Kuinka suuri osa tuttavapiirisi ihmisistä on onnellisessa parisuhteessa?
Tunnen itse paremmin n. 15 naista ikäluokassa 40-55. Näistä naisista neljällä on parhaillaan menossa lyhyempi tai pidempi parisuhde, johin ovat tällä hetkellä tyytyväisiä. Näistä neljästä suhteesta vain kahdessa osapuolet kokevat olevansa yhdessä "elämänsä rakkauden" kanssa.
Miten omassa tuttavapiirissäsi sujuu? Pohdin, kuinka yleistä on jonkinlaisen sielunkumppanin löytyminen vai onko suurin osa ihmisistä jollakin tavalla vain tyytynyt kumppaniinsa?
Kommentit (9)
Vastaan kuudesta läheisimmästä kaveristani (5 naista ja 1 mies). Kolme on pitkäaikaisessa ja tasapainoiselta vaikuttavassa parisuhteessa. Vaikuttavat onnellisilta. Muut ovat sinkkuja. Nämä parisuhteessa olevat ovat positiivisia, itsenäisiä, puuhakkaita ja naisellisia naisia. Suurin osa kaverin kavereista on sinkkuja. Useimmat eivät kai haluakaan parisuhdetta.
Itse olen myös onnellisessa parisuhteessa, mutta tämä on kestänyt vasta puoli vuotta.
Ollaan 70-luvulla syntyneitä, minä ja kaverit ollaan kaikki kouluikäisten lasten äitejä, kaikilla aviomies, ei eroaikeita. Biletettiin 90-luku, löydettiin puolisot 00/10-luvulla ja osattiin jo valita hyvät.
Mistä voit tietää toisten parisuhteen tilan ja toisaalta ei kuulu edes minulle. Meillä menee hyvin, rakastetaan ja ollaan onnellisia. Se riittää minulle.
En tiedä kuin sen, että sinkut ovat häviävässä vähemmistössä ja lähes kaikilla on parisuhde.
Minun noin 10 läheisimmästä oman ikäisestä 5 on onnellisesti parisuhteessa, loput sinkkuja tai epävarmassa parisuhteessa. Olen 25.
Puolison (27) samankokoisesta kaveripiiristä ainoastaan yksi on parisuhteessa ja siinäkin on kuulostanut olevan omat ongelmansa.
Lähimmät ystäväni (5) ovat kaikki joko naimisissa (4) tai menossa naimisiin (1). Aika arkistahan elämä on jopa kymmenien avioliittovuosien jälkeen, mutta ei heistä kukaan tietääkseni ole onneton.
Olen syntynyt -73. 99% ikäisistäni tutuista ja kavereista on parisuhteessa. Pari liian alkoholisoitunutta tai mt ongelmaista tuttua on. Parisuhteen kuntoa en tiedä, useimmat kuitenkin asuvat yhdessä ja on lapsia. Itse ole toisessa avioliitossani, ensimmäinen päättyi miehen kuolemaan.
Sikäli kun tiedän niin lähes kaikki ystäväni ja tuttavani ovat vähintäänkin kohtuullisen onnellisessa parisuhteessa. Muutama on eronnut ja pysynyt sen jälkeen pääosin sinkkuina.
Ikää pariskunnilla 40-60v.
Ei mitään käsitystä muiden parisuhteista tai niiden tiloista.