Olen aina sairastanut kuolemanpelkoa.

Kuolemanpelkoa voi lievittää käymällä läpi sen, miten muut pärjäävät sinun poismenosi jälkeen jne.

Mä olen ihan samanlainen. Nytkin luulen, että mulla on rintasyöpä. Olen ihan varma asiasta, vaikka käyn fysioterapeutilla lihasjumien takia ja hän on sanonut, että rintakipuni johtuvat jumista. Musta tuntuu, että mulla on aina joku vika, josta olla huolissaan. Aina kun joku asia menee mielestä pois, tulee joku uusi oire, jota alan vatvomaan ja netistä etsimään mihin oire liittyy. Mulla on ollut omasta mielestä kaikenlaista aivokasvaimesta, rintasyöpään ja ms-taudista HIV:iin. Tää alkaa olla aika raskasta, mutta en mä nyt itseäni hulluna pidä, joten en tarvi mitään ilopillereitä. :)



Että, et ole todellakaan ainoa! Mun hyvä ystävä on kanssa aika hullu kaikkien oireineen, joten varmaan aika yleistä tämä tällainen kuolemanpelko. Työkaverilla on just selkäjumissa ja se on ihan varma, että sillä on jokin syöpä. Joten tässä sulle heti 3 henkilöä, jotka ovat samalla aaltopituudella kanssasi.



:)

jos alan miettimään että miten mun kuolemasta muut selviää, siis lapset pääasiassa. No, jäävät tietenkin isälleen, mutta sitten ahdistun aivan sairaasti kun ajattelen että isällekkin voi tapahtua jotain eli lapsemme jäävät orvoiksi. Meillä on 3 lasta eikä kukaan sukulainen halua heitä ottaa, siitä olen varma. Sitten lapset joutuvat riepoteltaviksi milloin mihinkin ja ties millaisiin perheisiin jossa pedofiilejä ja muita kauheuksia sattuu.



Eli minulla ei ainakaan auta tuon kuolemanjälkeisen jutun miettiminen.

on noin voimakas kuolemanpelko, kävittekö pieninä hautajaisissa? Oletteko nähneet kenenkään sukulaisen tms. sairastavan ja kuolevan?



Jotenkin tuntuu, että ihmiset erkaantuneet kuolemasta, luullaan, että se tapahtuu vain joillekuille vaikka se koskettaa meitä kaikkia. Kannattaa tulla sinuiksi vaan sen ajatuksen kanssa.

mutta tämä on kyllä kauhean epäreilua! Monta vuotta on mennyt hukkaan, kun on ollut täysin terve, mutta mielessään sairastanut todellakin vaikka mitä als:ia, aivokasvainta, rintasyöpää, paksusuolisyöpää, selkäsyöpää, melanoomaa... You name it.



Ja vihaan niitä juttuja, kun ihmiset kertovat sairastuneista ystävistään.

terv. ap

kovaa koulua: lapsena vanhemmat ihmiset keskustelivat aina toisten sairauksista ja kuolemasta. Hautajaisia riitti ja jotenkin kävi liian selväksi, että tältä ei välty kukaan ja kohta on oma vuoro.



ap

joku kirjailija on analysoinut, että ihmistä vie eteenpäin kaksi motivaattoria. Joko meitä ohjaa rakkaus tai pelko.

Nauti nyt, kun vielä olet elossa. Huomisesta ei tiedä. Täysillä tässä hetkessä. Sun elämäsi valuu hukkaan, jos joka päivä diagnosoit itselläsi jotain uutta ja kammottavaa.

Kylläpäs ap ollaan samanlaisia. Itsekin olen sitä mieltä, että tässä menee elämä ihan hukkaan, kun aina on joku oire, joka ei jätä rauhaan ja jota pitää vatvoa, niin että elämä menee pilalle. Mulla on tosiaan omat häät tulossa ja niistä pitäisi nauttia ja valmistella, mutta nyt siis mielessä on vaan se, että onkohan mun rinnassa jotain vakavasti vialla... Yritän järkevästi ajatella, ette ole, mutta ei ajatukset jätä rauhaan. Kohta menen varmaan mammografiaan, jotta saan mielenrauhan. Mutta sitten tulee varmasti taas joku uusi oire.... Huoh.... Onneksi meillä on ilmainen laaja työterveyshuolto työetuna, kaikkeen pääsee melkein heti ja ilmaiseksi. Ehkä huono asia minulle, mutta mielenrauhan saa sitten aika äkkiä.

tällä hetkellä epäilen että mulla on luusyöpä, kun selkä on niin kipeä. On ollut muka myös MS-tautia, aivokasvainta, rintasyöpää jne. Koko ajan jotain!! Välillä on parempia päiviä niin, ettei tuu ajateltua asiaa, mutta toisinaan taas ajattelen liikaakin. Todella masentavaa ja ahdistavaa!!!



Jos ois mahdollista mennä sellaiseen " kokovartalo- syöpä -testiin" niin menisin heti, että saisin edes hetkeks mielenrauhan..

Olet todellakin kohtalotoveri, mutta minulla on vielä se lisäongelma, etten uskalla mennä lääkäriin poistamaan näitä pelkoja, vaan kieriskelen niissä sitten kuukausi tolkulla, kunnes saan uuden " vaivan" . Ja ainahan voi katketa verisuoni päästä tai tulla rytmihäiriöitä, että silleen...



Nauti kuitenkin häistäsi ja onnea matkaan!



ap

Olen täynnä väsynyttä raivoa ja pyhää vihaa, että näin on käynyt.

Nykyään en pelkää kuolemaa tippaakaan, oikeastaan vaikutan hakeutuvan

juuri sellaisiin tilanteisiin joissa se riski on.



Tunnustan: pelkään elämää. Helvetisti. En tahdo enää tavata ketään, koska joutuisin kuitenkin luopumaan hänestä. En kestä enää yhtäkään pettymystä ihmissuhteissa.



T. 22v.

ehdoton!!! Sen pitäisi kuulua jokaisen työterveyden ja terveyskeskuksen ilmaisiin palveluihin periaatteella heti testiin ja samantien tulokset!

Koita sinäkin nousta sieltä risukasasta katsomaan auringon paistetta! Eiköhän se tästä taas.



4