Lue keskustelun säännöt.
Mistä iloa elämään, mistä ystäviä ja mistä voimaa uskoa parempaan tulevaisuuteen?
28.06.2020 |
Juon lähes joka ilta pieniä määriä alkoholia enkä pidä tavastani yhtään. Tosiasia on kuitenkin se, että alkoholi turruttaa ja saa yksinäiset illat tuntumaan jossain määrin siedettävämmiltä.
Olen pitkään pitänyt itseni fyysisesti hyvässä kunnossa, syönyt terveellisesti ja muutenkin elänyt terveellisesti. Olen tehnyt tätä aikuiselämästäni 30 vuotta mutten ole kokenut sen tuovan elämääni mitään sellaista, mitä olisin kaivannut. Olisin halunnut ystäviä, perheen ja vihtyisän kodin. Olen silti vuodesta toiseen yksin. Esimerkiksi kodin viihtyisyydestä en oikein enää jaksa huolehtia ollessani itse ainoa sitä katseleva.
Mietin, että missä vaiheessa saa luovuttaa? Olen yrittänyt etsiä kumppania aktiivisestikin ja löydän käytännössä joka ikinen kerta itseni suhteesta, jossa olen todella ahdistunut. Yleisesti ottaen en löydä yhteyttä kenenkään kanssa. Olen siis pian 50 vuotta täyttävä nainen, näennäisesti kaikki on kunnossa (=hyvä työ, asunto kivalla paikalla) mutta jos pinnan alle kurkistaa, mikään ei ole hyvin.
Onko jollain neuvoja tai vinkkejä? Kalliit terapiat on käyty, ei vaikutusta. Tuntuu, että elämässä ei ole enää mitään odotettavaa ja että kaikki ponnistelu esim. vireän vanhuuden eteen ovat turhia siksi, että terveellisistä elämäntavoistani huolimatta koko tähänastinen elämäni on ollut pettymys ja silkkaa taistelua oman pahoinvointini (ja sen pirun yksinäisyyden) kanssa.
Lisähuomiona se, että ystäviä olisi kyllä ollut tarjolla. Ainoana ongelmana on ollut se, etten ole viihtynyt heidän seurassaan. Yleensä pitkästyn ihmisiä kuunnellessani ja rupean ajattelemaan omiani. En yksinkertaisesti tunne kohtaavani suurinta osaa ihmisistä millään syvällisemmällä tasolla. Small talk luonnistuu minulta vaivattomasti ja ihmiset viihtyvät seurassani, joten sosiaalisesti en usko olevani täysin kömpelökään.
Kommentit (10)
Varmaan monelle muullekin tuttuja ajatuksia nuo kuin minulle. Pitkään jatkunut masennus aiheuttaa sen juuri, että yhteys muihin ja itseen katoaa.
Masennus syntyy mun mielestä eniten siitä, että elämältä puuttuu tarkoitus. Onko sulle sattunut jokin isompi menetys tai pettymys ennen oireiden alkua? Millaista elämäsi oli silloin, kun voit paremmin? Tulisiko sieltä jotain ideoita, mitä voisit nyt tehdä. Kotona tissuttelu pahentaa masennusoireita, se on ihan aivokemiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Olet huonossa oravanpyörässä. Sinun on ensin päästävä eroon alkoholista ja sitten annettava kehon toipua. Sanot, että et kohtaa ihmisiä millään syvällisemmällä tasolla. Miksi pitäisi kohdata? Oletkohan lukenut liikaa romanttisia tarinoita. Sellaista elämä vaan on, että ihmiset ovat erilaisia, ja jokaisesta heistä oppii itseensä jotain uutta. "Maailma on täynnä pieniä iloja, mutta pitää olla taito nähdä ne."
Ehkä ilmaisin itseni väärin. Olen sinnitellyt pitkään ja vasta viimeisen vuoden ajan olen antanut itselleni luvan ostaa viinipullo ja parikin viikossa palkitakseni itseäni jollakin tavalla.
