Alanvaihto sosionomista tradenomiksi?
Olen siis sosionomi (AMK) ja tuntuu, että niin väärällä alalla. Surkea palkka, 3-vuorotyö ja väkivallan uhka työssä. Olen miettinyt alanvaihtoa ja erityisesti tradenomin koulutus kiinnostaisi, kun tuntuu, että sillä pystyy työllistymään vähän joka puolelle. Nimenomaan siis liiketalouspuoli kiinnostaa, ei IT-tradenomi. Minulla on hyvä kielitaito, joten varsinkin kansainvälinen kauppa kiinnostaisi. Mutta mitä olen lukenut, niin tradenomeista on jo nyt ylitarjontaa eikä kaikille riitä työpaikkoja. Lisäksi tuo koronan synnyttämä talouskriisi mietityttää, että onko fiksua opiskella liiketaloutta, kun yrityksiä on mennyt konkkaan, ihmisiä lomautetaan ja paikkoja vähennetään. Sosiaaliala on paska ala, jota en suosittele kenellekään, mutta se ainakin työllistää, eikä mitkään koronat sitä uhkaa. Toista se on kaupan alalla.
Kommentit (39)
Ja sellainen vielä aloittajalle, jos langoilla vielä on, että päivätyötäkin sosionomeille löytyy jos siitä on kiinni. Itse en ole valmistuttua tehnyt lainkaan vuorotyötä, vaikka kolmessa eri koulutusta vastaavassa työssä olen ollut.
Itse en muuten vaan koe enää alaa omakseni.
T. Vastaaja nro 1
Kyllä kaikki on tuurista myös kiinni.
Itse olen YO merkonomi ja asiantuntijana pankissa. Siisti päivätyö, työaika liukuva, voin itse päättää myös teenkö etänä vai olenko toimistolla. Palkka 3100 eur ja lisäksi kerran vuodessa tulospalkkio (vastaa n kuukauden palkkaa). Palkallista lomaa 6 vkoa/vuosi + 2 pekkasvapaata.
Lisäksi hyvä etu on lähes korottomat asunto-/auto -ja korttiluotto lainat, jos niitä tarvitsee. Ja edulliset vakuutukset ja ilmainen kuntosali ja erittäin edulliset liikuntatunnit.
Vierailija kirjoitti:

Niin ja lisäksi ilmainen työterveyshuolto, kattaa labrat, ja itse saanut ilmaisen mammografiatutkimukset, magneettikuvaukset, ja terveystarkastukset etc.
Lisäksi työpaikkaetuna yrityksen osittain maksama työpaikka lounas, edullinen ja hyvä ruoka. (Paljon vaihtoehtoja) lisäksi tilausravintola jossa voi syödä ja juoda firman piikkiin jos edustaa.
Firman luottokortti myös käytössä, jos tekee ylitöitä saa ostaa firman piikkiin syötävää, tai käydä ravintolassa lounaalla./tilata illalla ruokaa.
Tradenomien kesken on paljon vaihtuvuutta, alakastissa kaupan kasssat tai muut koulutustaan vastaamatonta työtä tekevät tai sitten ihan työttömät, huipulla (aika pieni osa) on ne, kenillä on hyvät sosiaaliset verkostoitumistaidot ja hyvä työpaikka juuri verkostojen ansiosta. Suurin osa jossain tuossa puolessa välissä, pätkätöitä, koulutusta vastaamatonta töitä, kilpailua, epävarmuutta. En itse lähtisi kouluttautumaan noin epävarmalle alalle, ellei minulla olisi jo jalka oven välissä johonkin työpaikkaan verkostojen avulla ja voisin tehdä opiskeluja työn ohella. Mielummin vaikka tekisin merkonomin tutkinnon kuin tradenomin.
Ala on hyvin kilpailtu. Vain oikeasti pärjääjät; fiksut, tehokkaat, älykkäät, hyvät sosiaaliset taidot, hyvä luomaan kontakteja ja pärjäämään pääsevät niihin hyviin töihin.
Omassa työpaikassa asiantuntijalta vaaditaan myös paljon sosiaalista kyvykkyyttä ja edustavaa ulkomuotoa, sillä toimitaan ”firman kasvoina ja edustajina”. Hyvä ulkonäkö ja hyvät myyntitaidot ja innovatiivisuus, asiantuntevuus ja monipuolinen kielitaito on se millä pääsee etenemään. Pitää myös ymmärtää digipalveluista, ja Tietotekniikasta, kuten Office taidot (excell, power point jne) pitää olla erittäin hyvin hallussa. Ja pitää myös olla valmis matkustamaan ja tekemään pitkää päivää ajoittain.
