Pesetkö kahvin ennen käyttöä vai suodatatko kaikki saasteet kuppiisi?
Näin koronan aikaan olisin tarkkana näissä asioissa. Suodatinpussi kun ei kerää viruksia.
Kommentit (8)
Kahvi tulee papuina Suomeen.
Suomessa ne paahdetaan, jauhetaan sitten ja pakataan kuluttajapakkauksiin.
Tuskinpa noista mitään tarttuu, ja kahvia tulee muualtakin kuin Brasiliasta, Kenia on suuri kahvintuottaja.
Akuutimpi huoli on se, että tulevaisuudessa kahvia tullaan saadaan hyvin vähän, ja sen hinta nousee pilviin. Yksi syy siihen on ilmastonmuutos, näin on uutisoitu.
Pelkkä vesipesu ei riitä ja saippuaa ei luonnollisesti kannata käyttää. Olen ratkaissut ongelman siten, että käytän etikkaa kahvin pesemiseen. Etikkaa voi myös käyttää veden sijaan kahvia keittäessäkin. Tulee pikantti maku ja keitin puhdistuu samalla. On myös eri makuvaihtoehtoja, kun voi olla omenaviinietikkaa, balsamietikkaa tai riisiviinietikkaa.
Just. Kyllä on taas huumorin huippua.
Pesen kahvin astianpesukoneessa ensin.
Kahvissahan on jopa enemmän basilleja kuin pesemättömässä jauhenlihassa! Hengellään leikkii jos ei pese.
Kyllä.
Pesen jokaisen murun erikseen.
Siihen menee aikaa, mutta varmuus on parasta.
Brasiliassa koronatilanne ryöstäytymässä käsistä