On itse asiassa todennäköistä, että paljon paljon suuremmalla osalla on jo ollut korona kuin edes aavistetaan. Sellaista kuuluu useasta lähteestä
Ja Suomessakin Uudellamaalla epäillään tartuntojen olevan monikymmenkertaisesti yleisempia mutta vaan oireettomia. Tarkoittaa myös sitä, että testien jälkeen yhteiskuntaa voidaan alkaa avata ja suuri osa ihmisistä saa liikkua aivan vapaasti. Tuo saattaa olla edessä itse asiassa yllättävänkin pian.
Kommentit (13)
Ja toisaalta osoittaa, kuinka pihalla tilanteesta THL on ollut koko ajan.
Kodittomat asuvat julkisilla paikoilla. Tottakai koronan esiintyvyys on suuri.
Oireeton positiivinen ei tarkoita sitä, ettei tulekaan oireita. Sairastuneethan tartuttavat jo ennen oireita, eli testatut positiiviset tai ainakin osa heistä on todennäköisesti saanut oireita testauksen jälkeen.
Menen kuun lopulla perussairauden takia verikokeeseen enkä pistäisi hanttiin vaikka samalla selvitettäisi löytyykö mun verestä vasta-ainetta. Minulla ei ole ollut pienintäkään oireilua koko talven aikana.
Vierailija kirjoitti:
Kodittomat asuvat julkisilla paikoilla. Tottakai koronan esiintyvyys on suuri.
WTF, mitä nyt yrität oikein sanoa?
Voiko sitä siis tutkia jälkeenpäin onko sairasranut koronan?
Kuukausi sitten oli niin kumma tauti koko perheellä, ei ikinä sellaista. Oireet sopivat täysin koronaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja toisaalta osoittaa, kuinka pihalla tilanteesta THL on ollut koko ajan.
Viestisi osoittaa tarvettasi kyseenalaistaa instituutioita. Kaikki (ihan kaikki) ovat olleet pihalla koronan suhteen, Jotkut ovat saattaneet arvata paremmin kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitä siis tutkia jälkeenpäin onko sairasranut koronan?
Kuukausi sitten oli niin kumma tauti koko perheellä, ei ikinä sellaista. Oireet sopivat täysin koronaan.
Voi sen vasta-ainetestillä todeta.
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitä siis tutkia jälkeenpäin onko sairasranut koronan?
Kuukausi sitten oli niin kumma tauti koko perheellä, ei ikinä sellaista. Oireet sopivat täysin koronaan.
Mulla sama jo helmikuussa.
Hollantilaisen vasta-ainetutkimuksen mukaan sadattuhannet hollantilaiset olisivat sairastaneet koronaviruksen
https://www.aamulehti.fi/a/f4196738-982a-462e-af66-85ce8b92c4a8
Vierailija kirjoitti:
Hollantilaisen vasta-ainetutkimuksen mukaan sadattuhannet hollantilaiset olisivat sairastaneet koronaviruksen
https://www.aamulehti.fi/a/f4196738-982a-462e-af66-85ce8b92c4a8
Muutama prosentti koko väestöstä. Aika paljon on matkaa laumasuojaan. Alankomaissa on jo kuollut yli 3000 ihmistä.
Somaleilla yli 200 tartuntaa, voi olla enemmänkin. Apu lehti uutisoi 6 päivää sitten.
Ja tämähän on siis hyvä uutinen.