Miten unohtaa kaverimies

Varmasti vaikeasti hahmotettava tapaus, mutta yritän selittää. Viime syksynä yliopisto-opintojen alussa tutustuin pienen opiskeluryhmäni ainoaan mieheen, jonka kanssa hiljalleen ystävystyimme. Tätä selittää esimerkiksi se, että asumme vierekkäin: hän asuu asuntoni yläpuolella joten arkena kuulen kun hän on läsnä.

Uudessa kaupungissa hänestä tuli hiljalleen ainoa uusi ihminen, johon pidin päivittäin yhteyttä, ja vietimme paljon aikaa toistemme seurassa. Minulla ei ollut koskaan ennen ollut miestä puhtaasti ystävänä. En ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa häntä kohtaan — seksuaalisuutemme eivät edes kohtaa — vaan pelkästään ystävyyttä, jotakin platonista. Pidin häntä puolen vuoden jälkeen melkein veljenäni.

Nyt keväällä välimme kuitenkin tulehtuivat, kumpikaan ei suoraan satuttanut toista, mutta poikki menivät. Emme enää pidä ollenkaan kaksinkeskistä yhteyttä — samoissa ryhmächateissa kyllä ollaan. Puhuimme syksyllä katsovamme suhdettamme uudelleen.

Mutta en saa hän mielestäni. Jokin minussa jäi vain kaipaamaan, enkä tiedä, miten unohtaa. Aina kun jossakin keskutelussa, artikkelissa yms. mainitaan "mies" niin kuvittelen mielessäni hänet. Jokainen miehistä valittamisprovo tms. tuo hänet mieleen, enkä tiedä, mitä ajatella. Turha hänet on täysin unohtaakaan, koska tiedän, että tulevaisuudessa tulemme olemaan vielä paljon tekemisissä.