Poikkeustila ja mielenterveysongelmat

Mä sairastan keskivaikeaa masennusta ja mulla on myös asperger. Tämä korona-aika on ollut yhtä helvettiä. Epäilen että selviänkö edes hengissä tästä.

En enää kestä näitä uutisia lomautuksista, irtisanomisista ja konkursseista. Mä teen huonopalkkaista etätyötä ja yt:n uhka on koko ajan ilmassa. Olen jo vuosikausia halunnut vaihtaa työpaikkaa, mutta sosiaalisten vaikeuksien takia se ei ole onnistunut. Omassa lähipiirissä melkeinpä kaikki ovat lomautettuina tai lomautusuhan alla. Minun pitäisi olla onnellinen siitä että mulla on vielä edes jotain työtä, mutta oon vissiin niin vtun itsekäs, ahne ja mukavuudenhaluinen ihminen. En jaksa iloita mistään.

Käyn kaupassa maski naamallani. Joka kerta mua tuijotetaan ja mulle naureskellaan. Ajoittain huomaan itsekkäästi toivovani, että kahvilat ja kirjastot avautuisivat. Ihmiset ovat aggressiivisia kyttääjiä. Eilen kauppareissulta palatessani todistin katutappelua keskellä kirkasta päivää. Jotain mitä ei normaalitilanteessa näe. Minua on myös huoriteltu useamman kerran lenkkipolulla. Psykiatrian alasajo näkyy katukuvassa räikeämmin kuin koskaan aiemmin. Myös minä olen kärsinyt siitä; kaikki poliklinikka- ja terapiakäynnit on toistaiseksi peruttu. En ole saanut mahdollisuutta videovastaanottoon. Ajoittain harkitsen itsem*rhaa.

Mä niin haluan että tämä paska olisi ohi. Vaikka ei se ole vielä moniin vuosiin, mitä todennäköisimmin ei enää koskaan. Korona on tullut jäädäkseen ja sen aiheuttamista kärsimyksistä ihmiskunta ei tule toipumaan.

Vihaan Kiinaa.