Ikäkriisi ja häpeä

Sä oot 18v, herranjestas. Lain silmissä aikuinen mutta lapsihan sä vielä oot. Nyt lakkaat höpöttämästä ja syksyllä alotat koulun

Ei syytä hävetä, et ole epäonnistunut.

Väkisin tässä tulee verrattua itseään siskoon ja muihin samanikäisiin, jotka asuvat yksin, käyvät töissä ja opiskelevat, elävät normaalia aikuisen elämää eivätkä pyöri vanhempien helmoissa.

Ap

Lopeta vertaaminen. Ei tossa iässä ole mikään kiire vielä muuttaa yksin. Miten vanhempasi suhtautuu? Antavatko aihetta olettaa, että olisit heille taakka? Ikinä ei tiedä mitä elämä eteen heittää ja missä vaiheessa. Kaikilla meillä on huonompia ajanjaksoja elämässä. Se minkä ikäisenä mitäkin saavuttaa ei oikeasti merkitse elämässä yhtään mitään. Tsemppiä!

Vanhempani ovat sanoneet, että saan tietysti olla kotona niin pitkään kuin haluan, mutta itse häpeän tätä kyllä kovasti.

Vanhempani tarvitsevat omaa aikaa ja rauhaa, oman elämän.

Koen olevani tässä tiellä, asumme kaukana kaupungista ja julkisia ei kulje eikä autoa ole, joten en pääse tästä minnekään vapaa-ajalla usein > pyörin vanhempien nurkissa eivätkä saa olla rauhassa.

Eräs ystäväni muutti juuri yksin Helsinkiin asumaan ja täytyy sanoa, että olen kyllä kateellinen. Olisinpa itsekin edes hieman yhtä kypsä kuin kaverini.

Ap

Oletko mies vai nainen?

Nainen, sehän tässä nolointa on. En halua hikikomeroitua kuten miehet.

Ap

Ehdit kyllä onnistumaan ja epäonnistumaan monta kertaa vielä elämässäsi. Voit valita itse onko ne kaikki kriisejä vai ei.

Minä muutin pois kotoa vasta 26 vuotiaana enkä edes häpeä, maksoin opintolainani ensin pois ja sitten lähdin. Jokaisella on oma elämäntie, älä vertaa itseäsi muihin vaan keskity tekemään parhaasi ja jos joku ei onnistu älä jää sitä murehtimaan. Jos haluat muuttaa kokeile löytää soluasunto, ne on halvempia. Mutta jos koet ettet ole valmis niin ole rauhassa kotona, kyllä ne siivet kasvaa! Ehdit olla vielä aikuinen ja sitten toivot että kumpa olisi vielä nuori :)

Palikassa on kuusi sivua ja nyt kuulostaa siltä että katselet yhtä tai kahta. Istu rauhassa alas ja mieti elämäsi hyviä puolia ja listaa niitä.  Sulla nyt ehkä sattuu olemaan niin että lähipiiristä kaikki tai suuri osa on muuttanut omilleen ja näyttävät pärjäävän ja asiat rullaavat.

Asennoidu uudelleen ja anna itsellesi lupa olla tässä tilanteessa jossa olet. Olet menossa kouluun - se on hyvä ja iso askel eteenpäin. Ties mistä hyvistä asioista vielä itsesi löydät. Ammattikoulu mahdollistaa opintojen jatkamista vaikka kuinka pitkälle. Ammattikoulu voi näinä päivinä tuottaa 7 vuoden päästä parempaakin hedelmää kuin mahdollinen "turha" yliopistotutkinto jolla ei työllistykään.

Ehdit vielä muuttaa omillesi. Moni lukiolainenkin on 19 ja 20 -vuotiaana vielä kotona ja muuttamassa vasta sen jälkeen omilleen. Ja moni senkin jälkeen.

Nyt tsemppiä ja pohtimaan niitä asioita jotka ovat juuri nyt hyvin! :-D

Tosi harva asuu vielä 18-vuotiaana yksin koska lukiokin on kesken joten älä nyt sitä ainakaan mieti!!

Oli mullakin mt ongelmia ja asuin vanhemmillani lähes kolmekymppiseksi asti. Tai siis se oli sellaista, että yritin muuttaa omaan kotiin mutta en oikein pärjännyt yksin. Piti aina palata mamman helmoihin. Nyt olen nelikymppinen nainen ja edelleen masentunut, mutta olen sentään jo tottunut asumaan yksin ja nauttimaan siitä. Työni myös olen hoitanut hyvin joten asiat ovat sikäli kunnossa, mitä nyt sosiaalista elämää ei ole, mutta eihän kaikkea voi saada..

