasta lopuksi huomasin, että kirjan lopussa oli sanasto, jossa kaikki hankalat sanat selitettiin! Olisipa se mainittu jo kansilehdellä!
En tiedä minkä verran tarina perustui historiallisiin tosiasioihin - mutta mielenkiintoista oli ajatus, että kuninkaallisten avioiliitothan perustuivat kansainväliseen politiikkaan ja maiden liittolaisuuhteisiin, sen sijaan miehen sydämen vallittu saattoi olla ihan joku muu. Rakastajatarjärjestelmä antoi mahdollisuuden antaa myös tälle sydämen vaimolle ja hänen lapsilleen virallinen asema.
Hurjaa oli se, että hovissa kirjan mukaan synnytykset usein salattiin ja heti synnytyspäivän iltana naiset tälläytyivät tanssisaleihin teeskennellen, ettei mitään ollut tapahtunut. Raskaus oli mahdollista peittää pitkälle vaatteiden avulla, ja nainen sitten vain vetäytyi jonnekin viikoksi tai pariksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vihoviimeinen ratkaisu, että ympätään esimerkiksi englanninkieliseen alkuteokseen yhtäkkiä joku vitsiniekaksi mielletty henkilö vääntämään savoa. Tätä näkee paljon esimerkiksi elokuvissa ja varsinkin dubatuissa sarjoissa.
Eilen lopetin kirjan "Sattuman kauppaa" ja se oli ihan mielenkiintoinen kirja siinä, miten sama aika ja samanaikaiset tapahtumat kuvattiin ensin vaimon, sitten miehen näkökulmasta. Sitä lukiessa tuli monta oivallusta. Sen kirjan käännös oli muuten kaikin puolin mainio.
siinä oli kohta, jossa Pesonen etisii kadoksissa olevia vaatteitaan ja "löytää joko sukat tai kengät". Kohta on suomeksi täydsin käsittämätön varsinkin kun ne sukat ja kengät sitten myöhemmin tarinassa on aseteltu johdattamaan Pesonen viirun piilopaikkaan. Hetken mietin, että miten ihmeessä sen luen. Sitten tajusin, että ruotsinkielen varken eller sopii yhteyteen täydellisesti ja käätntyi luontevasti ja asiayhteyteen sopivasti että Pesonen "ei löytänyt kenkiään eikä sukkiaan".
muuten hienosti suomennettu, vaikka pakastehernelaatikossa taloon tulleen Viirun nimi ei aukeakaan ihan samalla lailla kuin ruotsinkielisen Finduksen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihteeksi jotain asiaakin täällä, eikä vain tuon yhden hihhulin ympärillä pyörivää juttua.
Minä luin äskettäin Åsa Linderborgin Minua ei omista kukaan. Tämä ruotsalainen toimittaja kertoo lapsuudestaan alkoholisti-isänsä kanssa. Kirja pysähdytti, koska lapsuuskuvaus oli niin kaunis. Olin jo aiemmin kuullut yhdeltä ystävältäni, että hän ei ole omaa lapsuuttaan osannut ajatella mitenkään kurjana tai säälittävänä, vaikka molemmat vanhemmat ovat käyttäneet liikaa alkoholia, koska lapsia on kuitenkin rakastettu. Ja tässä Linderborgin kirjassa oli sama ajatus. Jos tämänkin olisi kuvannut joku muu (sukulainen esim.), kertomus olisi ollut täysin toisenlainen, raaempi - vaikka kaikki surullisetkin asiat välittyivät Linderborgin tekstistä. Niille ei vain annettu niin suurta painoarvoa, mitä voisi olettaa.
Kirjoittaja alkoi havahtua oman elämänsä epäkohtiin ja jossain määrin häpeämään isänsä käyttäytymistä vasta teini-ikäisenä, jolloin suurin osa lapsista kokee samoin. Siihen asti hänen isänsä oli maailman paras.
Yritetään pitää tämä ketju elossa, niin on luettavaa!
Olen lukenut Kirsi Vainio-Korhosen kirjaa "Suomen herttuattaren arvoitus, suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulta."
Kirja sisältää hyväntuulisia tarinoita historiallisista henkilöistä joista tiedetään jotain ja aukkoja paikkaillaan sillä, mitä tuon ajan historiasta muten tiedetään. Nimihenkilö Suomen herttuatar ei suinkaan ollut yksikään oikeasta Suomen herttuattarista (Catarina Jagellonica tai Kuningatar Kristiina) vaan porvaristyttö Eva Merthen, josta ilmeisesti tuli Venäjän kenttamarsalkan pitkäaikainen rakastajatar pikkuvihan aikana.
Kirja on aika positiivinen ja kaunis niin sisällöltään kuin ulkoasultaankin. Mieleen jää kuitenkin huomioita, jotka ovat rumempia. Esimerkiksi pikkuvihan miehityksen aikainen ja jälkeinen piikki aviottomien lasten syntyneisyydessä. joku osa siitä varmasti oli Evan kaltaisia tarinoita sotilaiden kanssa vapaaehtoisesti suhteisiin ryhtyneistä naisista, mutta vaikka Venäläiset tuolloin yrittivät pitää sotaväkeään kurissa, sotilaat ovat aina ja kaikkialla käyttäytyneet siviilejä kohtaan samalla tavalla. Ihan kaikki ei ehkä ollut vapaaehtoista.
Kirjan lopussa on myös juttua leikkivistä lapsista. 1700-luvulla muotifilosofi Locke korosti, että lasten täytyi antaa leikkiä ja heille piti antaa leluja. lapset kun olivat järkeviä olentoja, jotka oppivat parhaiten vapaan leikin kaltaisen innostuksen kautta, ei piiskaten eikä pakolla. Niin väärässä oli Aries 1970-luvulla kun väitti, ettei entisaikoina lapsia rakastettu eikä ymmärretty ihmisiksi ollenkaan!
onko kukaan muu lukenut viimeaikoina mitään kiinnostavaa?