Tähdet tähdet siirtyy Neloselle!
Ohjelma alkaa elokuussa!
Pelottaa, että kaikki kilpailijat on Nelosen levy-yhtiöiden (Kaiku, Rähinä) omia artisteja ja omien radiokanavien tehosoittolistalla olevia laulajia.
Vaihtuukohan vakiopanelistit? Veitola on Maikkarin vakiokasvo, joten ei ehkä jatka? Se ei sinänsä harmita, koska Veitola ei osannut arvioida esityksiä (keskittyi puheenvuoroissaan vain ulkokohtaisiin seikkoihin ja itseensä). Mutta Merimaata tulisi ikävä! Uusiksi panelisteiksi tulee varmaan Nelosen radiokanavien hahmoja, kuten Tinni, Jekku, Anni, Sami, Kimmo, Alma, tms, tai muita Nelosen vakionaamoja.
Ja ohjelmsn juontaja Leppilampi korvataan Heikillä?
Olen kuitenkin iloinen, että ohjelma jatkuu ja formaatti palautuu ennalleen, eli syksyllä on mukana viikottain vaihtuvat musiikkigenret. Edellisen kauden teemat ja tarinat -uudistus ei toiminut.
Millä mielin odotatte Tähdet tähdet 2020 -kautta?
Kommentit (17)
En ole mikään suuri Leppilampi-fani, mutta minusta Mikko on onnistunut hyvin tämän ohjelman juontajana. Jos tilalle tulee esim. Heikki, tulee liikaa Voice-vibat.
Huono uutinen. Ohjelma on hyvä, mutta Nelonen on pilannut koko Suomen musiikkibisneksen täysin.
Harmi, että ohjelma siirtyy Neloselle. Ja minä olen pitänyt Leppilammesta tämän ohjelman juontajana, ei kaipaa Paasosta hänen tilalleen.
Veitolan tilalle vakiopanelistiksi laitetaan tietty Anna Puu, joka on yrittänyt brändäytyä samanlaiseksi kummallisten asujen kuningattareksi kuin Lady Gaga, Madonna ja Veitola. Veitolan "tyyliguru"-imagokin on kyllä niin tekemällä tehty, mutta Annan kohdalla se on aivan erityisen päälleliimattua.
Merimaan tilalle laitetaan luultavasti Nelosen ostaman Kaiku Recordsin Jurek (tuttu myös Nelosen Idols-tuomarina) tai Anna Puun mies Jukka Immonen (tuttu myös Nelosen Voicen apuvalmentajana).
Vierailevina tuomareina nähdään Jethro, Huutokauppakeisari, yms.
Lukaisin Nelosen pressistä syysohjelmiston. Ihmetytti myös Roni Bäck, joka tulee Hauskojen kotivideoiden uudeksi vetäjäksi Sampon tilalle. Ja Kuppilat laittaa Sukulan sijasta kuntoon Hans Välimäki. Ohis.
Tinnistä tulee takahuonejuontaja ja tweettien lukija, tää on niiin ennustettavissa 😑
Tähdet tähdet -kilpailijat tulee olemaan Vain elämäästä tuttuja. Niitä jotka kaipaa taas vähän nostetta.
Heitelläänpä vähän artisteja, joita haluaisitte nähdä. Aloitan seuraavalla:
Vesala
Abreu
Anna Puu
Maija Vilkkumaa
Pyhimys
Vierailija kirjoitti:
Heitelläänpä vähän artisteja, joita haluaisitte nähdä. Aloitan seuraavalla:
Vesala
Abreu
Anna Puu
Maija Vilkkumaa
Pyhimys
Tuli niin naispainotteinen, että täydennän tuota vielä Samu Haberilla, Toni Wirtasella ja Isac Elliotilla. Juontajiksi toivottavasti Tinni ja Jaajo!
Ei Tähdet tähdet -ohjelmassa ole ollut yleensä mitään kovin isoja nimiä, vaan nuosevia nuoria artisteja ja vanhoja takavuosien tähtösiä. Ja osa on ollut muiden kuin räp-/pop-genren edustajia, kuten klasarin, bluesin, tms puolelta (omalla alallaan tunnettuja, muttei suurelle yleisölle niin tuttuja).
Maikkari onnistui ohjelman kanssa hyvin ekalla kaudella, tokalla hieman vesittyi koko idea.
Kummankos kauden uudelleenlämmittelyä Nelonen sitten yrittää? Arvatenkin kaikki artistit on Neloselta tuttuja eikä nähdä yhtäkään artistia joka olisi tuttu muiden kanavien ohjelmista. Juontajana on ihan satavarmasti Paasonen tai Kottosen Elina. Tosin kun Elina on samaan aikaan BB:ssä niin varmaankin se on joku muu.
Vierailija kirjoitti:
Ei Tähdet tähdet -ohjelmassa ole ollut yleensä mitään kovin isoja nimiä, vaan nuosevia nuoria artisteja ja vanhoja takavuosien tähtösiä. Ja osa on ollut muiden kuin räp-/pop-genren edustajia, kuten klasarin, bluesin, tms puolelta (omalla alallaan tunnettuja, muttei suurelle yleisölle niin tuttuja).
Aikaisemmin ei toki ole ollut, mutta Nelosen musiikkimafian omistaessa lähes kaikkien Suomen "eturivin tähtien" sielut niin voi olla vähän toisenlainen meisinki. Artistit tulevat saamaan huomattavasti isomman korvauksen tähän osallistumisesta ja erityisesti koronan peruman festarikesän jälkeen joku mystisin eteerisin taiteilijakin on huomattavasti helpommin taivutettavissa tällaiseen ohjelmaan. Mainitsinko jo Nelosen paksummat palkkiot?
Eikös se viime kausi ollut erilainen kuin edelliset/edellinen? En muista montako niitä on ollut. Ei ollut eri genrejä ollenkaan. En viitsinyt katsoa kun ei ollut niin hyvä kuin aikaisemmin. Toivottavasti nyt tulee hyvä kausi!!!
Tämä alkaa siis jo elokuussa. Saako silloin sisätiloihin kokoontua niin paljon yleisöä vai tehdäänkö ilman yleisöä? Tähdet tähdet on aina live.
Siinä meni sitten se ilo. Viime vuonna pidin paljon Ressusta, Heidi Kyröstä ja Kyösti Mäki-Mattilasta.
Hyvä että jatkuu, Tähdet Tähdet on formaattina onnistunut. Katsotaan mitä Nelonen saa aikaan :)