Olen akateeminen ja harmittaa, kun lasta ei kiinnosta lukuhommat.

nyt FL

lapsesi opettelee nyt jotain muita asioita kuin niitä mitä kirjoista oppii - kuvitellaan että vaikka nelikymppiseksi. Sitten lähtee opiskelemaan - millainen valtava sivistys onkaan ihmisellä, joka tietää elämästä muutakin kuin mitä tiede osaa kertoa!

ja vaikka ei koskaan opiskelisikaan, niin voi olla onnellinen ihminen silti. Paljon riippuu siitä millainen minäkuva lapselle kotona kehittyy.

Enkä tarkoita tätä millään pahalla, olen itsekin akateeminen.

Ala-asteella keskiarvoni oli ehkä nipin napin 8. Yläasteella aloin vasta oikeasti lukea, sain keskiarvoa nostettua lähemmäs ysiä. Silti ei kirjat kiinnostaneet, ei kiinnosta vieläkään vapaa-ajalla. Olen kuitenkin FM ja opettaja.

En oikein itsekään tajua, miten musta saattoi tällä päällä tulla akateeminen. ;)

Meillä oli vastaavanlainen tyttö, joka hösäsi kaikkea muuta ja aina mahdollisimman epäkehittäviä asioita. Uskon, että osaan arvioida, olen ope. Jossain vaiheessa ajattelin, että äitinä tiedän ja tunnen lapseni ja sen, että hän kykenee parempaan. Aloin antamaan hänelle aamulla lehden ja näytin vaikka hauskan jutun tai sarjiksen, milloin mitäkin. sovimme tietyistä lukujutuista palkintoja. Illalla sängyssä saa klo 20.30 jälkeen lukea tai nukkua. Yms muita asioita. Parissa vuodessa lapsen lukutaito on kehitynyt hirveästi. Samoin sanavarasto ja kyky ilmaista itseään. Olettaisin, että myös itsetunto ja kuva itsestä opsikelijana ja oppijana on parantunut.

vai eikö akateemisia miehiä viehätä tiukkapipo lukutoukka?

Hän on nyt 5. luokalla. Ei mene mikään oppi kaaliin eikä lukuhaluja ole. Tyttö toi fysiikan kokeesta kutosen ja kun ihmettelin hänen tekemiään virheitä, niin kyllä hän sanoi lukeneensa. Kun kysyin, että miten, niin kuulemma kertaalleen luki koealueen läpi, siis luki, mutta ei vaivautunut opettelemaan asioita. Kolme vanhempaa lasta ovat tosi hyviä koulussa, luokkansa parhaita. Tai vanhin kirjoitti jo viime keväänä ja hyvät paperit kirjoittikin. Harmittaa vain, kun tuntuisi, että tässä nuorimmassakin koululaisessa olisi vähän enemmän potentiaalia, mutta ei vaan kiinnosta. Kyllä hänkin varmaan paikkansa löytää. Mun keskimmäinen lapseni sanoi tänään, että hän menee ammattikouluun, vaikka ainesta olisi lukioonkin. Hyvä vaan, jos löytää mielenkiintoisen alan.

Kuulostaa pelottavalta. Eikö se enää alakaan vasta yläasteella?



(Olen kyllä fyysikko, mutta ihmetyttää vain, oli se minullekin yläasteella tosi vaikeaa.)

poika on tosin vasta ekaluokalla, joten vielä ehtii. Mutta toisaalta käytännön työn tekijöistä on nyt jo pulaa ja ilmeisesti pahenee tulevaisuudessa, joten työtä ja palkkaa voi tulla heille tulevaisuudessa paremmin kuin monelle akateemiselle. Harmi vaan kun meidän lapset ovat sen verran allergisia, että moni perustason työ ei ehkä sovi terveyden puolesta.

en muutenkaan ollut koskaan mikään hikari vaan menin siitä mistä rima oli matalin. No, vähän aikaa peruskoulun jälkeen haahuilin ja tein hanttihommia, siten menin lukioon ja olin tosi motivoitunut opsikelemaan. Kirjoitin L:n, menin yliopistoon, valmistuin hyvin paperein ja nyt olen tutkijana ja teen väikkäriä. Eli peräänkuulutan sitä motivaatiota, tärkeää että lapsella olisi kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia vaikkei koulumenestys niin päätä huimaisikaan.

Vierailija:

Kuulostaa pelottavalta. Eikö se enää alakaan vasta yläasteella?

Minulla (yliopiston vuosia sitten keskeyttänyt monivuotinen kotiäiti) on 4- ja 6-vuotiaat lapset, joille olen selitän fysiikkaa, mutta myös suunnilleen kaikkia muita kouluaineita, monta kertaa päivässä!