Käyn tässä vauvan pieneksi jääneitä vaatteita läpi ja huokaisen helpotuksesta, että onneksi meidän vauva ei oo enää vastasyntynyt

Onko muilla ollut samoja ajatuksia? Oletteko jääneet kaipaamaan vauvavuotta? Onko teistä ollut haikeaa että lapsi kasvaa vai oletteko olleet vain helpottuneita että vauvavuosi on ohi? Ap

Minusta vauva- aika oli ihanaa. Kaikki vaan ihasteli vauvaa ja sain hoitoon helpolla.

Oli samoja ajatuksia. Nyt lapsi täyttää 2 ja vahva haave toisesta lapsesta, vauvakuume iskeny.

Sekä että.

Mä olen tyytyväinen että molemmat lapset ovat jo lähempänä leikki-ikää, ei enää raskautta / synnytystä / yöheräilyä ja kaikkea sitä härdelliä. Huh! Nyt aletaan olla jo saamapuolella!

Vauvat on niin erilaisia, että vauvavuoden kokemukset voi erota toisistaan aivan täysin. Itselle syntyi koliikkinen ja muutenkin todella herkkä ja huonouninen vauva, joten taaperoikä on ollut ihan mahtavaa verrattuna kamalaan vauva-aikaan. Ystävällä taas on maailman rauhallisin ja tyytyväisin vauva, joka vain nukkuu ja jokeltelee. Hänen mielestään taas taaperon kanssa on paljon työläämpää.

Kyllä se vauvavuosi on lähinnä vain sellainen pakollinen paha. Totta kai siihenkin mahtuu hyviä hetkiä ja oma vauva on suloinen. Mutta se jatkuva yöheräily, imetyskoneena oleminen, vaipan vaihto ym mömmöjen putsaus naamasta ja tahmatassuista ynnä muu aika tylsät jutut, niin ei niitä nyt sillain jää ikävöimään. Ihanaa kun lapset kasvaa.

Minulla on toisinpäin. Meillä on kaksi lasta, kuopus on vähän yli vuoden nyt ja on niin haikea mieli. Meille ei tule enempää lapsia ja ihan surettaa ettei minulla tule enää olemaan koskaan vauvaa. Meidän lapset ei ole vauvoina olleet edes mitenkään helppoja, mutta silti kaipaan vauva-aikaa. Oikeasti jopa surettaa etten saa olla enää edes raskaana, vaikkei ne minun raskaudetkaan olleet helppoja. Tällä kertaa pistin vauvanvaatteet aina heti pieneksi jäätyään kiertoon ettei tarvitse kokea myöhemmin sitä hetkeä että hypistelen kaihoisasti niitä pikkuruisia vaatteita.

Tavallaan kykenen jollain tasolla ymmärtämään (en siis hyväksy tätä jos ei ole kykyä/halua niitä lapsiaan sitten todellisuudessa hoitaa) niitä ihmisiä, jotka tehtailee lapsia liukuhihnalta, että aina täytyy saada uusi vauva. Itselläni kuitenkin se järjenääni on mukana niin vahvasti että vaikka olisi niin ihana saada vielä vaikka kuinka monta vauvaa, niin ei minusta todellisuudessa siihen olisi, kasvattamaan enempää lapsia. Kaksi riittää ja he ovat aivan ihania. Luulen että meitä ihmisiä on karkeasti kahta sorttia, niitä joille vauva-aika on se välttämätön paha että saa lapsen ja niitä jotka rakastavat sitä.

Mun lapseni täyttää kohtapuoliin 19, on jo maailmalla. Sai murrosiän myrskyissä nepsydiagnoosin. Näin jälkeenpäin, se koliikkivauvavuosi oli niitä helpoimpia. Vauva on paikallaan eikä juuri kohella.

Itsellä 2v ja pienen sylissä tuhisevan vauvan kaipuu on kova. Minulla on ikävä aikaa jolloin äitin syli oli kaikkein mieluisin paikka.