Toisesta ketjusta mieleen tuli.. Oletko sinä palanut auringossa pahasti?
Minä olen lapsena, mutta sehän oli nyt kasarikakaroilla ihan normimenoa että punaisista käsivarsista lepatti nahanriekaleet.
Kommentit (21)
No tuohon toiseen ketjuun kerroinkin, kun nukahdin trampoliinille. Mies oli töissä ja lapset leirillä, menin kastelemaan kukkia ja päätin käydä selälleni trampoliinille hetkeksi lepäämään. Bikinit ja sortsit päällä. Herättyäni naamani ja koko kehoni etupuoli olivat palaneet.
Joo parikymppisenä olkapäät paloi vesirakoille vahingossa kun olin töissä topissa.
Kerran olen polttanut olkapäät ja rinnan alueen. Olin parikymppinen. Nykyään laitan erityisesti niille alueille rasvaa tai peitän kokonaan ettei varmasti pala.
Joo - mustikassa Lapissa. Rinne ja lämmin tuuli. Otin takin pois ja alla oli hihaton toppi paknijanselällä. Selkä ja käsivarret paloi vaikka ei ollut tuulen vuoksi superkuuma.
Olin teininä kaveriporukalla Kreetalla ja kärähdin mm. kaulasta ja olkapäistä niin, että niihin tuli jo vesikellot. En ollut silloin suorassa auringossa edes kauan, mutta aivan meren rannalla, joten niin kävi. Sen jälkeen en ole kuin pari kertaa punoittanut. N46
En ole palanut. Olen lapsena tehnyt töitä paisteessa heinäpellollakin tuntikausia päivittäin, en mielestäni rusketu enkä pala? Läheinen taas kun leikkaa hetken nurmikkoa niin niska kesii.
Egyptissä en lisännyt rasvaa ja otin koko päivän selälle/perstonukselle aurinkoa ja voi luoja sitä kipua, kutinaa ja nahkan lähtöä mikä jatkui yli viikon. Mutta ei siinä, en ole koskaan saanut selälle/pakaroille niin hyvää rusketusta kuin silloin!
Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Floridassa. Päätin syödä nopean lounaan parvekkeella ja en tyhmänä tajunnut miten paljon voimakkaampi se aurinko siellä todella on ja ajattelin että ei noin pikaiseksi ajaksi tarvitse suojaa laittaa. Parissakymmenessä minuutissa ehdin palaa. Ei nyt mikään todella vakava palaminen, mutta kyllä kivulias kuitenkin.
Paloin viimeksi v. 2004 ulkoilmateatterissa. Aika lievästi, mutta silloin päätin ettei ikinä enää. Jopa Italiassa 40 asteessa rannalla olin ok kunhan rasvasin koko kropan spf 50llä kerran tunnissa.
Kerran ja senkin ihan omaa tyhmyyttäni. Oltiin veneellä liikkeellä kesällä, olin kyllä laittanut aurinkorasvaa aamulla ja muistaakseni lisäsin jopa yhden uintireissunkin jälkeen, mutta en silti tajunnut, että koko päivä merellä tarkoittaa sitä, että oikeasti sitä rasvaa pitää olla lisäämässä säännöllisesti ja/tai kertoimen pitää olla ihan eri luokkaa kuin maissa ollessa. Oli etenkin niska, hartiat ja dekoltee kivan väriset ja kipeät sitten illalla ja pari päivää sen jälkeenkin. Noin viikon kuluttua saunan jälkeen sai sitten vedellä ihokappaleita irti itsestään. No, kerrasta opin ja nyt venereissuilla on kunnon kerroin ja lisäyskertoja reippaasti.
Penskana soutuveneillessä. Koko yläkroppa paloi niin, että kaikki nahka irtosi ja sain vielä auringonpistoksenkin.
M 45
Joo myyjänä ulkokirppiksellä pitkä hame, lippis ja painjanselkätoppi päällä, selkä paloi kun päivästä tulikin yllättävän helteinen (sääennustus oli ollut +21 ja puolipilvistä). Oli selkä niin punainen että olin varma nahanluonnin olevan edessä.
Lenkitin koiraa ja menin kahville ravintolalaivaan, sää oli tosi nätti siinä kahvitella ja koirakin sai vesikupin kuonon alle. Olin laittanut kotona aurinkorasvaa mutta en ollut saanut kunnolla selkään levitettyä ja tarkoitus oli ollut lenkittää vain se koira, ei istua fiilistelemässä jäähtyneen kahvin kanssa aurinkoisella laivan kannella! Pitkät hiukseni olivat olleet nutturalla joten yläselän lisäksi paloi niskakin :/ Aloe vera-voide helpotti vähän ja särkylääkettä otin myös.
