Pahinta mitä sulle on lapsena sanottu?

Että veljeni kuolema synnynnäiseen sydänvikaan olisi minun syy. Näin sanoi isäni sedän avopuoliso ja ikäni silloin 9v.

Äiti sanoi, että olen niin kauhea lapsi, ettei ollut ihme että pappa (joka oli mulle ainoa turvallinen aikuinen ja tuki ja turva) sai sydänkohtauksen ja kuoli, täytyi johtua mun kauheuden aiheuttamasta stressistä. Olen melkein kolmekymppinen, ja vieläkin tuntuu pahalta.

Sisko väitti, ettei kummisetäni halunnut olla enää kummini. Miestä ei paljoa ikinä näkynyt muutenkaan, eikä oltu missään tekemisissä, joten otin todesta ja tunsin itseni hylätyksi. Sisarusten kummit toi aina lahjoja ja olivat tekemisissä, mun toinen kummi asui kaukana ja näin vaan jouluisin häntä. Tuo kummiuden kieltäminen oli tietysti vale, mutta teki äärettömän surulliseksi

Ei varmaan kauheinta, mutta mummu sanoi pikkusiskolle, että kyllä hän on meistä kaikista lapsenlapsista kivoin.

Äiti sanoi pikkusiskolle että hän rakastaa sitä, mutta ei minulle eikä luullakseni isosiskollenikaan.

Olin varmaan 6v kun mun hoitaja tokaisi että oon tainnut lihoa. Rippileirillä oli joku tehtävä, jossa kahden ihmisen piti hetken aikaa kantaa yhtä ja yks poika sanoi tonnikeijuksi, mitat silloin 50kg ja 162 cm.

Teini-iästä kolmekymppiseksi oireilinkin milloin milläkin syömishäiriöllä ja edelleen ne pukkaa stressaavissa tilanteissa päälle.

Olkaa varovaisia mitä päästelette kasvaville pienille ihmisille kasvurauha ja opettakaa lapsillekin olemaan kommentoimatta toisten kehoja, herkällä ihmisellä ne voi vaikuttaa läpi elämän pahastikin.

Isä ja äiti riitelevät avioeroprosessissaan ja muistan isäni huutaneen äidille että kun siitä pääsee niin ei ota mitään muuta kun veljeni mukanaan.

Hän oli henkeen ja vereen perhe-ihminen ja olis tehnyt mitä vaan meidän eteen mutta silti jäi kaivertamaan että eikö me tytöt sittenkään oltu yhtä rakkaita.