Entä jos en rakasta vauvaani?

Mä olen raskaana 37+6 odotan esikoistani ja tulin raskaaksi pillereiden läpi eli raskaus ei ollut suunniteltu enkä myöskään ollut tai ole vieläkään parisuhteessa lapsen isän kanssa. Kun kuulin raskaudesta olin varma että teen abortin en nähnyt muuta vaihtoehtoa mutta lähipiirin painostuksena päädyin pitämään vauvan vähän vastentahtoani. No alussa mulla olikin ihan jäätävää ahdistusta raskaus tuli mun uniin ja mulla oli koko ajan semmonen olo et mun elämä menee nyt pilalle ja että mä en oo valmis äidiks. Ultrassa ekan kerran tunsin ihan jäätävää inhoa ja ällötystä sitä heiluvaa otusta kohtaan. Lapsen isä oli innoissaan raskaudesta ja tulevasta vauvasta ja olisi halunut mun kanssa suhteeseen mutta jostain syystä aloin työntämään sitä pois mun elämästä, aina kun sovittiin että nähdään ja vietetään aikaa niin ahdistuin ja peruin sen viime hetkellä ja tein noin monta kuukautta ja lopulta tää mies kyllästy eikä oo enää kirjottanu mulle mitään ja muutenki meni eteenpäin elämässä.
Mä taas oon jo tottunut raskauteen mutta silti en koe mitään rakkautta vauvaa kohtaan, vaikka muo ei enää ahdista tää tilanne niin tuntuu ku oisin jotenki tuurtunu tähän. Oon kumminkin huomannu että oon katkeroitunu vähän ainakin jos muut on onnellisia niitten raskaudesta tai vastasyntyneestä niin mä tunnen vaan vihaa varsinki niitä vauvoja kohtaan.. tunnen samaa vihaa myös omaa vauvaa kohtaa välillä mut sit mulle tulee kumminki tosi huono omatunto asiasta ja itkettää miten voin olla niin v*tun kylmä. Kumminkin jotenkin mun on pakko välittää tästä ku aina neuvolassa kun se täti ettii sydänääniä oon tosi peloissani jos se ei heti niitä löydä ja rakenne ultrassa pelkäsin koko ajan et entä jos vauvalla ei oo kaikki ok. Sit sain pienen sähköiskun aika alussa ja sillon heti ensimmäisenä menin shokkiin siitä miten vauva voi ja soitin päivystykseen koska pelotti jos sikiöön olis ollut vaikutusta. Ja kun kaaduin pelkäsin heti kävikö vauvalle jotain mutta onneks sillä kaikki okei. Mutta tää on niin outoa että vaikka mä selkeesti välitän tästä niin myös tunnen vihaa sitä kohtaan.. Mutta eniten muo ahdistaa tässä se että jos en pysty rakastamaan vauvaa kun se syntyy.. se olis ihan kauheeta jos tuntisin vaan negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan koska kyllä se varmasti aistis sen :( pelottaa et onnistun pilaamaan sen elämän ja että sillä on turvatonta olla koska en pysty rakastamaan. Ajattelin imettää ja pitää ihokontaktissa paljon mutta pelottaa silti että se ois musta vaan vastenmielistä koska siltä musta tällä hetkellä tuntuu.
Anteeks tosi sekava teksti toivon että saatte jotain selvää, ja mä tiedän että kirjotan tosi huonosti mut mun äidinkieli on ruotsi niin puolustaudun sillä😅 jos teillä on mitään neuvoja tai vertaistukea antaa olisin tosi Ilonen