Kuinka vaikeaa on tajuta miksi on pysyttävä kotona? Katsotaan tilastoja:
Me tiedämme seuraavaa: koronavirus on saanut ei-riskiryhmäläisiäkin heikkoon kuntoon, mutta jos he saavat hoitoa, selviämisen mahdollisuudet ovat lähes 100%. Ilman hoitoa, tilanne muuttuu. Omista 30-40v tuttavistani kaksi on päätynyt sairaalahoitoon, vaikka olivat perusterveitä ja lisäksi hyväkuntoisia. Molemmille annettiin lisähappea, mutta varsinaista hengityskonetta ei tarvittu. Ilman hoitoa...kukapa tietää.
Katsotaanpa ulkomaita.
Ihmiset lienevät yhtä alttiita koronavirukselle kaikkialla, eroa on vain yhdessä asiassa: loppuvatko terveydenhuollon resurssit kesken.
Brasiliassa, jossa ei ole vaivauduttu tekemään toimenpiteitä kiitos militaristidiktaattoripresidentin, ennuste on että koronavirukseen tulee menehtymään noin 2 miljoonaa ihmistä, kuolleisuuden ollessa yli 6%.
...mikä on muuten vastaava luku kuin sairaalahoitoon päätyneiden osuus Suomessa.
Italiassa ja Espanjassa kuolleisuus oli tätäkin korkeampi, koska sairaalahoitopaikkoja ei riittänyt kaikille. Italiassa sairaanhoitajana työskentelevä tuttuni oli mukana kärräämässä kuoleita armeijan maastoajoneuvoon jolla ruumispusseja kuljetettiin tukkeutuneelle hautausmaalle.
Jos kuvittelet että Suomessa riittää tehohoitopaikkoja ja hengityskoneita kaikille, erehdyt. Niitä on paljon vähemmän kuin ehkä kuvittelet.
Toisin sanottuna, ilman rajoitustoimenpiteitä ennuste olisi että koronaviruksen saisi 2 000 000 ihmistä, ja terveydenhuollon resurssien loppuessä kesken siihen menehtyisi yli 100 000 ihmistä. Tämä ei ole hatusta vedetty luku, vaan perustuu tehtyihin ennusteisiin ja toteutuneeseen kuolleisuuteen silloin kun sairaalapaikat eivät riitä kaikille niitä tarvitseville.
Siksi sinä et pääse sinne aurinkorannalle makoilemaan tai raflaan bilettämään, ja joudut ehkä tinkimään haaveilemastasi kylppärin kaakeleiden uusimisesta kivemman värisiksi. Se jos sinä kuvittelet että "ei meillä Suomessa", ei tarkoita sitä että asiantuntijat olisivat yhtä pihalla asioista.
Syy miksi meillä ei ole kriisiä, on se koska taudin eteneistä on hidastettu. Epidemia on kuitenkin vasta aluillaan, koronavirus ei ole katoamassa mihinkään.
Ei mulla muuta.
Kommentit (12)
Olin kirjoittaa vastineen, mutta seuraava muutti mieleni:
"Brasiliassa [SNIP] militaristidiktaattoripresidentin"
Kiitos tästä! Tyyppi on vastenmielisimpiä ihmisiä koko maailmassa!
Kaikkialla on esiintynyt sama kaava.
Niin kauan on virusta ei ole ollut itsellä, omilla perheenjäsenillä tai tuttavilla, on asenne ollut että miksi rajoittaa elämää.
Kun virus on sitten levinnyt niin jokaisesta maailmankolkasta on tullut sama viesti: covid-19 on ikävä tauti, pysykää siellä kotona.
Itse en jaksa valistaa ketään. Idiootit ovat idiootteja, kun uutiset luetaan keskustelupalstoilta ja asiantuntijoita halveksutaan, mitäpä odottaa. Aikanaan virus väistämättä leviää, ja sitten soraäänet loppuvat.
Vierailija kirjoitti:
Olin kirjoittaa vastineen, mutta seuraava muutti mieleni:
"Brasiliassa [SNIP] militaristidiktaattoripresidentin"
Kiitos tästä! Tyyppi on vastenmielisimpiä ihmisiä koko maailmassa!
Heppuhan selitti kuinka urheilutaustansa vuoksi covid-19 ei tekisi hänelle mitään, eikä tauti ole flunssaa vaarallisempi. Joten jatketaan vain sademetsien polttamista kaikessa rauhassa.
Uskon asiantuntijoihin. Todennäköisyys, että tarvitsisin koronan vuoksi sairaalapaikkaa on reilusti alle 1%. Tälläisen todennäköisyyden vuoksi en elämääni muuta. Lisäksi pidän pitkäkestoisia rajoituksia pahempina kuin mahdollista kuolemaani.

Ja alkuperäisasukkaiden murhaa oikein pressan luvalla. Sehän on aina hauskaa!
Allekirjoitan tuon.
Yksi tuntemani perhe sairastui, ovat kolmekymppisiä ja kilpaurheilutaustaisia. Ei perussairauksia tai mitään riskitekijöitä.
Mies oli tosi kipeänä pari viikkoa. Vaimo vietiin sairaalaan muutamaksi päiväksi, happiviikset, hengästyy kuulemma yhä muutamasta askeleesta vaikka on jo parantunut. Lapsille tauti ei tehnyt oikein mitään.
Kuulemma 30+ aikuisilla nopanheittoa kuinka pahana tauti iskee, ikä ratkaisee sen kuinka hyvät tsäänssit on että henkikulta säilyy.
Tuon perusteella jos olisin keskiverto vähän ylipainoinen ja reippaasta kävelystä hengästyvä 35-45v perheenisä tai perhenäiti, en totta tosiaan haluaisi saada tuota tautia, vaikka selviämisen todennäköisyydet olisivatkin hyvät.
Jos sairaaloista loppuu resurssit jossain vaiheessa kesken, luulen ettei enemmistö jengistä tajua yhtään kuinka rumaa jälkeä siitä tulee.
Sehän on harhaluulo että vain vanhat päätyisivät sairaalahoitoon.
Ero on tosiaan siinä, kuten joku sanoikin, että nuoret selviytyvät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Uskon asiantuntijoihin. Todennäköisyys, että tarvitsisin koronan vuoksi sairaalapaikkaa on reilusti alle 1%. Tälläisen todennäköisyyden vuoksi en elämääni muuta. Lisäksi pidän pitkäkestoisia rajoituksia pahempina kuin mahdollista kuolemaani.
Kun kyse ei ole ainoastaan sinusta.

No itseasiassa on. Yhtään niin läheistä ihmistä minulla ei ole, joiden vuoksi rajoittaisin elämääni.
Ap tuli tänne oikein vouhottamaan. Onko sulla paniikki. Terv,kaikki pandemiat nähnyt.
Pelkästään Hus alueella se on ollut vasta-ainetestien mukaan lähes 200 000 ihmisellä joten mene nukkumaan paniikkisi kanssa joka on turha.