Lapsen kaverin äiti on helikopterivanhempi, ahdistaa!

Niin se vielä, että pahimpia ovat tilanteet joissa tytölläni sattuu joku toinen kaveri olemaan puistossa, tämä äiti on jatkuvasti vahtimassa että hänen lapsensa otetaan mukaan, ja pienikin hetki kahden muun lapsen välillä johtaa syytöksiin ulkopuolelle jättämisestä ja kiusaamisesta. Ja sitä tapahtuu, sillä hänen oma lapsensa ei osaa luontevasti olla leikissä mukana, vaan pyrkii määräilemään, ja lähtee sitten itse puskan taakse mököttämään.

Tätä ei kannata puhua tuon äidin kanssa? Koska mikä on pahinta mitä käy? Tuo äiti kieltää leikit? Eikös se olisi win-win?

Parempi olisi vältellä tuollaista kaveruutta ja varsinkin jos toinen äiti on niin touhukkaana siinä eikä näe oman lapsen "virheitä/huonoa käytöstä tms". Kuuntele lastasi, jos hän ei halua leikkiä niin älä vaadi. Etsi puisto vaikka kauempaa. Yhdessä voi opetella/yrittää leikkiä joskus, ehkä kerran viikossa tunti tms.

Parempi kuunnella lastasi ja olla menemättä, jos tämä lapsi on puistossa.

Kuulostaa ahdistavalta kaveruudelta ja se voi jättää jäljet. Omalla tytöllä oli ”riitaa” jatkuvasti viime syksynä eskarissa samanlaisen lapsen kanssa. Tämä kaveri yritti määräillä ja manipuloida ja syytti sitten syrjimisestä, jos tyttöni ei suostunut jokaiseen juttuun vaan halusi välillä keksiä jotain myös itse. Lopulta tilanne meni tämän kaverin puolelta väkivallalla uhkailemiseksi, jos tyttöni ei tehnyt niin kuin kaveri halusi. Eskarin puolelta tilanteeseen puututtiin vasta, kun pistin metelin pystyyn. Tilannetta kuitenkin selitettiin sillä, että tämä kaveri oli ”suurperheen nuorimmainen eikä kotona saanut päättää mitään, kun isommat sisarukset jyräsivät. Ja minun tytön olisi pitänyt joustaa, koska on ainoa lapsi ja saa varmasti kotona päättää kaikesta.”

Nyt tyttöni on vaihtamassa eskaria loppukevääksi. Ja on jo valmiiksi ahdistunut siitä, jos kaikki kaverit ovatkin sellaisia, että aina tulee riitaa, mökötystä ja uhkailua. Tilanne jätti siis jäljet, sen takia sinun kannattaa katkaista teidän tilanne ajoissa.

Jos lapsi asuu teidän lähellä, on hyvin todennäköistä että tulee samaan kouluunkin. Silloin tilanne pahenee, kun prinsessaa ei olla vahtimassa. Koulussa tulee olemaan paljon tyttöjä, joihin uppoaa mököttäminen ja uhkailu. Ap:n tyttö voi joutua syrjityksi ensimmäisestä päivästä lähtien.

Tästä huolimatta ottaisin asiat puheeksi suoraan ja kiertelemättä, mutta ilman riitaa. Jos tämä toinen äiti suuttuu, asialle ei voi mitään. Mutta itse olisin siellä puistossa aivan yhtä haukkana seuraamassa vieressä, että oma lapseni ei joudu jyrätyksi tämän toisen toimesta. Sanottaisin ja selittäisin omalleni ääneen, että "jos Pinja ei halua kuunnella mitä sinä toivot, anna Pinjan olla pusikossa ihan rauhassa". Jne. Välttely ei pidemmän päälle auta mitään, jos kerran asutte lähellä tosianne.

Helppo minun on tietysti sanoa, mutta entä jos ihan rohkeasti ja reippaasti alkaisit kertoa näkemyksiäsi tuolle äidille? Kun hän ryntää selvittämään tilanteita, sanoisit, "en pidä sitä tarpeellisena, vaan suorastaan vahingollisena, että "me" äidit aina autamme ja puutumme, annetaan tyttöjen nyt itsekin selvittää tilanteita. He oppivat siitä tärkeitä vuorovaikutustaitoja." Aina uudestaan sanot, kun tuo äiti aloittaa. Ja jos usein tulee valitusta kiusaamisesta, sano, että olisiko parempi, etteivät he leikkisi yhdessä vähään aikaan. Ja ettet pysty näkemään tilanteita kuten hän. Kasvaisit itsekin ihmisenä, kun onnistuisit käsittelemään asioita suoraan sen aiheuttajan kanssa. Mutta tiedän, ettei se ole helppoa tuollaisen ihmisen kanssa. Tsemppiä kovasti!

Mua ei haittaa isompienkaan lasten kanssa, jos vanhempi tulee puuttumaan riitatilanteeseen - kunhan hän puuttuu siihen oman lapsensa käytökseen ja näkee sen realistisesti. Selvästihän tuo tyttö ei pärjää vielä yksin leikeissä, ja hän tarvitsee niihin tukea ASAP, mutta äiti ei osaa auttaa lasta sosiaalisissa taidoissaan vaan etsii vikoja muista.

Esim. meidän lapsella on yksi erityislapsi kaverina, ja äitinsä auttaa sellaisissa tilanteissa missä tämä ei pärjää itse. Mutta se auttaminen on todellakin sellaista, että hän ihan opettamalla opettaa miten pitää toimia jossain tilanteessa ja auttaa vireys- ja tunnetilan säätelyssä. Ei haittaa yhtään. Ei hän huutele, että tuliko paha mieli koska x kiusaa sua. Oma lapseni tykkää kovasti kaveristaan ja tämän äidistä, johtuen siitä että tilanteet hoidetaan oikeudenmukaisesti ja sopivasti osallistumalla.

Ottaisin asian puheeksi äidin kanssa ja sanoisin suoraan mielipiteeni asiasta liikoja loukkaamatta. Sanoisin, että tykkäämme hänen lapsesta, mutta tuntuu että hänen pitäisi oppia myös säätelemään omaa käytöstä ja äitinsä voisi tässä asiassa auttaa tyttöä. Tuo meininki kuulostaa enemmän 3-4-vuotiaiden leikeiltä kuin eskareiden.

Voi luoja, lasten leikithän ovat täynnä tuollaista draamailua, kun lapset opettelevat tunnetaitoja.

En olisi tuollaisen äidin kanssa tekemisissä kuin pakolliset (sanoisin, etten halua puuttua lasten joka riitaan, kinaan ja leikkiin) ja toivoisin että lapsikin ottaisi välimatkaa toiseen lapseen.