Hyvätuloinenkin mies käyttää naisystävää taloudellisesti hyväkseen?
Onko naisilla kokemusta siitä, että seurustelu- ja ehkä myöhemmin parisuhteessakin selvästi enemmän hankkiva mies yrittäisi maksattaa naisella kaikenlaista? Ei välttämättä huijata, mutta mielellään hyötyä liian kiltistä naisesta?
En ole huipputuloinen, mutta kohtuuhyvällä palkalla. Olen melko tarkka raha-asioissa ja siksi minulla on jotain omaisuuttakaan kertynyt, vaikka olen ollut pitkiä aikoja yksin lasteni kanssa ja olemme eläneet siis yhden hengen tuloilla. En kuitenkaan laske joka senttiä enkä jaa treffeillä kahvikupillisen hintaa. Voin tarjota kahvit tai lounaan treffikumppanille.
Olen huomannut, että itseäni selvästi paremmilla palkoilla olevat, esim. lääkärit tai virkamiehet ottavat mielellään maksamani lounaan tai kahvit vastaan. Useamman kerran on kuitenkin käynyt niin, että seurustelun edetessä niitä maksuja alkaa mulle kertyä. Miehen rahapussi "on unohtunut" autoon. Pyydetään tuomaan ostoksia, isohkojakin, maksusta ei puhuta mitään. Aina ei maksu niistä tule pyynnöstäkään, se "unohtuu". Matkustamme lomalle satojen kilometrien päähän, minä olen maksanut loma-osakkeen vuokran, mutta miehelle kelpaa vielä ilmaiset bensatkin.
Ehkä olen ollut liian kiltti, kun olen miesten puolesta maksanut. Lapseni isä maksatti minulla lähes kaikki asumisen kulut ja tuhlasi rahansa omiin menoihinsa. Näiden kokemusten jälkeen en ole sinisilmäinen. Huomaan nämä "hyväksikäytöt" heti. Tarkkailen tilannetta ja mitä enemmän hyväksikäyttöyrityksiä, sitä nopeammin suhde loppuu. Niin hyvää miestä ei ole, että suhde jatkuisi, jos merkkejä lypsämisestä on. Jos mies puolestaan vastavuoroisesti tarjoutuu maksamaan välillä ja maksut menee suurin piirtein tasan, on asia ok, jos suhde muuten kunnossa.
Kommentit (15)
On.
Miehet on sellaisia että ne pitää opettaa heti alussa. Jos alat maksamaan niin maksattavat.
Ei ole kokemusta. Toinen maksaa leffaliput, toinen sen jälkeen juomat. Jos ilta jatkuu, niin maksetaan vuorotellen. Kun edetään siihen vaiheeseen, että vietetään viikonloput yhdessä, niin ruuat, juomat ja matkat maksetaan puoliksi. Noin kolmen vuoden seurustelun jälkeen perustimme yhteisen tilin, jolle molemmat laittavat saman summan kuukausittain ja yhteiset menot maksetaan sieltä. Yhteen muuttamisen jälkeen summa kasvoi sellaiseksi, että sillä maksetaan viikonloppuruokien lisäksi myös asumiskulut, ruoka ja yhteisen auton kulut.
Olen tarjonnut puolisolleni myös ulkomaanmatkan, mutta vain koska itse halusin. Samoin konsertteja, hotelliöitä ja harrastuksia. Mutta vain koska itse halusin hänet seuraksi.
Pihejä tai hyväksikäyttäjiä löytyy kaikista ammattiryhmistä ja niin rikkaista kuin köyhistäkin. Lisäksi monet varakkaat eivät aina välttämättä osaa edes ajatella, että jollain voi olla oikeasti tiukkaa rahasta. Jollekin parikymppiä on pikkuraha ja toiselle taas valtava summa.
On kokemusta. Juuri tuo, että koska hänellä ei juuri nyt ollutkaan kortti mukana, verkkopankkitunnukset oli hukassa tai minä olin sopivasti siinä kaupan lähellä, vaati minua maksamaan oman ostoksensa. Eikä ikinä maksanut takaisin, lupasi kyllä tietysti. Ja oli kovatuloinen johtaja. Käytti hyväkseen.
Onneksi olen päässyt siitä miehestä. Pahimpia muistoja, kun oltiin hänen pyynnöstään ulkona syömässä, tilasi kalleinta viiniä ja maksatti minulla laskun. Olisi tilannut kohtuuhintaista, kyllä hän tuloni tiesi.
Nykyinen miesystävä on ihan toista maata, maksaa aina osuutensa ja tarjoaa koska on MIES. Ei ikinä ottaisi minulta rahaa. Eikä tarvitsisikaan, on hoitanut asiansa hyvin. Kohtelee kuin kuningatarta.
nää lompakon ja korttien unohtajat ovat kyllä jotain nigerialaisia huijareita vastaavia ei mitään pihejä.