Mulla taas on ikäkriisi koska olen kohta 40v ja en ole vieläkään valmistunut. En ole myöskään naimisissa. Itseäni 7 vuotta nuorempi mies tapaa minua jos minua 10v nuoremmat Tinder matchit feidaa hänet. Lisäksi olen lihonut viime aikoina 20kg ja olen pikkulapsen yksinhuoltaja. Mutta hei, sinä voitat tämän elämässäepäonnistumisen kilpailun mennen tullen...

18-vuotiaana ei todellakaan kannattaisi muuttaa omilleen ellei ole juuri opintoja toisella paikkakunnalla. Et välttämättä tiedä kaikkea siskosi elämästä ja minkä kanssa hän on kipuillut.

Älä missään nimessä ala nyt hakemaan mitään asuntoja jos vanhempiesi kanssa on ihan ok välit. On paljon tärkeämpää nyt että laitat itsesi kuntoon ja keskityt pärjäämään tulevissa opinnoissasi. Voit hyvin tehdä vaikka osa-aikatyötä jos jaksamista löytyy, uskon että oman rahan ansaitseminen auttaisi itsetunto-ongelmiin, kun tuntuu ettei ole täysin riippuvainen muista. Jos vanhempasi ovat järkeviä ihmisiä he kyllä ymmärtävät tilanteesi eivätkä pidä sinua minään taakkana.

Älä murehdi, elämä on vasta edessä.

Olin itse samassa tilanteessa 18-vuotiaana. Sen jälkeen olen tehnyt myös huonoja valintoja ja kohdannut vastoinkäymisiä, joiden seurauksena en vieläkään elä unelmaelämääni. Silloiselle itselleni muistuttaisin, että jokaisella valinnalla on merkitystä ja valitsematta jättäminenkin on valinta. Aikuistumisen kynnyksellä on tärkeää alkaa ottamaan vastuuta elämästään. Silloin kun ei kulje polkuaan ympäristön odotusten ja yhteiskunnan mallien mukaan, rooli vastuunottajana korostuu. Käytä järkeä, mutta älä kokonaan unohda tunnetta. Pärjäät kyllä ja kaikki järjestyy, mutta älä suhtaudu ainutkertaiseen elämääsi välinpitämättömästi.

Vierailija kirjoitti:

Väkisin tässä tulee verrattua itseään siskoon ja muihin samanikäisiin, jotka asuvat yksin, käyvät töissä ja opiskelevat, elävät normaalia aikuisen elämää eivätkä pyöri vanhempien helmoissa.

Ap

Muihin vertaaminen on aina turhaa koska ei tiedä miten asiat oikeasti on. Minä lähdin opiskelemaan mutta ei se sen aikuisempaa ole. Yhtä lailla on opintorahan ja vanhempien rahojen varassa. Vasta kun te molemmat olette ammatissa ja töissä, voitte sanoa elävänne ns aikuisen elämää. Siinä vaiheessa ammattikoululaisen ammatti tuo yhtä lailla leivän pöytään eikä siinä ole mitään hävettävää. Nopeammin sinä pääset aikuisen elämään kiinni, koska sinulla on nopeammin ammatti. Mikä se muuten on?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat sanoneet, että saan tietysti olla kotona niin pitkään kuin haluan, mutta itse häpeän tätä kyllä kovasti.

Vanhempani tarvitsevat omaa aikaa ja rauhaa, oman elämän.

Koen olevani tässä tiellä, asumme kaukana kaupungista ja julkisia ei kulje eikä autoa ole, joten en pääse tästä minnekään vapaa-ajalla usein > pyörin vanhempien nurkissa eivätkä saa olla rauhassa.

Eräs ystäväni muutti juuri yksin Helsinkiin asumaan ja täytyy sanoa, että olen kyllä kateellinen. Olisinpa itsekin edes hieman yhtä kypsä kuin kaverini.

Ap

Oikeastiko ovat sanoneet että haluaisivat omaa aikaa tai eivät jaksa sinua kyytiä? Nyt kyllä vähän epäilen että olet itse tuon keksinyt. Vanhemmat ovat yleensä vain onnellisia että saavat vielä asua lapsensa kanssa ennen kuin nämä lentävät pesästä. Lasten lähtö on vanhemmille ikäkriisi ja surun paikka, kunnes sitten oppivat taas elämään kahden aikuisen elämää. Mutta poikasten kuuluukin tempaista itsensä pesästä, ja tuo sinun kaverien kadehtiminen on luonnollinen osa sitä. Sinun kuuluukin haluta lähteä omilleen, mutta ei siinä mitään häpeää ole eikä sitä tarvitse tehdä ennen kuin koulu on valmis.

Up