Miksi mielestäsi alkoholi on nyt se kaiken pahan alku ja syy? Mistä minun pitää antaa kehoni toipua? En ole millään tavalla huonossa kunnossa. Elämä nyt vain ei maistu eikä maistunut ennen, kuin päätin palkita itseäni alkoholilla.
"Maailma on täynnä pieniä iloja, mutta pitää olla taito nähdä ne." Mistä tämän jalon taidon mahdollisesti voisi näin varttuneempana oppia?
-ap
"Missä vaiheessa saa luovuttaa?" Varmaan nyt kannattaisi luovuttaa kumppanin etsimisestä, koska et ole henkisesti hyvässä kunnossa ja keskittyä siihen, miten alkaisit voimaan paremmin.
Ja kannattaa kokeilla toista terapeuttia. Kaikki terapeutitkaan eivät ole yhtä hyviä, jos hoito onnistuisi toisella terapeutilla paremmin. Olen aikoinaan vaihtanut terapeuttia, koska terapia ei edennyt, minkä jälkeen parannuin masennuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan monelle muullekin tuttuja ajatuksia nuo kuin minulle. Pitkään jatkunut masennus aiheuttaa sen juuri, että yhteys muihin ja itseen katoaa.
Masennus syntyy mun mielestä eniten siitä, että elämältä puuttuu tarkoitus. Onko sulle sattunut jokin isompi menetys tai pettymys ennen oireiden alkua? Millaista elämäsi oli silloin, kun voit paremmin? Tulisiko sieltä jotain ideoita, mitä voisit nyt tehdä. Kotona tissuttelu pahentaa masennusoireita, se on ihan aivokemiaa.
Elämässäni ei ole ollut parempia kausia. Olin masentunut ja yksinäinen jo lapsena. En tiedä, mitä vastaisin kysymykseesi koska oireet eivät ole varsinaisesti koskaan alkaneet (tai en ainakaan muista aikaa sitä ennen).
Mä ap ymmärrän, mutta ei mulla ole sulle valitettavasti vastauksia. Mä en ole myöskään ole juonut, mutta oikeastaan mitä väliä sil on? Olis luultavasti vähä nopeampaa haudassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samassa jamassa olen, mutta "vasta"kolmekymppinen ja en juo kyllä alkoholia, kun se on niin pahan makuistakin minusta. Mut tavallaan tajuan, että jollakin tämän yksinäisyyden ja osattomuuden haluaa turruttaa. Itse haaveilen enää eutanasiasta, toivottavasti se laillistettaisiin tässä sitä haluaville toivottomille tapauksille. Musta ei vaan ole tähän maailmaan ja elämään eläjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Samassa jamassa olen, mutta "vasta"kolmekymppinen ja en juo kyllä alkoholia, kun se on niin pahan makuistakin minusta. Mut tavallaan tajuan, että jollakin tämän yksinäisyyden ja osattomuuden haluaa turruttaa. Itse haaveilen enää eutanasiasta, toivottavasti se laillistettaisiin tässä sitä haluaville toivottomille tapauksille. Musta ei vaan ole tähän maailmaan ja elämään eläjäksi.
Aika lailla tuolta on tuntunut minustakin oikeastaan koko elämäni. Jollain lailla olen räpiköinyt eteenpäin silti. En juo joka päivä, mutta olen miettinyt voisiko juomisen lopettamisesta kokonaan olla apua krooniseen masennukseen, koska juomisen jälkeen olo aina pahenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa suota jo kaksikymmentä vuotta tarponut mies. Muutamasta hyvästä ystävästä huolimatta erakoiduin aika huolella, ja tottakai syrjäydyin työelämästä. Pettymykset parisuhteissa, ja muutenkin elämässä ja työelämässä olivat kai pääasiallisin syy antaa alkoholin viedä, ja viehän se vieläkin, mutta onneksi elämässäni on nyt paljon muutakin.