No sun täytyy ottaa nollatoleranssi. Ja vaatia miehiltä vastuunkantoa.
Minä tunnustan, että olen puolestani nainen joka olen kupannut miehiä... maksattanut vaikka mitä! Toisaalta olen hyvin nainen, herätän miehissä huolhtivaisuuden tunnetta. En tiedä miksi.
Vierailija kirjoitti:
ehkä ne ei olleetkaan hyvätuloisia tai niskojaan myöten veloissa.
Näinkin voi olla. Tiedän miehiä, jotka eivät pärjää edes sadan tonnin vuosipalkalla. On eletty liian leveästi, ostettu kaikki osamaksulla silmälaseista kameroihin. Tili menee laskuihin, mitään ei jää. Eivätkä suostu kuuntelemaan ammatti-ihmisen neuvoja, jopa kehuskelevat, että heillä ei ole yhtään säästöjä.
Mun ex oli juuri tuollainen. Ei koskaan maksanut mitään lasten menoja, ei yhtäkään päivähoitolaskuakaan eikä esim. vaatteita ja tarvikkeita. Vuokra meni puoliksi mutta muuten hän käytti omat rahansa omiin juttuihinsa täysin. Maksoi toki autolainaa mutta ei se nyt niin paljon ollut. Hän tienasi paljon paremmin kuin minä. Näin toimittiin kun olin äitiyslomallakin ja piti nopeasti palata töihin. Lisätuloja hankin myymällä lasten vaatteita kirpparilla, saimme ruokarahaa. Ex sanoi että jos tämä ei sovi niin erotaan. Olin jotenkin niin sekaisin että uskoin että en pärjäisi yksin... kuitenkin lopulta oli pakko erota jo muistakin syistä. Ja pärjäsinkin paljon paremmin: päivähoito oli ilmainen, sain asumistukea ja ruokaa piti ostaa vain minulle ja lapsille. Palkkani riitti meille näin hienosti. Aiemmin siitä meni jo 1/3 päivähoitolaskuun.
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta. Juuri tuo, että koska hänellä ei juuri nyt ollutkaan kortti mukana, verkkopankkitunnukset oli hukassa tai minä olin sopivasti siinä kaupan lähellä, vaati minua maksamaan oman ostoksensa. Eikä ikinä maksanut takaisin, lupasi kyllä tietysti. Ja oli kovatuloinen johtaja. Käytti hyväkseen.
Onneksi olen päässyt siitä miehestä. Pahimpia muistoja, kun oltiin hänen pyynnöstään ulkona syömässä, tilasi kalleinta viiniä ja maksatti minulla laskun. Olisi tilannut kohtuuhintaista, kyllä hän tuloni tiesi.
Nykyinen miesystävä on ihan toista maata, maksaa aina osuutensa ja tarjoaa koska on MIES. Ei ikinä ottaisi minulta rahaa. Eikä tarvitsisikaan, on hoitanut asiansa hyvin. Kohtelee kuin kuningatarta.
Eksälläni oli ja varmaan on vieläkin siipeilytyyliä. Erostamme on jo vuosia ja ahkerasta etsinnästä huolimatta hän ei tunnu löytävän uutta kumppania. Yrityksiä on ollut varmaan parikymmentä, joista pari on kestänyt muutaman kuukauden. Olen miettinyt, kuinka moneen näistä suhteiden loppumisesta on ollut syynä se, että naiset ovat huomanneet hänen hyväksikäyttöyrityksensä. Itse kiinnitin siihen aikanaan huomiota 3-4 kuukauden sisällä, jäi mieleeni käytös jo silloin. Enpä kaipaa takaisin sitä miestä, mutta vähän säälin kyllä häntä. Ei ehkä itse ymmärrä oman käytöksensä vaikutusta.
En harrasta moista. Niin kauan kuin naisella haarukka aukeaa, aukeaa minun lompakkoni.
Miehet on sikoja. Lisää ääniä #feministipuolue.
Joillain on vain tällainen elämänkatsomus, tuloista riippumatta. Saavat jotain ihme mielihyvää kun maksattavat menonsa muilla. En tajua. Luuserit.
Vierailija kirjoitti:
En harrasta moista. Niin kauan kuin naisella haarukka aukeaa, aukeaa minun lompakkoni.
Olet harvinainen mies. Yleensä miehet mainostavat olevansa varakkaita, mutta käytännössä se ei ilmene mitenkään, vaan päinvastoin kaikki tällaiset tapaukset ovat superpihejä. Minulle ei oikein ole auennut, miksi nämä tyypit sitten mainostavat varakkuuttaan naista etsiessään, jos eivät sitten kuitenkaan käytä sitä naisen hyväksi.
ehkä ne ei olleetkaan hyvätuloisia tai niskojaan myöten veloissa.