kuinka hyvin sinulla menee elämässä?

Ei mene. Olen yli 40-vuotias ihminen, joka ei ole saavuttanut mitään, ei omista mitään, eikä elämässäni ole oikeastaan ketään. Suhteellisen terve muutamaa jatkuvaa sairautta lukuun ottamatta olen, mutta siinä se sitten onkin. 15 vuotta työttömänä, koko elämä yksin, pienessä vuokrayksiössä asun, ei mitään omaisuutta, ei tuloja, muutama ystävä joita näen harvoin, koska heillä on perhe ja työ. Aamuisin kun herään en voi uskoa, että päästin itseni tähän tilanteeseen. Joka päivä haluan hypätä parvekkeelta, mutta en mä sitä tee.

Ystäviä ei ole kuin pari, joita näen harvoin, mutta on ihana miesystävä, ihanat teini-ikäiset lapset ja mukavat työkaverit. Koulussa olen aina ollut keskinkertainen. Haluamani ammatin sain. Olen käynyt amk:n. Palkka on ihan ok. Olen yksinhuoltaja ja asun vaatimattomasti vuokralla omasta halusta. Omistusasuntoon on käsirahaa ja maksukykyä. Varaa on kustantaa lapsille ajokortit, autot ym. Itsellä ei autoa ole, kun en tarvi. Terveitä olemme.

9+. Kaikki on mennyt hyvin, menee nyt ja varmaan tulee menemäänkin. N45

Huonosti. Parisuhde on kriisissä, elämä on täyttä rämpimistä ja eletään kädestä suuhun. Riidellään joka päivä ihan turhista asioista.

Ei esitetä somessa mitään, ei jakseta päivittää sinne paljoakaan. Kun tavataan tuttuja, olen väsynyt. Siitä huolimatta meidän perhettä, parisuhdetta ja elämäntilannetta pidetään hyvänä ja en kyllä tiedä miten on onnistuttu se kuva antamaan ulospäin.

Mutta kyllä minulla on silti uskoa tulevaisuuteen.

No hitto. Jos oisin tajunnut miettiä LAPSUUDEN koulumenestystä, niin sillon olisin kyllä antanut itselleni kympin. Näin yliopistoluuserina vastasin kuitenkin 2.

Vierailija kirjoitti:

Ei mene. Olen yli 40-vuotias ihminen, joka ei ole saavuttanut mitään, ei omista mitään, eikä elämässäni ole oikeastaan ketään. Suhteellisen terve muutamaa jatkuvaa sairautta lukuun ottamatta olen, mutta siinä se sitten onkin. 15 vuotta työttömänä, koko elämä yksin, pienessä vuokrayksiössä asun, ei mitään omaisuutta, ei tuloja, muutama ystävä joita näen harvoin, koska heillä on perhe ja työ. Aamuisin kun herään en voi uskoa, että päästin itseni tähän tilanteeseen. Joka päivä haluan hypätä parvekkeelta, mutta en mä sitä tee.

Älä välitä, mulla on vielä huonommin kun ei niitä ystäviäkään. 1 pisteen annoin siitä, että asun kivassa asunnossa.

Riippuu näkökannasta. Jos katsotaan siltä kannalta mitä "oikeasti" pitäisi saavuttaa niin ehkä siinä 4:n vaiheilla, mutta itse olen tyytyväinen elämääni kaikin puolin, joten annan 9½.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mene. Olen yli 40-vuotias ihminen, joka ei ole saavuttanut mitään, ei omista mitään, eikä elämässäni ole oikeastaan ketään. Suhteellisen terve muutamaa jatkuvaa sairautta lukuun ottamatta olen, mutta siinä se sitten onkin. 15 vuotta työttömänä, koko elämä yksin, pienessä vuokrayksiössä asun, ei mitään omaisuutta, ei tuloja, muutama ystävä joita näen harvoin, koska heillä on perhe ja työ. Aamuisin kun herään en voi uskoa, että päästin itseni tähän tilanteeseen. Joka päivä haluan hypätä parvekkeelta, mutta en mä sitä tee.

