Te koronasta hysterisoituneet, ymmärrättekö kuinka harmiton korona on ebolaan nähden
Täältä on suorastaan kyllästymiseen asti saanut lukea panikointia koronasta ja suoria maailmanlopun ennustuksia. Siksipä olen alkanut miettimään, että eikö nämä panikoijat ajattele ollenkaan, kuinka melkein harmiton sairaus korona loppujen lopuksi onkaan verrattuna vaikkapa ebolaan.
Ajatteletteko te koronapanikoijat, kuinka huono tilanne Afrikassa on? Ebola tappaa hoidettunakin noin puolet siihen sairastuneista. Korona tappaa taas alle 5% sairastuneista. Korona toki leviää salakavalammin, eikä siihen saa immuniteettia, mutta oikeasti ajatelkaa. Parissa Afrikan maassa on eletty vuosia ebolaepidemian kourissa ja heidän tilanteeseensa verrattuna meillä ei ole mitään hätää.
En tietenkään tarkoita, että koronaa tulisi ehdoin tahdoin levittää, enkä siihen mielelläni itsekään sairastuisi (tosin eihän voi tietää, vaikka olisin jo sairastanutkin). Olen sitä mieltä kuitenkin, että tilanne koronan kanssa on ihan hyvä ja yhteiskuntaa ei tulisi sen takia sulkea, koska meillä täällä Suomessa ei ole pienintäkään käsitystä, mitä todellinen hätä on.
Kommentit (5)
Ei herranen aika. Tuo sepostus menee kyllä jo samaan kategoriaan lapsuudenaikaisten "syö lautanen tyhjäksi, Afrikassa lapset näkee nälkää"-jankkauksen kanssa. Se ei niitä afrikkalaisia auta tippaakaan jos täällä lopetetaan koronasta murehtiminen. Korona kun on livahtanut sillekin mantereelle, ja rokote tullaan suurella todennäköisyydellä kehittämään kehittyneemmissä yhteiskunnissa kuin mitä sieltä löytyy. Rokotetta ei kehitetä ilmaisjakeluun, vaan myydään ensin se teollisiin maihin, että voidaan sitten antaa sitä afrikkaan. Ellei täällä murehdita koronasta, ei täällä myöskään kehitetä rokotetta, ja jää Afrikkaan korona sen ebolan rinnalle.
Kyllä, minä ymmärrän senkin, miten harmiton keuhkosyöpä on haimasyöpään verrattuna, mutta en minä silti ehdoin tahdoin röökiä vedä.
Ymmärtääkö aloittaja miten harmiton ebola on esim. Rabiekseen nähden mikä tappaa enemmän ihmisiä vuosittain kuin ebola.
Se nyt vielä puuttuisi, että liikkeellä olisi noin puolet sairastuneista tappava verenvuotokuume, ja viralliset tahot vain kinaisivat siitä, onko maskeista mitään hyötyä vai ei.
Jos olet yhtään seurannut palstaa, eilen ja tänään on ollut merkittävästi vähemmän korona-aiheisia aloituksia kuin esim vielä viikko sitten.