Teininä etelänlomalla kun snorklasin pintavesissä toista tuntia. Oli kuin olisi veitsenterillä nukkunut muutaman yön ajan hrhh.
Oli sovitu kaiffarin kanssa treffit terdelle, olin ostanut suihkutettavan aurinkovoiteen ja olin että jee, tämänhän saa selkään ilman apua kun ei tarvitse levittää, suihkii vaan! Mulla oli ns.halterneck-mekko päällä. Mä istuin niin että olin selkä kuumaan aamupäivän aurinkoon, jossain vaiheessa siirryttin sit toiselle terdelle jossa oltiin varjon alla ja mulla selkä penkkiä vasten mutta vahinko oli jo tapahtunut. Hienoja oli ne punaiset läikät näyttämässä, mitkä kohdat olin missannut aurinkorasvan kanssa :D Tosi eksoottinen näky.
Vierailija kirjoitti:
Lenkitin koiraa ja menin kahville ravintolalaivaan, sää oli tosi nätti siinä kahvitella ja koirakin sai vesikupin kuonon alle. Olin laittanut kotona aurinkorasvaa mutta en ollut saanut kunnolla selkään levitettyä ja tarkoitus oli ollut lenkittää vain se koira, ei istua fiilistelemässä jäähtyneen kahvin kanssa aurinkoisella laivan kannella! Pitkät hiukseni olivat olleet nutturalla joten yläselän lisäksi paloi niskakin :/ Aloe vera-voide helpotti vähän ja särkylääkettä otin myös.
Minä paloin Silja Linen kannella! En ollut tajunnut ottaa risteilylle aurinkorasvaa. Veden läheisyys ehkä?
Kahdesti olen palanut todella pahoin. Ensimmäinen kerta oli Linnamäellä tuubitoppi ja lyhyet farkkusortsit päällä, en ollut mitään rasvaillut kun ajattelin että enhän minä paikallaan nökötä vaan kävelen! Toinen kerta taas oli ihan kotosuomen rannalla kun rasva oli jäänyt kotiin ja kotona levittämäni rasva huuhtoutui pois järvessä, eipä ne pikkuiset bikinit paljon kehoa suojanneet. Näistä molemmista reissuista jäi muistoksi tomaatinväriset kipeät olkapäät, rinta ja yläselkä.
Olen 90 luvun alkupuolella kanarialla. Oltiin porukalla rannalla ja otettiin bacardia oikein kunnolla. Jossain vaiheessa alko tulee oikein kunnolla kuuma ja omat aurinkorasvat oli jäänyt kämpille (rasvasin toki ennen rannalle lähtöä itseni)..no kaveri heitti rasvapurkin ja alettiin olla jo aikapäissään.muistan ihmetelleeni kun tuntuu palavan niin kovin ja joutu käydä jatkuvasti uimassa. No ei muutakuin lisää rasvaa ja bacardia...tyhmä kun olen, niin huomasin vasta josku 4. jälkeen kattoa rasvapurkin kylkeen " after sun - ei sisällä auringolta suojaavia aineosia" ja nukuin kaks päivää tuolissa melkein pystyasennossa. Nahka lähti myöhemmin kuin hämähäkin seitti.
Kiitokseksi sain nyt vanhemmalla iällä luomia. Kannattaa polttaa itsensä
mies52v
Parikymppisenä olin silloisen mieskaverin kesämökillä ja huomasin toisena päivänä aurinkorasvan unohtuneen kaupunkiin, miesystävä lupasi ajaa jonkin matkan päässä olevalle huoltikselle ja ostaa rasvan samalla kun ostaisi tupakkaa. Jäin sitten odottelemaan olutta hörppien ja musiikkia kuunnellen puiden varjostamalle kuistille ja kun mies palasi otin kopin heittämästään tuubista sitä sen kummemmin tutkimatta, rasvasin itseni ja kirmasin onnellisena laiturille aurinkoon. Mies grillaili makkaraa mökin nurkalla, minä grillailin itseäni laiturilla. Oli ihana kesäpäivä. Jossain vaiheessa kävelin miehen luokse kun oli jotain asiaa ja mies ihmetteli että "miten sun selkäsi punottaa noin? Ei v""u käänny, sähän oot ihan punainen" Myöhemmin katsoin miehen tuomaa tuubia ja " for kids!" Suojakerroin 15. Ei ihan suojannut aikuista kalkkilaivan kapteenia....
Kerran nukahdin Portugalissa rannalle. Parin tunnin nokosten jälkeen iho oli tulipunainen ja kuoriutui myöhemmin tosi kivuliaasti pois.