miten paljon ihminen kestää- jos kriisejä tulee peräjälkeen???

ja se on tuskaisaa elämää. Ja silloin ei auta kuin ajatella, että joko vastoinkäymisiin tottuu tai sitten ne loppuvat joskus.



Jokaisen kriisit ovat henkilökohtaisia, eikä tuskan määrällä voi kisata. Minulla oli niin monta vuotta pelkkää epäonnea ja kriisistä kriisiin liukumista, että lopulta olin jo vakuuttunut, että murtuisin seuraavan vastoinkäymisen tullessa. En murtunut enkä osaa sanoa kuinka lähellä murtumista todellisuudessa olin.



Nyt jo puoli vuotta elämä on kulkenut tasaisesti eteenpäin ja vanhat kriisihaavat alkavat vähitellen umpeutumaan.

Mulla tuli puolen vuoden sisällä keskenmeno, yllätin mieheni toisen naisen kanssa, annoin anteeksi ja sama tapahtui toistamiseen, sitten tuli rakkaan lemmikin yllättäinen kuolema ja läheisen sairastuminen. Kieltämättä tuntui, että nyt tämä riittää..



Vuosi meni, että selvisin jotenkuten kaikesta. Töissä kävin, mutta en puhunut kenellekään mitään. Laihduin 15kg, hyvä dietti ainakin.



Mutta nyt tuntuu vahvemmalta kuin aikoihin.. Kai se pitää paikkaansa, että mikä ei tapa, se vahvistaa.



Fanny

Eräälle nuorelle perheenisälle, "Matille" tuli ensin vakava sairaskohtaus, ambulanssilla sairaalaan => leikkaus, joka onnistui ja meni hyvin. Toipui nopeasti.



Kuukauden päästä "Matti" lähti matkalle isänsä ja lastensa kanssa. Matkalla tämä hyväkuntoinen isoisä joutui onnettomuuteen, oli jonkin aikaa teholla, sitten siirrettiin Suomeen. Isoisä halvaantui pysyvästi, eikä toivu siitä enää koskaan. On nykyisin laitoshoidossa, vaikka vähän aiemmin kävi viikottain hoitamassa lastenlapsiaan.



Puoli vuotta myöhemmin "Matin" vaimolta löytyi pitkälle edennyt syöpä. Tätä ei voida leikata, onneksi sen etenemistä voidaan hidastaa. Ensimmäiset elinajanennusteet olivat viikkoja, ehkä kuukausia. Uusia ennusteita ei ole vielä saatu. On siis tiedossa, että "Matti" jää leskeksi viimeistään joidenkin vuosien kuluttua. Perheen lapset ovat nyt alle kouluikäisiä...



Myös Matille läheinen isoäiti mennyt hyvin heikkoon kuntoon. Tämä isoäiti on tosin jo yli 80-vuotias, mutta hän on ollut hyvin paljon läsnä Matin elämässä.



Tämä tapaus on saanut minut miettimään elämän epäreiluutta hyvinkin paljon. Miksi toisille annetaan niin paljon taakkaa kannettavaksi??

syntynyt varmasti...hmmm... en niin suotuisien tähtien alla.

Tässä vaiheessa elämää kun kelaa asioita ja elettyä elämää taaksepäin niin aika paljon on mahtunut tähän 30 vuoteen.



Kukaan toinen ei voi ymmärtää ja tuntea sitä tunneskaalaa mikä toisella on läpikäytävänään elämän kolhujen edessä. Välillä ainakin itsellä ollut tosi paha mieli kun on tuntunut että muut ei ymmärrä ja ensimmäisenä ollaan aina syyttämässä eikä ehkä halutakkaan kuulla sitä totuutta oikean ihmisen kertomana.



Itse olen ainakin tehnyt itseni kanssa selväksi että minä tiedän mitä on tapahtunut ja ollut, muiden arvailut ja paskanpuhumiset yritän jättää omaan arvoonsa koska he eivät kuitenkaan tiedä sitä totuutta asioista.



Murtumatta olen selvinnyt enkä ole koskaan paennut vastoinkäymisiä päihteiden maailmaan. Jos on ollut paha olla jo muutenkin niin miksi lisätä pahaa oloa vielä päihteillä.



No, elämä menee eteenpäin ja kai se tosiasia vain on että toiset pääsee helpommalla kuin toiset.

Luojaa saan kiittää siitä, että omat lapseni, mieheni ja minä itse olemme terveitä ja elossa. Mutta vaikeuksia on kyllä ollut nyt jo lähes 10 vuotta putkeen, tosin on sinä aikana saatu 2 lasta, eli elämän suurinta onnea on myös kohdattu. Joka tapauksessa olemme kohdanneet ensin pitkän lapsettomuuden, keskenmenoja, kahden läheisen ihmisen syövän, paras ystäväni menehtyi tautiinsa. Lisäksi olemme tasitelleet hometalon kanssa jo useamman vuoden eikä toistaiseksi loppua näy, rahat vaan on mennyt. Mieheni vaari on tänä aikana myös kuollut.

En ole taikauskoinen enkä uskonnollinen normaalisti, mutta hassua miten silti tuntuu siltä että on suurin piirtein kirottu. Ja tulee mieleen että miten sitä piiloutuisi korkeammilta voimilta ettei ne enää huomaisi minua :) :(.