Te joiden lapsi ei ole päässyt normaaliluokkaan,

Meillä esikoinen pääsi erityiskouluun erityisluokalle ja olemme siitä ikionnellisia.

Mun mielestä on me ollaan onnekkaita että lapsemme pääsi erityisluokalle. Opettajalla on nyt aikaa hänelle enemmän, kuin olisi ollut isossa luokassa. Ja ehkä jo ensivuonna on sillä ns. normaaliluokalla, mutta nyt lähdetään näin liikkeelle.



Mun lapsella saattaa lukemaan oppiminen kestää normaalia kauemmin ja on luonteeltaan hiljenen. Isossa luokassa saattaisi jäädä äänekkäiden " jalkoihin" .

Oppiminen alkoi tapahtua välittömästi luokassa jossa hän sai tarvitsemansa erityishuomion.

Jos SITÄ tarkoitat, niin se on aika eri asia kuin erityisluokalle meno. Erityisopetuksen oppilaspaikat maksavat rutosti enemmän kuin normaaliluokat, joten vaikka lapsella olisi diagnoosi ja suositukset, ei välttämättä löydy sopivaa erityisluokkapaikkaa. Joten oikeasti erityisluokalle päästään, ei jouduta.

meidän lapsemme on olut erityisluokalla, jossa oppia ei edes yritetty ja tunnit pompittiin pulpeteilla ja väisteltiin yhden lapsen aggressiivista häiriköintiä. TÄrkeintä siinä luokassa oli poispääsy. Jos ap:n kkokemus on tämmöisestä luokasta, en yhtään ihmettele, että hän puhuu joutumisesta.



Sittemmin lapsemme on hakenut paikkaa toiselta erityisluokalta, jossa tilanne - ainakin kuulemma - on parempi. TOivottavasti hän pääsee sinne, ja toivottavasti se todella on parempi paikka.

T. kapinallinen äiti

Jari Sinkkosta siteerataan tuoreimmassa Vapun 2008 APU-lehdessä, jossa kerrotaan vanemmista, joiden lapset ovat eritysluokilla---



Nro 2:lle siis vastaan

...

vanhemmalle käsittelemisen ja sopeutumisen paikka, kun oma lapsi ei olekaan ns. normaali / pärjää normaaliopetuksen mukana. Se synnyttää paljon ajatuksia moneen suuntaan. Toiset tietävät jo heti lapsen synnyttyään, toiset myöhemmin. Mitä myöhemmin asia selviää sitä vaikeampi voi olla sopeutua ajatukseen. Tämä voi synnyttää vanhemmassa epäluuloa asiantuntijoita kohtaan, vihaa, syyttelyä, parisuhteen koettelua yms. tunteita, jotka kuuluvat asiaan. Useimmiten kuitenkin käy niin, että kun vanhemmat sopeutuvat ajatukseen ja lapsi on iloinen pärjätessään, niin asia nähdäänkin juuri pääsynä, ei joutumisena. Vanhempana on viisautta lasta kohtaan hyväksyä hänet sellaisenaan kuin hän on ja kannustaa häntä . Erityisluokka ei edes välttämättä tarkoita, ettei muuten pärjäisi myöhemmissä opinnoissa.

Julkkisasema ja kyky suoltaa kivoja helposti sulatettavia iskulauseita ei ole asiantuntemusta. Myöskään yleislastenpsykiatria ei välttämättä tarjoa lähtökohtia ymmärtää esim neurologisia ongelmia - eli sitä kun käytöksen pulmat johtuvatkin tavasta jolla aivosolut juttelevat keskenään, eikä suinkaan siitä, että äiti on ollut vähän etäinen ja identiteetti hukassa kun lapsi oli pieni.



Sinkkosen mielestä kaikki on aina vain äidin syytä. Siinä on hyvä lähtökohta erityislasten ja heidän perheidensä ymmärtämiseen.

ne syyttävät lapsen 3:a ekaa vuotta kaikista elämän traumoista