Lue keskustelun säännöt.
Miten kyynisyydestä pääsee eroon?
19.04.2020 |
Olen 40-vuotias enkä ole koskaan ollut ”normaalissa” rakkaussuhteessa ja siksi esimerkiksi sellaiseen on vaikeaa uskoa. Olen aina tuntenut ihmissuhteiden olevan pohjimmiltaan vain kylmää vaihtokauppaa ja että jokainen ajaa viime kädessä omaa etuaan.
Miten tästä ajattelutavasta olisi mahdollista päästä eroon ja kokea, että maailma on enemmän kuin tapahtumien ja seuraamusten ketju, jossa ihmisellä olisi oikeasti muutakin kuin käyttöarvoa? Koen, että olen vilpittömästi miettinyt esimerkiksi kumppanin tai ystävän parasta mutta aina on lopulta tullut takkiin. Eli toinen ei ole ollut valmis näkemään puolestani samanlaista vaivaa.
Kommentit (7)
Unohda kaupat, sortajat ja sorretut. Elämä ei oo helppo, mut keskity omaan. Ollaan yksilöitä, jotkut mulkvisteja, jotkut ok. Pieniä hyviä hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Ehkäpä voit lakata odottamasta mitään ?
Zinc
Eikö se juuri ole kyynisyyttä? Siksi, että minusta juuri toiveikkuus on kyynisyyden vastakohta. Minä olen tilassa, jossa en odota mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Ehkäpä voit lakata odottamasta mitään ?
Zinc
Eikö se juuri ole kyynisyyttä? Siksi, että minusta juuri toiveikkuus on kyynisyyden vastakohta. Minä olen tilassa, jossa en odota mitään.
Ap
Ei vaan kyynisyyden aiheuttaa odotukset
Zinc
.. jotka eivät toteudu ..
Se on ehkä nähempänä nihilistiä olla inhorealisti
Zinc saattaa olla sikäli oikeassakin, että ne odotukset voivat olla epärealistiset. Että odottaa toisilta sitä hoivaa, jota ei ole lapsena saanut. Silloin kyynistyy eikä näe sitäkään hyvää, mitä oikeasti on.
Parisuhde ei ole hoitosuhde! Voit aloittaa miettimällä omia kipukohtiasi. Muista että jokaisella on kipukohtansa.
Ei se ole niin että sulla on ongelmia ja muut on sitä varten, eikä päinvastoin.
Jos pääset tasapainoon itsesi kanssa, suhteetkin onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä takia kyynistymisestä olisi päästävä eroon? Lähempänä realismia se lienee, kuin usko ikuiseen, ehdottomaan rakkauteen tms. Et voi alkaa uudestaan uskoa epäloogisiin asioihin, jos olet joskus jo pudonnut pilvilinnoista.
Elämä on vaihtokauppaa. Jokainen eliö haluaa selviytyä ja lisääntyä. Rakkaus on kemiallinen reaktio, jolla varmistetaan lisääntymisen mahdollisuus, ja kaikki yhteistyö, kiintyminen ja sen sellainen on säilynyt evoluutiossa sen takia, että se on ollut edullista eloonjäämiselle. Edes vanhempi ei rakasta lastaan ehdottomasti - se rakastaa lastaan sen takia, että se on sen lapsi. Jos olisin vaikka synnyttänyt lapsen ja antanut sen adoptioon, ja lapseni tulisi mua vastaan joku päivä, niin en automaattisesti rakastaisi sitä vaan kävelisin ohi. Biologinen sukulaisuus, tottumus, panostus lapseen ja sosiaalinen paine aiheuttaa sen, että vanhemman rakkaus lapseen on lähelle ehdotonta, eli kärsii aika paljon ennenkuin luovuttaa.
Ihminen voi nauttia rakastumisen tunteista, kiintymyksestä ja kaikenlaisesta hormoneiden pyörityksestä ja sitoutumisesta pysyvään suhteeseen, kunhan pitää järjenkin päässä. Ei se tietenkään sama ole kuin sokea usko ja täysillä heittäytyminen, mutta sitten kun asiat menee huonosti, niin rationaalisuudesta on hyötyä.
Jos ap haluaa ajatella rationaalisesti tässä tilanteessa, niin kannattaa miettiä, että niitä ihmisiä joista kipeä kokemus, että ei saa antamaansa takaisin, ei loppujen lopuksi ole kovin monta. Ei tarvita muuta kuin hyvä systeemi sille, että tunnistaa ihmisen johon kannattaa panostaa ja muistaa, että 100% varmuudella ei voi tietää, että kukaan olisi luotettava, joten jonkinlainen riski on aina olemassa, kun jotain haluaa saada. Kuitenkaan ei koskaan myöskään pidä 100% luottaa kehenkään, ja aluksi pitää luottaa vain vähän ja lisätä luottamisen määrää ajan kuluessa, kun kaikki merkit siihen antaa syytä.
Jaa-a. Ehkäpä voit lakata odottamasta mitään ?
Zinc