Miksi vuoden takainen eksä ottaisi yhtäkkiä yhteyttä somessa?
Erosin eksästä noin vuosi sitten, kun miehestä kuoriutui esiin kontrollovia piirteitä, valehtelua, ja paljastui miehen lukeneen salassa minun sähköpostini, facebookini ja mitä vielä. Jätin miehen ja eron selvittelyn jälkeen en ole hänelle puhunut. Eron aikana miehestä tuli vielä ivallisempi ja ilkeämpi joten monta kuukautta kuljin silmät selässä ja harkitsin jopa osoitteen, puhelinnumeron ja sähköpostini vaihtamista. Vaihdoin kaikki salasanani ja myös nettiyhtiöni wifi-salasanoineen.
Aikaisemmin tällä viikolla postasin pitkästä aikaa instagram-tililleni johon kerään hyviä tekemiäni reseptejä vähän kuin päiväkirjana. Pari tuntia postauksen jälkeen tilille kilahti yksityisviestiä. Viestin sisältönä oli pelkkä kyyneleet silmissä naurava emoji, ja lähettäjänä oli tuo eksä juuri tekemällään profiililla. Tuli heti lannistunut olo, tyyliin 'nyt se on löytänyt minut täälläkin'.
Mikä voi olla tuollaisen yhteydenoton motivaationa? Poistin viestin vastaamatta siihen, ja estin eksän profiilin. Pitääkö minun nyt laittaa instagraminikin salaiseksi? Poistin jo kaiken facebookista ja muutenkin elän digitaalista hiljaiseloa, sen verran traumat jätti tuo eksän tileihini murtautuminen. Tuo anonyymi instaprofiili on ainoa jota ikinä edes päivitän.
Kommentit (29)
Häälehtiä ostamaan lähisalesta. Ihan selvä kosinta.
Kyllä nyt ollaan jännän äärellä miksi mies laittaa naiselle viestin.
Herranjestas millainen exä sinulla on!?! Mutta hyvä ettet vastannut mitään, äläkä vastaakkaan, ikinä, ettei saa siitä rohkaisua mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Sillä ei ole omaa elämää
Niin voi olla ettei nyt ole parempaa tarjolla niin pitää palata vanhoihin, jos jonkun kohdalla tärppäisi.
Vierailija kirjoitti:
Herranjestas millainen exä sinulla on!?! Mutta hyvä ettet vastannut mitään, äläkä vastaakkaan, ikinä, ettei saa siitä rohkaisua mihinkään.
Minulla on samanlainen kokemus. Kammottava ihminen.
Älä ap vastaa, koskaan ikinä.
Narsisti ei helpolla päästä irti. Älä välitä. Blokkaat rauhallisesti, jos ilmestyy vielä mihinkään.
No tulkitsisin tuon viestin että "ahhahhah moro v*tun luuseri", mutta kyllä tuo kertoo miehestä että on jäänyt ammattikoulutasolle. Teistä ei tule kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vahingossa tökkäisi kännissä.
Ei kai mitenkään vahingossa voi löytää anonyymiä tuntematonta profiilia jossa on vain jotain ruokakuvia, ja lähettää ihan summamutikassa jotain ilkkuvaa emojia? Ärsyttää miten noin pieni ele saa jo taas varpailleen, halusin jo poistaa instagramini mutta en haluaisi tämmöisen antaa lannistaa. Ei ole kiva jos tietää jonkun etsivän tietoa sinusta noinkin pitkän ajan jälkeen, ja etenkin kun eron syynä oli tosiaan kontrollointi ja tileihini murtautuminen.
- ap
Oikeestiko luulette, että mies jota p*nettaa lähestyy exää itkunauruemojilla? Tsiisus ihan millä tahansa muulla. Ei tuo halunnut kuin pahoittaa aapeen mielen.
