Tajusin jotain oleellista - jokin puuttui aina.

Tajusin viimeaikoina, että jotain on puuttunut elämästäni. Kristinuskohan on aina ollut meidän perheessä ja Jumala, pienestä pitäen, olen uskonut. Olen kuitenkin ollut aikalailla nimikristitty, myönnän sen.

Pienestä pitäen kerrottiin, että kun kerrot Jeesuksesta muille, saat mielihyvää ja iloista tunnetta. Äitini on kertonut minulle vanhempana, että olin kaikista sisaruksistani iloisin ja hymyilevin lapsi. Ei sillä, että olisin parempi tai uskovaisempi kuin he. Kerroin kaikille ystävilleni, kaikille, Jeesuksesta. He ovat pysyneet ystävinäni ja tietävät sen, että olen kristitty, tosiuskovainen. Hassua kuitenkin, ettei yksikään heistä tullut kristityksi.

Rakastan heitä oikeasti ystävinäni ja todella toivoisin, että hekin ymmärtäisivät tulla uskoon. Mutta sitten ymmärsin, miksi eivät tulleet. Vaikka rakastan puhtautta sydämen, olin melkein pelkkä nimikristitty, koska pelkäsin totuutta, vaikka olin aina rehellinen muille. Huoh.

Olin viisivuotias, kun kerroin Jeesuksesta ensimmäisen kerran kaverilleni pihalla. En ymmärrä, miten niin nuorena aloin jo ymmärtämään. Muistan kuitenkin sen paikan ja jotain. Sanoin jotain: "Tiesitkö, että pääset taivaaseen, kun uskot Jeesukseen?" En muista enempää tästä hetkestä, mutta äitini on kertonut ihmeellisiä juttuja.

Esim. Olen vauvana katsonut äitini pään yläpuolelle ihmeissäni ja sanonut: "Jeesu mene äiti päähä" jotain sellaista. Sitten olen rummuttanut kattiloita ja jankuttanut lausetta: "Voima on veressä". Nämä äitini on kertonut, mutta muistan myös nähneeni enkelin keittiön seinällä.

Luuletteko, että tämä kaikki olisi valhetta? Ajatteletteko te, että tässä taas yksi lapsi pilattu harhoilla? Älkää poistaako tätä, nämä ovat mielipiteitäni, kysyn vain.