Ei enää jaksa, hyvästi.
Aina vaan paskaa niskaan lisää ja lisää. Koko elämä ollut tätä. Yks ei korona kuolema lisää tilastoihin tälle päivää. Hyvästi. Ei ole edes kelle kertoa tästä siksi kirjotan tänne hyvästit.
Kommentit (36)
Älä nyt vielä luovuta. <3 Mutta älä tee pahaa kenellekään toisellekaan.
Yritä jaksaa yksi päivä kerrallaan. Olet tärkeä. Halaus!
Minä taas olen kuolemassa vaikka en sitä haluaisi.
Nyt sieltä suosta ylös. Käy ulkona, jos vaan pääset ulkoilemaan. Raitis ilma auttaa aina kaikkeen.
Kerro, mikä on hätänä nyt. Me täällä yritämme kuunnella.
Mieti vielä! Itsekin ajattelin noin kun olin nuori. Onneksi jäin henkiin: nyt on ihan mukava, tavallinen elämä johon kuuluu työ ja kaunis koti ja rakkaat lapset. Tiedän miltä tuntuu kun kukaan ei välitä ja on hyvin synkkää. Olin hirveän masentunut nuorena kun perheeni oli kammottava, lähinnä äiti hyvin julma. Näin oikeasti nälkää ja en saanut hädissäni opintoja tehtyä eteenpäin, vanhemmat eivät antaneet ruokarahaakaan vaikka olivat hyvin rikkaita, äiti vain haukkui aiskaksi ja tyhmäksi ja sanoi että olen "leikkimasentunut". Tähän tuli vielä lisäksi raiskaus ym. En vaan jaksanut ja halusin kuolla, en nähnyt mitään toivoa missään. Kuitenkin tästäkin pääsin eteenpäin. Auttoi eniten kun otin etäisyyttä vanhempiini, varsinkin ilkeään ja sadistiseen äitiini. Hän ei voi enää pilata elämääni.
Olen nähnyt liian monta itsarin tehnyttä omaista. Heille on jäänyt loputon syyllisyys, loputon lohduttomuus ja loputon suru, kaipuu ja ihmetys miksi näin tapahtui. Miksi hän ei ajoissa kertonut vaikeuksistaan, miksi ei puhunut.
Kukaan ihminen ei ole huvikseen tänne maailmaan syntynyt. Ota kaikki haasteena vastaan, näytä että sinussa on ihme, pystyt vielä omien vaikeiden kokemustesi kautta olemaan avuksi samanlaisia tilanteita kokeneille, sinua tarvitaan. Älä anna periksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro, mikä on hätänä nyt. Me täällä yritämme kuunnella.
Kuunnella = Huutonauraa
Nauru pidentää ikää. Hyvä jos tää edes nauratti.
Sun ei tarvii jaksaa. Saa olla jaksamatta. Elämään on oikeus vaikka ei jaksa. Ole itsesi ystävä ja anna itsesi olla ja odottaa parempaa päivää, kun taas jaksat vähän. Kerro vähän tilanteestasi?
Joku ulkoilu ja raitis ilma ei oikeasti syvällä suossa olevaa piristä ja kuulostaa silkalta kettuilulta.
Itse olen jo suunnitellut poislähtöni, mutta se on viivästynyt asuntoasioiden takia. Haluan että omaisille jää mahdollisimman vähän säätöä minulta jäävien asioiden hoidossa. Hoidan asuntooni liittyvät ongelmat pois alta ja hankkiudun eroon roskiin menevästä kamasta ennen lähtöäni. Mulla ei ole syytä enää jatkaa täällä, enkä usko asioiden enää muuttuvan.
Itsarihullulla ei kiirettä pitele...
Olen perussairaus, mutta myös masentunut. Korona ei pelota, vaan on mahdollisuus. Lähimmäiset eivät syyllistäisi itseään itsemurhasta. Enkä kyllä uskaltaisi itsemurhaa tehdäkään, olen pelkuri.
Älä tee sitä vaan katso uteliaasti tämä show loppuun, Ok? Se on se pahin se kuolema, mutta elämässä kun on juuri pahinta silloin on vaan tie ylöspäin. Voimia sinulle. Olet rakas meille ja Jumalalle.
Surullista. Toivottavasti saat rauhan sielullesi.