Eipä minulla kai mitään neuvoja, ohjeita tms. ole antaa, eihän minulla ole mitään auktoriteettia, mutta ihmissuhteet on minulle olleet, ja ovat erityisesti nyt, tärkeitä. Ja ystävien saamiseksi pitää uskaltaa olla avoin, uskaltaa avautua, ja ottaa toinen ihminen vastaan sellaisena kuin hän on. Viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut kaksi uutta ystävää, ja muutamia merkittäviä kohtaamisia. En voi suositella jatkamaan itsensä palkitsemista alkoholilla, niin mukava ja helppo palkitsemiskeino kuin se onkin. Ennemmin kannattaa panostaa ihmissuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa suota jo kaksikymmentä vuotta tarponut mies. Muutamasta hyvästä ystävästä huolimatta erakoiduin aika huolella, ja tottakai syrjäydyin työelämästä. Pettymykset parisuhteissa, ja muutenkin elämässä ja työelämässä olivat kai pääasiallisin syy antaa alkoholin viedä, ja viehän se vieläkin, mutta onneksi elämässäni on nyt paljon muutakin.
Eipä minulla kai mitään neuvoja, ohjeita tms. ole antaa, eihän minulla ole mitään auktoriteettia, mutta ihmissuhteet on minulle olleet, ja ovat erityisesti nyt, tärkeitä. Ja ystävien saamiseksi pitää uskaltaa olla avoin, uskaltaa avautua, ja ottaa toinen ihminen vastaan sellaisena kuin hän on. Viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut kaksi uutta ystävää, ja muutamia merkittäviä kohtaamisia. En voi suositella jatkamaan itsensä palkitsemista alkoholilla, niin mukava ja helppo palkitsemiskeino kuin se onkin. Ennemmin kannattaa panostaa ihmissuhteisiin.
Minun elämäni ei ole ollut sellaista, miltä päällisin puolin tuntevat ihmiset voisivat sen olettaa olleen. Eli elämässäni/arjessani törmään ihmisiin, jolle menneisyyteni (ja samalla nykyisyyteni) olisi ihan pelkkä kauhistus ja yleensä myös syy lopettaa pintapuolisen tuttavuuden syveneminen. Näin on tapahtunut jo niin usein, etten kaipaisi enää yhtäkään uutta kokemusta torjunnasta.
En päällisin puolin vaikuta syrjäytyneeltä. Kamala sanoa, mutta uskoisin syrjäytyneestä porukasta löytyvän paljonkin sellaisia, jotka voisivat jakaa kokemuksia ja ajatuksia kanssani mutta minä taas köyhistä oloista pois rämmittyäni en halua takaisin sinne. Koen päässeeni puolittain ylös kuopasta ja ajatus siitä, että kaveeraisin vielä siellä kuopassa olevien kanssa on melkoisen ahdistava. Kokisin itse myös syrjäytyneen näkökulmasta oman valitukseni aiheettomana siksi, etä minullahan puitteet ovat paremmassa kunnossa kuin huomattavalla enemmistöllä ilman masennuksen varjoakin kasvaneista ja eläneistä.
Koen kateutta pelkästään entisiltä koulukavereilta, joilla elämä on rullannut sitä tavallista ja tasaista polkua pitkine parisuhteineen, lapsineen ja ok-palkattuine töineen. Eipä siinä varmaan auttaisi selittää sitä, että tosiasiassa minulla on aina vain paha olla ja että haluaisin kuolla, älkää kadehtiko.
Tuntuu, että olein ihan kummajainen. Missään joukossa en tunne olevani kuin kotonani.
ap
Alkoholi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Olet huonossa oravanpyörässä. Sinun on ensin päästävä eroon alkoholista ja sitten annettava kehon toipua. Sanot, että et kohtaa ihmisiä millään syvällisemmällä tasolla. Miksi pitäisi kohdata? Oletkohan lukenut liikaa romanttisia tarinoita. Sellaista elämä vaan on, että ihmiset ovat erilaisia, ja jokaisesta heistä oppii itseensä jotain uutta. "Maailma on täynnä pieniä iloja, mutta pitää olla taito nähdä ne."