Unien tulkinta, rinnat paljaana
Usein unientulkintaoppaissa puhutaan siitä, että unennäkijä häpeäisi unessa omaa alastomuuttaan. Mitä tarkoittaa, kun minulla se menee päin vastoin? Unessa oikein yritän esitellä rintojani, mutta ihmiset ei yleensä huomaa. Joskus en saa pidettyä rintoja paljaana, kun vaatteet menee niiden päälle ja vaatekerroksia on useita, enkä saa riisuttua niitä. Olen monesti nähnyt näitä unia. Todellisessa elämässä olen hyvin ujo.
Kommentit (8)
Sillä ei ole väliä. Unessa ne voi olla välillä isot ja välillä pienet.
Näen toisinaan unta vaimoni rinnoista. Hyväilen ja paijailen niitä, ja se tuntuu hyvältä. Herään silloin aina hyvin levänneenä.
Onpa erikoista.
Voisiko sen tuliita niin, että yrität päästä häpeästäsi eroon? Häpeästähän pääsee eroon tekemällä sitä mikä hävettää, altistamalla itsensä häpeälle.
Ja sitähän sanotaan, että ujouden taustalla vaanii häpeäm tunne. Eli yrität päästä ujoudestasi eroon?
Olen mies ja näin kummallista unta viime yönä, olin jostain syystä alasti julkisella paikalla, mukana oli vain puutarhatuoli jota kannoin sopivalla korkeudella peittämään seisovaa kalua. Ensin istuksin tuolilla jonkin kevyen liikenteen väylän varrella, sitten lähdin kävelemään, samalla jostain purkautui lauma kauniita nuoria opiskelijatyttöjä ja tilanne oli tietysti mahdottoman nolo... :P
Et ole saanut tarpeeksi huomiota lapsena etkä kenties aikuisenakaan.
Olet nähnyt välillisesti perunoita jotka ovat välillisesti hedelmällisyyden symboleita. Tämä merkitsee siis sitä, että loppuvuotesi on lempeä täynnä ja koska on täysikuun jälkeinen aika ovat lapsihaaveetkin mahdollisia.
T: Selvännäkijä Sari
Se johtuu siitä, että olet kaksonen horoskoopiltasi. Kaksosilla on duaalipersoona, joten niihin voi aina luottaa.
Voitko kuvailla hieman rintojasi