Pysykää ihmiset kotimaassa! Älkää matkustako ulkomaille!
Aivan karmivaa luettavaa Ruotsista taas tänään Ilta-Sanomissa sekä myös risteilyistä, joissa terminaaleissa ollaan kylkikyljessä.
Haluatteko te oikeasti, että Suomi on syksyn pimeydessä kiinni ja kotona nöyryytetään, lapset eivät pääse kouluun jne.?
Kommentit (10)
Meidän kotona ei nöyryytetä ketään!
Ei huolta, ei ole varaa matkustaa.
Vierailija kirjoitti:
Nöyryytetään=nyhjötetään
Ehdinkin jo ihmetellä. En kyllä haluaisi nyhjöttää kotona syksyä, siihen tapaan kuin kevät nyhjötettiin. Olen kanssasi samaa mieltä.
Olen samaa mieltä! Miksi matkustaminen ei voisi olla toistaiseksi jäissä? Pienempi paha se on, kuin vaikka Ruotsin tilanne.
Koronaviruksen seuraava aalto uhkaa tulla Suomeen taas Italiasta – Yhden ulkomaanmatkan hinta voi olla toisen Henki
Eli kuka tahansa oireeton ruotsalainen tai britannialainen voi vapaasti mennä Italiaan ja kohdata siellä suomalaisen. Suomalaisen, ruotsalainen ja britin ei tarvitse välttämättä edes mennä yhdessä samaan baariin. Riittää, kun yksi heistä asioi italialaisen kanssa, joka voi liikkua vapaasti kotimaassaan. Kaikki kolme vierailijaa voivat palata myöhemmin oireettomina omiin kotimaihinsa.
Ongelmaksi Suomen osalta muodostuu se, että tälläkään kertaa lentokentille ei ilmeisesti ole tulossa minkäänlaisia karanteenimääräyksiä tai testauskeskuksia. Jonkinlainen suositus karanteenista on olemassa, mutta sekin lienee vapaaehtoinen. Se ei riittänyt taudin ensimmäisessä aallossa, tuskin riittää toisessakaan. Euroopasta palaavat voivat mennä vapaasti mökkikuntaansa ”karanteeniin”. Maskipakkoa ei ole, eikä kuumetta mitata.
Nykyisessä asuinpaikassani, seitsemän ja puolen miljoonan asukkaan Hongkongissa on vuoden alusta lukien ollut yhteensä noin 1200 koronavirustapausta. Suomessa vastaava luku on yli 7100 tapausta. Hongkongissa on ollut pakollinen karanteeni kaikille kaupunkiin saapuville maaliskuusta alkaen. Huhtikuusta alkaen rajat on suljettu ja kukaan ei ole edes päässyt vaihtamaan lentokonetta Hongkongin kentällä. Täällä ei haluta ottaa vastaan muiden maiden terveydenhuoltojärjestelmien heikkouksia.
Tuskin pääsen ilman karanteeneja naapurimaakuntaa pidemmälle seuraavan puolen vuoden aikana. Tuntuuhan se vähän pöhköltä kököttää luultavasti koko loppuvuosi maailman tiheimmin asutussa kaupungissa, kun muutaman tunnin lentomatkan päässä ovat Aasian kaikki parhaat kohteet.
Monilla on varmasti mitta täynnä kotona pojottamista. Mutta matkustamalla seuraavien kuukausien aikana voimme tuoda Suomeen Britannian hallinnon poukkoilevan päätöksenteon ja Ruotsin koronastrategian. Tällöin on jälleen edessä paluu kotitoimistolle ja etäopetukseen, jolloin edellisten kuukausien saunasta käydyt etäkokoukset valuvat ainakin osittain hukkaan.
Suomen koronaviruksen toinen aalto olisi vältettävissä tai ainakin pienennettävissä oikeilla poliittisilla päätöksillä. Rajoja ei ole vielä virallisesti avattu, joten päätöksen voi perua. Se olisi oikein niitä erityisesti niitä kohtaan, jotka eivät edes pääse matkustamaan. Kyseessä ovat esimerkiksi vanhukset tai pitkäaikaissairaat, jotka ovat suurimmassa riskiryhmässä, kun virus leviää uudelleen matkoilta palaavien mukana.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/koronaviruksen-seuraava-aalto-uhkaa-…
Samaa mieltä kun sen taudin jo kerran tänne toitte opitte ehkä jotain?
Miksi kaikille rajan yli matkustaville ei ole pakollista karanteenia?
Ei opittu mitään edellisestä kerrasta ja ihmiset matkustaa tasan niin kauan, kun se sallitaan. Ei tässä ole mitään järkeä.
Eikö matkustavat pelkää, että tilanne tulee uudestaan päälle ja he jäävät jumiin jonnekin. Siihenhän ei tarvita kuin yksi sairastunut, niin koko porukka laitetaan karanteeniin.
Nöyryytetään=nyhjötetään