Onko narsistinen vanhempi sellainen, joka ei välitä hevon per*että lapsestaan vai sellainen, että paapoo kuin viimeistä päivää?

Minun narsistinen eksäni piti lapset lähellään, kontrolloi ja pakotti elämään sitä elämää, mikä hänen mielestään oli oikein. Ja ihmetteli, kun lapset katkaisivat välit teininä.

Eli paapominen on oikea vaihtoehto.

Riippuu siitä ketä narsisti haluaa rankaista tai kestä hyötyä. Lapset on vain välikappaleita.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä ketä narsisti haluaa rankaista tai kestä hyötyä. Lapset on vain välikappaleita.

Annatko esimerkin? Välikappaleita mihin?

Eivät välitä, mutta käyttävät yleisönään.

Voi olla kumpi tahansa. Persoonallisuushäiriöissä on laaja kirjo erilaisia käyttäymismalleja, ja vaikea sitä kokonaiskäsitystä muodostaa muuta kuin häntä tutkivan psykiatrin tai psykologin. 

Narsisti ei välitä lapsistaan, koska välittää vain itsestään. Hän ei viitsi nähdä mitään vaivaa lapsensa eteen, ei vie harrastuksiin, ei auta läksyissä, mutta odottaa lapselta paljon ja esimerkiksi koulussa menestystä, vaikka ei auta tai tue mitenkään. Narsisti painottaa itsenäisyyttä kasvatuksessa, koska ei kestä toisen tarvitsevuutta. Narsistilta ei heru empatiaa lapselle. Jos lasta kiusataan, hän pyytää tätä puolustautumaan itse tai ei vain välitä. Narsisti ei myöskään kehu lasta hänelle itselleen, mutta toisille senkin edestä, vaikka syytä ei olisikaan.

Terve vanhempi haluaa luoda lapselleen turvallisen kasvuympäristön ja hyvän itsetunnon, luottamusta tulevaan.

Hän ei luo ristitiitoja vaan on johdonmukainen eikä opeta "älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon"

Hän on esimerkillinen, eikä pyri luomaan valheellista luottamusta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta haukkumalla muita ihmisiä/toista vanhempaa.

Hän ennemmin kehuu, kuin arvostelee lasta.

Meillä narsku lelli itseään eniten muistuttavan ja äidin joka toiveeseen taipuneen sisaruksen piloille ja osti kotoa muuttaessa kaikki pelit ja vermeet aina ensiasunnosta upouuteen autoon asti. Itse sain taas vuosia kestävää v-ttuilua miten olen niin hankala ja kamala lapsi, "hullu kuin isänsä" ja syy perheen ongelmiin. Sain kyydin juna-asemalle laukkuineni kun lähdin opiskelemaan, se oli sitten siinä. Ei ole pahemmin tullut vierailtua lapsuudenkodissa näin aikuisena.

Minun narsisti isäni suosi sisarustani ja minä olin hänelle, jos en nyt ilmaa, niin se toiseksi paras lapsi. Hän myös mustamaalasi minua, eikä ikinä kysynyt minun kuulumisiani. En ole enää väleissä hänen kanssaan.

Ei välitä lapsestaan. Ei varsinkaan joka päivä. Säännöllinen huolehtiminen ja vastuu ovat liian vaativia  juttuja narsistille, jolle on tärkeää vain oma perse.

Omaa lasta voi kyllä käyttää pelinappulana. Lapsella voi kiristää ja lapsen kautta on helppo loukata, kun aitoa rakkautta ei ole. Normaali vanhempi ei tähän pysty, vaan suojelee omaa lastaan viimeiseen asti.

Vierailija kirjoitti:

Minun narsistinen eksäni piti lapset lähellään, kontrolloi ja pakotti elämään sitä elämää, mikä hänen mielestään oli oikein. Ja ihmetteli, kun lapset katkaisivat välit teininä.

Eli paapominen on oikea vaihtoehto.

Tukahduttamiselta tuo kuulostaa.

Oma narsistinen isäni ensinnäkin vaati minut itselleen äitini jättäessään hänet, koska halusi näin kostaa äidilleni. Hän siis uhkasi tappaa äitini ja äitini aiemmasta liitosta olleet lapset ja sai äitini myös uskomaan, ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia voittaa oikeustaistelua eli turha viedä asiaa oikeuteen.

Muuttomme jälkeen isäni saattoi soittaa milloin vain äidilleni, että minut on haettava tarhasta kun hän on mennyt ryyppäämään. Hänestä tässä ei ollut mitään ihmeellistä vaan tottakai äitini tehtävä oli hakea minut aina kun isäni oli estynyt huolehtimaan minusta. Ehkä hän jopa nautti, että sai juoksuttaa äitiäni tuolla tavalla.

Minuun isäni suhtautui aina niin, että me kaksi olemme muita parempia ihmisiä. Meillä oli esimerkiksi oikeus etuilla jonossa ja hän oli aina vaatimassa meille hyvää palvelua. Hän ei myöskään osannut asettaa rajoja oikeissa asioissa - minun ei esimerkiksi tarvinnut tehdä läksyjä jos en halunnut ja kavereiden kanssa sain mennä ja tulla miten haluan. Toisaalta hän saattoi suuttua ihan ihmeellisistä asioista, esim. jos pelatessa erehdyin nauramaan kun hänellä meni huonosti (tämä oli äitini kanssa täysin normaalia, että naureskeltiin leikillä toisen epäonnelle, narsisti ei tällaista taas kestä) ja kun murrosikäni läheni niin en myöskään saanut lakata kynsiä, meikata tai katsoa saippuasarjoja (kerran hän katkaisi töpselin telkkarista, kun en suostunut sammuttamaan telkkaria ja sieltä tuli siis niinkin vaarallinen sarja kuin Kauniit ja rohkeat :D).

Isäni myös oli tarkka että esittää minulle hyvää isää, hän ei ikinä huutanut esimerkiksi puhelimessa äidilleni jos minä olin kuulemassa ja muutenkin monista asioista äitini oli se, joka sai torut niskaansa (esim. jos olin äitini luona lakannut kynteni). Minulla kesti aika pitkään tajuta millainen isäni on, koska lapsena tosiaan pidin häntä suunnilleen pyhimyksenä ja tuli aika shokkina, kun joskus teini-ikään tullessani äitini alkoikin tuoda toisenlaista näkymystä esille. Vieläkin rakastan isääni, mutta ymmärrän myös äitini näkökulman ja tiedostan miten kamala hän äidilleni on ollut, tosin NPD:stä kärsivähän ei pohjimmiltaan itse kykene samastumaan tunnetasolla muille aiheuttamaansa tuskaan ja pidän isäänikin pohjimmiltaan hyvänä ihmisenä.

Hupsista, tästähän tulikin pitkä sepostus :D No, onneksi olkoon jos jaksoit lukea ja toivottavasti valotti edes vähän miten NPD voi ilmetä.

Kultalapsi ja syntipukki.