Asunnosta alkanut kuulumaan outoa ääntä
Alkoi noin viikko sitten. Ihan kuin leivinpaperin rapina. En tiedä mistä päin tulee, lähde tuntuu vaihtelevan. Ainakaan makkareista se ei tule. Ajattelin ensin, että ikkunasta tuleva ilmavirta rapisuttaa jotain papereita. Mutta ääni kuuluu, vaikka ikkunat ovat kiinni. Enkä nää mitään papereita missään. Sitten epäilin hiirtä, mutta kai muunkinlaisia ääniä kuuluisi ja jälkiä näkyisi. Mieskin on kuullut äänen. Mikä se voisi olla? Tämän viestin kirjoittamisen aikana kuulin sen kahdesti.
Kommentit (6)
Meillä on pari kertaa tippunut hiiri välikatosta liesituulettimen päälle sinne kuiluun. Se ääni oli sellainen viilipurkin kaaputtamisen ääni.
Äänen lähde paljastui! Seurasin ääntä. Se kuului n. 10 minuutin välein. Onnistuin paikantamaan sen eteiseen ja istuin siellä odottamassa ääntä. Sitten kun se taas kuului, huomasin kenkätelineen alla lasten kauko-ohjattavan traktorin, joka itsestään meni päälle ja piti rapinaa! Huh saatiin mysteeri selvitettyä. Tämä ehkä avuksi jollekin, jolla alkaa myös kuulumaan mysteeristä rapinaa...
Vierailija kirjoitti:

T:Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ne hiiret näy jos ne on seinien sisällä.
Hiiret tulivat minullakin ekana mieleen.
Kuuluuko rapina koko ajan samasta paikasta?
Ei ne hiiret näy jos ne on seinien sisällä.