Mietin välillä, että mikä kaveri miestä vaivaa?! Minusta näytti vähän siltä että jäi suurilta osin kehittymättä murrosiässä. Nyt ollaan jo 48 vuotiaita
Muistan, kun näytti nuorena päällä 20 vuotiaana ihan lapselta. Oikeasti valehtelematta max 14-15 vuotiaalta, vaikka olimme tuolloin ainakin jo 23 vuotiaita..
Hänen äänensä myös kuulosti jotenkin pikkupoikamaiselta ja kasvot pikkupoikamaisen pulskat, suuret silmät, pieni leuka ja tosi paksut lapsimaiset pellavahiukset :D.
En nähnyt häntä vuosikymmeniin ja nyt olen taas nähnyt viime aikoina.
Hän on vanhentunut ihan sikanaan. On siis ihan ruttunen iholta ja näyttää ihan eläkeikäiselle.. Yhä nuo oudot pikkupoikamaiset piirteet kuitenkin näkyy kasvoista mutta iholtaan näyttää tosi vanhalle nyt..
Äänikään ei ihan hirveästi ole muuttunut ehkä enempi muuttunut kimeäksi enää ei kuulosta niin poikamaiselta, mutta yhäkin aika oudolle..
Parta hänellä on ruvennut kasvamaan ja on muuttunut ihan harmaaksi hiuksiltaan, mutta yhä on ne paksut hiukset tallella..
On samaan aikaan jotenkin lihava, mutta pieni ja siro. Tarkoitan, että hänellä on kertynyt runsaasti keskivartalolihavuutta, mutta on jotenkin pienikokoinen vartaloltaan ja kapea..
Minusta näyttää ihan siltä, kuin fyysinen kehitys olisi jäänyt puutteelliseksi murrosiässä..
Oli parikymppisenä käytökseltäänkin ihan pentumainen. Ei niinkään muistanut teiniä vaan pikeminkin lasta joka kyllä teki "aikuisten asioita"..
Onko tuo nyt se klinefelterin tai kallman oireyhtymä??
Lapsi hänellä on kyllä..
Kommentit (6)
Porvoossa on kaikenlaisia ihmisiä, erikoisiakin
Perus matalatestoinen mies. Onko tuo ainut tuollainen jonka olet nähnyt :D?
Missä tynnyrissä oikein olet elänyt?