Kellään ollut välilevyn pullistuma kaularangassa?
Miten paranitte, mitä lääkkeitä söitte ja pidittekö kauluria tms. Olen käynyt siis lääkärissä ja saanut kipulääkettä mutta hermokivpuihin ei oikein auta. Kaulurista lääkärit erimielisiä.
Kommentit (35)
Ei kauluria, eikä lääkkeitä. Lääkäri arvioi, että leikkaus ei auta. Puolen vuoden fysikaalinen hoito ja fyssareiden jumppaohjeistuksen noudattaminen auttoi.
Söin Targiniqia. Kovat kivut säteili käteen. Olin saikulla ehkä kolme viikkoa. Ei haluttu leikata, koska paranee itsestään ja niin paranikin. Tosin toiseen peukkuun jäi tunnoton kohta, koska nikama jumissa vähän edelleen. Ikää 50, ja kulumia alkaa tämä ikäisellä jo olemaan. Ilmeni kertaheitolla, kun nostin ruokalassa lattialta.
Mulla ollut pullistuma kaularangassa vuosia sitten ja nyt uusinut. Tätäkin seuraillaan mutta hankala kestää näitä kipuja ja sitä kun ei uskalla tehdä oikein mitään.
Mulla leikattiin ja laitettiin titanilevy. Jäi myös tuntopuutteita käteen. hermosärky säteili sormiin asti, oli tosi tuskallinen vaiva. Leikkaus auttoi pahimpaan särkyyn!
Mulla oli vuosia sitten ja nyt uusinut. Eka kerralla oli pienet lapset itsellä joten voi tulla kyllä muillekin kuin vanhoille ihmisille. Oli niin kamalan traumaattista silloin että olen pyrkinyt unohtamaan koko sen ajan.
Lääkärit on tosiaan hyvinkin erimielisiä hoitolinjoista edelleen. Näin perheen aikuisena kuitenkin tosi ikävää ollakin yhtäkkiä kykenemätön oikein mihinkään. Pitäiskö liikkua vai eikö pitäisi? Mitä uskaltaa tehdä? Jopa nojatuolissa istumisella opn vaaransa jos nukahtaa ja niska retkahtaa.
Mistä tälläinen pullistuma juontaa juurensa? Voiko itse vaikuttaa, ettei tälläistä tule?
hyvä fyysinen kunto eikä ylipainoa, nuo auttaa aikalailla kaikkeen
Vierailija kirjoitti:
hyvä fyysinen kunto eikä ylipainoa, nuo auttaa aikalailla kaikkeen
Miten kaularankaan vaikuttaa ylipaino?
voi silti tulla jonkun äkkinäisen liikkeen tai huonon nukkumisasennon seurauksena (itsellä näin) vaikka olisi timmissäkin trimmissä. Suuri ongelma aktiiviselle ja liikkuvalle ihmiselle onkin se kun yhtäkkiä kovissa kivuissa eikä pysty olemaan normaalisti. Kaikki venyttelyt ja kurottelut kielletty, ei kärsi mitään tärisyttävää (vaikkapa ajamista kuoppaisella tiellä) jne. Tunnen itseni aivan zombiksi.
Miten te joillaollut tuo kaularangassa olettev kuntoutuneet ja saatte pidettyä itsenne kunnossa niin ettei vaiva ole uusinut?
Vierailija kirjoitti:
Miten te joillaollut tuo kaularangassa olettev kuntoutuneet ja saatte pidettyä itsenne kunnossa niin ettei vaiva ole uusinut?
Se leikkauksessa laitettu titanilevy pitää pullistuman kurissa tai siis poissa...
On ollut. Fysioteraputin jumppaohjeet eivät auttaneet, mutta netistä löytynyt sivusto jossa istutaan slekä seinää vasten, maataan tietyllä tavalla jne. auttoi. Siinä oli siis tarkoituksena tehdä makaamisia/muita asentoja niin että kaularankaan tulee enemmän tilaa. En muista sivustoa, ja kirjanmerkki meni kaatuneen koneen mukana.
Jos joku löytäisi ton sivuston tai osaisi neuvoa liikkeitä niin laittasitteko tänne
Vierailija kirjoitti:
Jos joku löytäisi ton sivuston tai osaisi neuvoa liikkeitä niin laittasitteko tänne
Löysin sen !
https://intensebyanu.com/harjoitusohjelma-niskakipuun/
Lääkkeitä en viitsinyt syödä kun ei ne mitään auttaneet.
Tosi kipee oli pitkään, säteili käteen mutta sitten meni lopuksi itsellään ohi.
Kiitos tosi paljon, mullaki säteilee käteen. MIten ootte pitäneet ittenne kunnossa tämän jälkeen? Eli mitä liikuntaa tohtii harrastaa jne.
Mulla tuntuu niska tosi venyttyneeltä, aivan ihmeellisen tuntuinen. Mistähän se johtuu? Välilevyn repeämä ollut vuosia sitten.
Olenko ainoa tästä vaivasta kärsivä tosiaan?