pitikin alkaa luokanopettajaksi, paska duuni!

Kun kerroin yläasteella opettajille, että se oli toiveammattini, järjestään jokainen kauhistui. Kyllähän se sai muuttamaan mieleni.



Luulenpa, että humanistiselle alalla lähdetään kiinostuksesta oppiaineeseen, esim. kieleen, mutta pedagogista kiinostusta ei ole monellakaan.

motivaatio nimenomaan siihen opettamiseen. Aineenopet eri juttu.

Eikös se vain ole sellainen suomalaisten tapa suhtaua, jos huomaa, että on tehnyt hyvää työtä? Olla vähän kaino. Itsekin kerroin aina kaikkein parhaimmille opettajille haluavani opettajaksi, ja kun oikein niiden vastauksia tulkitsin, niin hyvillään ne tuntuivat olevan, etteivät ainakaan olleet pilanneet omalla käytöksellään jonkun haaveita. Ei musta kyllä tullut ope, mutta noin mä sen tulkitsin. Eivät kehdanneet sanoa sulle suoraan, että kiva jos mä olen ollut noin hyvä malli!

viljeli aina ala-asteella ollessani sanontaa "ketä jumalat haluavat rangaista, siitä he tekevät opettajan". Eipä tainnut kovin moni sillä luokalla olevista hakeutua ko. ammattiin...

kohdata vaikeita vanhempia tai lapsia. Vaikeiden lasten kohtaaminen tulee ehkä erityisopekoulutuksessa.



Olenko väärässä?



Ja vanhemmat ja lapset näyttävät olevan hankalampia ja hankalampia vuosi vuodelta ja - opettajiakin oikein häiriköidään kertoivat uutisetkin viime viikolla.

ehkä tosiaan heillä jotka ovat jo pidempään töissä olleet niin materiaalit ym muut valmistelut ovat jo valmiina, mutta kyllä meikäläisen päivät tuppaa kaikkea muuta kuin lyhyet olemaan.. ja usein vielä kotona iltaisin ja viikonloppuisin on kokeentarkastusta ym muita rästihommia, mitä ei ole kerennyt viikolla tekemään.



minä olisin tosiaan toivnut koulutukselta enemmän valmiuksia kohtaamaan haastavia lapsia ja kyllä myös haastavia vanhempia.. työpäivät venyvät usein myös puhelimen kanssa kulkiessa, milloin vanhempien, milloin sossujen ym kanssa puhuessa.. ehkä tässä on paljonkin eroja riippuen koulusta ja alueesta, mutta tunnen välillä olevani enemmän sosiaalityöntekijä kuin opettaja.. vaikkakin vasta pari vuotta opettajan työtä tehdessäni olen todennut etten tätä kovin kauaa jaksa, jotain muuta täytyy kehitellä..

Kaikissa ammateissa on miinuksensa ja ne oman näkyy tietenkin joka päivä elämässä.



Mun vanhemmat oli opettajia viime vuoteen asti ja he tykkäsivät työstään. Aina sanovat mulle vieläkin, että kannattaa harkita vaihtoa, jos alkaa nykyinen työ tökkiä. Tottakai hekin valittivat ja olivat ärsyyntyneitä oppilaisiin ja vanhempiin, mutta kokonaisuudessaan pitivät kyllä työstään. Erityisesti isäni ya:n aineenopettajana muisti aina mainita, että opettajat on etuoikeutettuja, koska lapset on pääsääntöisesti mukavia ja hauskoja, pysyy lasten kanssa ollessaan nuorekkaana itsekin, lasten kasvatus ja tulevaisuuden luominen on mielenkiintoista ja bonuksena on lyhyet työpäivät ja mahtavat lomaedut. Palkka nyt varmaan tuon ikäisellä miehellä olisi ollut akateemisesti koulutettuna jossain yksityisellä ihan eri planeetalta, mutta olisi varmaan saanut tehdä pidempiä päiviä ja hyvässä lykyssä joutunut irtisanotuksi yt-neuvotteluiden takia keski-iässä. Joka tapauksessa ikävistä puolista huolimatta tiedän siis kaksi opea ainakin, jotka ovat rakastaneet työtään.:)

pitävät minut opettajana.

lyhyet päivät ja lomat. Hassua, että ette ole ajatelleet koulutukseen hakeutuessanne työn sisältöä. Ikävää, että runsaasta hakijamäärästä huolimatta valitsijat tekevät virhevalintoja. Joka vuosi hakee paljon motivoituneita, jopa vuosia sijaisena olleita, jotka eivät pääse koulutukseen.

Lomat parasta opettajana olosta.

jos sekä lapset, että vanhemmat ovat hirveitä? Eiköhän se nyt ole oleellinen osa open työtä? Olisiko asennevammaa?