Tradenomin koulutusta en suosittele missään nimessä. Meitä on ihan liikaa.
Hei ap! Mites sulla nykyään, oletko vaihtanut / vaihtamassa alaa? Täällä yks sosionomi, jolla samat mietteet!
Olen valmistunut sosionomiksi parikymmentä vuotta sitten, enkä ole koskaan tuntenut alaa omakseni. Nyt pitäisi tietää mitä alkaa isona tekemään... opiskellahan voi vaikka mitä, mutta pitäisi löytyä myös töitä. Julkinen keskustelu sosionomeista keskittyy siihen, että he työllistyvät hyvin. Niin varmaan, ja kiva hänelle joka niistä hommista pitää.
Kouluttaudu rakennusmestariksi tai rakennusinsinööriksi. Paremmat palkat ja töitä riittää. Molemmista järjestetään monimuoto- opintoja.
Up.
Kiinnostaa kokemukset, vastaavassa tilanteessa
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Mites sulla nykyään, oletko vaihtanut / vaihtamassa alaa? Täällä yks sosionomi, jolla samat mietteet!
Sama täällä, sain it-tradenomiopintoihin paikan. Olisi kiva kuulla miten ap:lla menee
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikki on tuurista myös kiinni.
Itse olen YO merkonomi ja asiantuntijana pankissa. Siisti päivätyö, työaika liukuva, voin itse päättää myös teenkö etänä vai olenko toimistolla. Palkka 3100 eur ja lisäksi kerran vuodessa tulospalkkio (vastaa n kuukauden palkkaa). Palkallista lomaa 6 vkoa/vuosi + 2 pekkasvapaata.
Lisäksi hyvä etu on lähes korottomat asunto-/auto -ja korttiluotto lainat, jos niitä tarvitsee. Ja edulliset vakuutukset ja ilmainen kuntosali ja erittäin edulliset liikuntatunnit.
Mikä pankki?
Eikö varhaiskasvatus olisi ok paikka sosionomille?
Jos varman työpaikan haluaa, tradenomi on epävarma koulutus. Toki jotkut tradenomit pärjää ja tienaa suht hyvin, mutta koulutus ei tätä takaa. Itse kouluttautuisin bioanalyytikoksi tai röntgenhoitajaksi.
IT-tradenomikokemukset kiinnostaisivat myös täällä.

Ei ole. Tein sosionomin töitä varhaiskasvatuksessa. Vaipanvaihtoa pikkulapsille jotka eivät yskimissääntöjä hallitse ja rykii naamalle, vanhemmat tuo koronaa sairastavat ja vatsatautisetkin hoitoon. Koita siinä kasvatusta tehdä lapsille joiden vanhemmilla kohtuuton vaatimuslista tai kotka eivät aseta lapsilleen mitään rajoja ja laiminlyö oman velvollisuutensa. Olin kipeänä toistuvasti milloin influenssan, noron tms takia kun varhaiskasvatuksen yksiköt tautipesäkkeitä. Palkka ei häävi ja ylitöiden lisäksi täitäkin saanut epidemian takia kotiin asti riesaksi
Vierailija kirjoitti:
IT-tradenomikokemukset kiinnostaisivat myös täällä.
IT-tradenomi on tosi heppoinen tutkinto. Joskus it-kuplan aikaan silläkin pääsi liikkeelle, mutta ei se nyt oikein it-alalle asiantuntijaksi kouluta. Täytyy muistaa, että vastassa on kansainväliset työmarkkinat.... Sitten tekoäly on vienyt ja vie kiihtyvää tahtia niitä matalan tason hommia it-alalta. Mielenkiintoinen pohdinta on se, että jos nyt ei junnuja pian enää tarvita, niin mistä jatkossa saadaan ne kokeneet seniorit.
Mites ois koulusosionomin työ? Ei vuorotöitä eikä nyt ihan kauheasti sitä väkivallan uhkaakaan.
Olen itsekin harkinnut lähtöä sosiaalialalta, sosionomi(amk) minäkin.
Tradenomiksi en kouluttautuisi, ymmärtääkseni niitä tosiaan on jo liikaa. Itse mietin ja tutkiskelen, löytyisikö ammattikoulu-aloista jotain kiinnostavaa, toista amk-tutkintoa en enää haluaisi opiskella.