Älä välitä, mulla on vielä huonommin kun ei niitä ystäviäkään. 1 pisteen annoin siitä, että asun kivassa asunnossa.

Kyllä mä vähän välitän. Toivoisin, että sulla olisi asiat paremmin. Ei ole kiva, että tässä tilanteessa on muitakin.

Sisäinen filosofihan sanoisi, että noi on kaikki huuhaata, enkä jaksa numeroita lähtä jakamaan. 

Ei mitenkään erikoisen hyvin, ei erikoisen huonosti

Zinc

Vastasin 6. Olen amk:n käynyt ja parhaillaan suoritan maisterintutkintoa, aina ollut hyvä koulumenestys ja töitäkin sain ammattikorkean jälkeen mutta en omalta alalta. Olen 29-vuotias, omistusasuntoa ei ole mutta ihan hyvä koti vuokralla lähellä keskustaa. En ole mikään hottis mutta en rumakaan, ihana kumppani ja monen vuoden onnellinen suhde hänen kanssaan löytyy. Rahaa ei ole, opintolainaa on, lapsuus oli vaikea ja perhe (vanhemmat) ongelmallinen. Että ihan ok, mutta paremminkin voisi mennä. Toivottavasti löytäisin koulutustani vastaavan ja mukavan työn valmistumisen jälkeen niin sitten voisin olla tyytyväinen. 

30 vuotta sitten olin reputtanut yo-kirjoitukset, armeija vitutti kympillä, ei ollut rahaa ja tyttöystävä mietti suhteen jatkoa. Olin varma, ettei siitä suosta nousta ikinä.

Sain kuitenkin syksyllä lakin, pääsin intistä ja menin töihin. Tyttöystävä halusi muuttaa yhteen ja sain opiskelupaikan. Sen jälkeen elämä on ollut lähes pelkkää nousukiitoa. On terveyttä, ihana vaimo, paljon kavereita, hyvä työpaikka ja taloudellinen tilanne. Mitä enää voisinkaan toivoa?

Olen todella kiitollinen tästä kaikesta.

Koulussa olin keskinkertainen, yliopistostakin valmistuin melko keskinkertaisilla papereilla, parisuhteessa menee hyvin, lasten kanssa menee hyvin, on yksi kiva harrastus, ulkonäöltäni olen ihan OK eikä fyysisessä terveydessäkään mitään vikaa ole. Muilta osin menee huonosti. Pari kaveria, joiden kanssa pidetään harvakseen yhteyttä. Sukulaiset tuntuvat olevan sitä tyytyväisempiä, mitä vähemmän minusta kuulevat. Töitä ei ole, eikä siis palkkaakaan. Mielenterveys vähän reistailee. Asutaan vuokralla kerrostaloasunnossa, joka on perheen kokoon ja elämäntilanteeseen nähden aivan liian pieni. 

Oman tämänhetkisen tyytyväisyyden perusteella antaisin ehkä 6. En ole saavuttanut mitään ja välillä koen ahdistusta elämän hukkaan menemisestä, mutta ei ole kuitenkaan mitään suuria ongelmia, kuten kipuja, nälän näkemistä tms. Isojen ongelmien ja uhkien puuttuminen on kiitollisuutta tuottava asia, kun taas se että jopa saavuttaisin jotain (kuten pystyisin työelämään), olisi vain suuri plussa.

Nelonen. Huonosti.

Olen työtön, tuli karenssi. Mistään ei saa rahaa (en ole oikeutettu toimeentulotukeen). Puolison tulot estää kirkon avun.

Hain koulutukseen. Työkkäri ja kela estivät sen. Lisäksi valtio haluaa periä minulta olematonta työkkärin tukea, koska ovat mukamas maksaneet liikaa (eivät todellakaan ole). Lisäksi minut on mustamaalattu. Tarvitseeko sanoa enempää?