Lue keskustelun säännöt.
" Kunhan olet ILOINEN ja REIPAS!"
27.04.2008 |
Tuli mieleen, kun usein kuulee puhuttavan siitä, miten nykyisin lapset eivät saa olla ujoja, varautuneita ja jurottavia, että ei sitä saanut olla kyllä 70-80 -luvuillakaan, ainakaan oman äitini mielestä. Aina piti olla iloinen ja reipas ja hymyillä ja mennä rohkeasti joka hemmetin paikkaan. Jurottava ja hiljainen lapsi olisi varmaan ollut häpeä ja kauhistus. Onko muilla tämmöisiä kokemuksia? Oma äitini on syntynyt v. 1943 ja ollut varmaan itsekin ed. vuosisadan alussa syntyneiden opettajavanhempiensa reippausfasismin uhri.
Edelleen 35-vuotiaana minun pitäisi olla helvetin reipas. Mainitsin taannoin äidilleni, että olen menossa työhaastatteluun ja sain ohjeeksi mennä sinne " iloisena ja hymyilevänä" . Näillä keinoin ilmeisesti kaikki ovet maailmassa aukenevat.
Kommentit (3)
Oikeasti, ne vaikuttavat teennäisiltä. Parempi olla luonnollinen vaikka asiallisellakin tavalla. Kyllä ihminen on mestari huomaamaan näyttelyn ja siitä tuleepi tosi vaivautunut olo. Ei menestyäkseen todellakaan tarvitse olla jatkuvasti naantalin aurinko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kyllä kuulin tuota jankutusta, kun olin ujo, enkä halunnut ottaa osaa kaikenmaailman rientoihin. Kyllä lapsen perusluonnetta tulisi kunnioittaa. Voi toki opettaa, ettei ole kohteliasta murjottaa nurkassa puhumatta kenellekään, vaikka kylässä, vaan toisille pitää olla ystävällinen, vaikka tekisikin sen sitten hiljaisemmalla tavalla.
eikä saa sanaa suustaan edes kysyttäessä, niin en minä ainakaan työhönottajana saa kovin hyvää kuvaa ehdokkaasta.
Eläväiset ihmiset vaikuttavat onnellisilta, reippaat ahkerilta. Ei se fasismia ole. Enemmän puuttuisin siihen, jos lapsi on aina alakuloisen ja hermostuneen oloinen. Ettei vain olisi jotain pielessä, kiusaamista tai muuta? Ei kai depis voi olla kenenkään, etenkään lapsen, normaalitila?