No ainakin nyt on astrologiassa Venus retrograde eli perääntyvä Venus. Hyvin tyypillistä näille astrojaksoille tuommoinen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Narsisti ei helpolla päästä irti. Älä välitä. Blokkaat rauhallisesti, jos ilmestyy vielä mihinkään.
Hyi, miten joku edes jaksaa. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun mies yrittää ottaa yhteyttä, tarkemmin mietittynä tämä on jo viides kontaktinotto.
Eron selvittelyn jälkeen blokkasin eksän normaalin numron whatsapissa, joten tuo kanava oli tukittu jo alkuunsa. Pari kuukautta tuosta mies teki valeprofiilin facebookiin ja lähetti minulle ilkkuvan viestin ('nyt näen mikä valehtelija olet, äitini kertoi minulle miten huono ihminen olet' jne soopaa) ja poisti profiilin lähetettyään viestin. Laitoin tuon jälkeen facebookin niin salaiseksi kuin mahdollista, eli tuntemattovat eivät voi pyytää kaveriksi.
Tuosta pari kuukautta näin kännykkäni näytöllä whatsapp-viestin tuntemattomasta numerosta, mutta kännykkä latasi numeron päälle sen haalean nimitunnisteen "@sukunimi" joten tiesin olla avaamatta viestiä. Estin numeron lukematta viestiä.
Kolmannen kerran olin miespuolisen ystäväni luona vierailulla, ja mies lähetti sekä minulle että tuolle miehelle viestiä valeprofiilin kautta facebookissa. Mistä hän oikein tiesi että olin juuri tuon henkilön kanssa juuri silloin? Poistin viestin, estin käyttäjätilin, enkä antanut tuon häiritä.
Ja ennen tuota instaviestiä sain viime viikolla oudon whatsappviestin numerosta jota en tuntenut. Näin ilmoituksen ruudulla mutta en ehtinyt lukemaan viestiä siinä silmänräpäyksessä kun olin videokokouksessa. Kun avasin puhelimen, viesti oli jo poissa. Luulin että kyseessä oli uusi deittimies jolle olin antanut numeroni edellisenä päivänä, mutta hän lähetti viestiä normaalisti samana iltana ja silloin viestit ilmestyivät normaalisti omaan ketjuunsa. Ajattelin että luin varmaan väärin. Saako jostain nähtyä ilmoituksen jos tuntematon numero lähettää whatsapp-viestiä, mutta poistaa ne ennen kuin vastaanottaja pääsee ne lukemaan?
Onkohan eksä saanut kuulla jotain että olen taas aloittanut deittailemaan ja tästä kiikastaa? En pidä yhtään siitä kun aina saa pelätä mistä tuutista alkaa seuraavaksi tulemaan viestejä valeprofiileilta.
- ap
Miksi annat miehen käyttää valtaansa suhun ja oot miehen painostuksesta ajanut itsesi nurkkaan? Sitähän mies haluaa, että eläisit jossain piilossa, ettet ikinä löytäisi elämääsi rakkautta ja onnea, kuten hänenkään elämässään ei tule tapahtumaan. Ole ylpeästi oma itsesi, vaihda puhelinnumerot, laita osoite salaiseksi ja muuta, jos se on tarpeellista, mutta älä katoa elämästä hänen takiaan. Aina kuin idiootti ilmestyy, niin vaan kylmästi estät hänen tilinsä ja jatkat elämääsi.
Huh onneks mun narskuexä on ihan kädetön kaikkien teknisten laitteiden kanssa ettei osaa murtautua mihinkään mun tileihin kuten sulle ilmeisesti on käynyt. Häiriköi kyllä muuten vielä parin vuosikymmenenkin takaa...
Vittuili, pitää sun elämää ja tekemääsi sisältöä ihan vitsinä ja sinua pellenä. Sitähän tuo tarkoittaa. Jos ei viitsi edes sanoa mitään, niin se vasta kertookin kaiken. Pelkkää vittuilua. Onneksi pääsit narsistista eroon.
Kännissä