Mitä asioita vanhempasi eivät voineet sietää ulkonäössäsi/olemuksessasi/vaatetuksessasi kun olit teini?

90-luvun alussa kiltti, salaa kapinoiva tyttö muuttui ysärin loppupuolta lähestyessä kunnon avoimesti kapinoivaksi goottipunkkariksi.

Oi niitä aikoja. Olin kyllä tosi nätti gootti, vähän kuin nukke. Vanhemmat eivät kyllä tyylistä pitäneet. Epäilivät saatananpalvojaksi ja ihmettelivät paksua meikkiä.

Isä ei koskaan puuttunut olemukseeni, mutta äidin mielestä minun olisi pitänyt liikkua aktiivisemmin kylillä ja pukeutua paremmin. Mulla oli yleensä yksi lempipaita, jota käytin kunnes paikatkin hajosivat. Kävin kyllä viikonloppuisin diskossa tanssimassa, mutta en jäänyt lorvimaan kylille. Olin nörtti ja viihdyin kotona kirjojen, radion ja äänilevyjen parissa. Näin 70-luvulla ennen tietokoneita ja kännyköitä.

Nyt  minulla on poika, joka viihtyy kotona........ antaapa pojan olla, kyllä se siitä.

Eivät sanoneet ulkonäöstäni mitään, mitä vähän ihmettelen näin jälkeenpäin koska olin todella överi pissis :D

Oranssi paakkuinen meikkivoide/puuterikerros, kilo ripsiväriä, peitepuikkoa huulissa ja muovisia räikeitä korvarenkaita. Kuljin myös kylmällä napapaidoissa ja superlyhyissä takeissa ja ilman pipoa. Kommentit olivat vaan, että itsepähän itsesi jäädytät.

Silmillä roikkuva tukka oli jatkuva valituksen aihe. Eivät tajunneet, että yritin vain piiloutua paskalta maailmalta. 80-luku.

Eipä nuo hirveästi kommentoineet. Muistaakseni se oli äiti, joka ensimmäisen kerran halusi värjätä mun hiukset mustiksi ja samassa olen pysytellyt nyt yli 20 vuotta. Oma värikin on kyllä hyvin lähellä mustaa, mutta ihmeellisen mustanruskeansotkuinen, niin värjättynä huomattavasti siistimmän näköinen.

Joskus äiti taisi todeta, että kroppa antaisi periksi pukeutua vähän naisellisemminkin ja kumpikin on tainnut naureskella mustavoittoista pukeutumistani, mutta ei nuo koskaan varsinaisesti puuttuneet. Olen ollut nuori 90-luvun alkupuolella ja suurin ongelma siihen aikaan pukeutumisessa oli iso kengännumeroni, hyvin harvaa naisten kenkämallia sai silloin koossa 42-43, joten kuljin lähinnä skeittitossuissa ja maihareissa käytännön syistä.

Olin näkymätön maantienvärisiin vaatteisiin pukeutuva hiirulainen, 90-luvun alkua elettiin. Äitini jatkuva valituksen aihe oli, miksen pukeutunut naisellisemmin ja näyttävämmin kun minulla oli suuret rinnatkin. No siksi, kun ne koulun pojatkin olivat huomanneet ne rintani ja sain muutaman vähemmän imartelevan lisänimenkin niiden takia. Koulun lähellä oli myös kapakka ja humalaisilla sedillä oli myös tapana kommentoida niitä.

Vierailija kirjoitti:

Isä ei koskaan puuttunut olemukseeni, mutta äidin mielestä minun olisi pitänyt liikkua aktiivisemmin kylillä ja pukeutua paremmin. Mulla oli yleensä yksi lempipaita, jota käytin kunnes paikatkin hajosivat. Kävin kyllä viikonloppuisin diskossa tanssimassa, mutta en jäänyt lorvimaan kylille. Olin nörtti ja viihdyin kotona kirjojen, radion ja äänilevyjen parissa. Näin 70-luvulla ennen tietokoneita ja kännyköitä.

Nyt  minulla on poika, joka viihtyy kotona........ antaapa pojan olla, kyllä se siitä.

Minulla oli samanlainen tilanne 70-80-lukujen vaihteessa. Vanhempani eivät sanoneet mitään ääneen, mutta ymmärsin kyllä, että minun olisi pitänyt olla huomattavasti tyttömäisempi kuin olin. Minä tulin aina koulusta suoraan kotiin ja pysyin siellä; en käynyt diskossa, en luokkabileissä enkä kertaakaan edes "hengaillut kaveriporukassa". En tee niin edelleenkään. En olekaan tainnut kuulla vuosikausiin sitä, että eivät ne pojat tule kotoa hakemaan.

Pidin kyllä vaatteista, mutta en näyttänyt sitä muille. Mitä enemmän minulta odotettiin tyttömäistä olemusta, meikkaamista ja hiustenlaittoa, sitä tiukemmin pysyin farkuissa ja isossa flanellipaidassa meikkaamattomin naamoin ja ilman koruja ja muuta hörhöä. Opiskeluaikoina muutuinkin ulkonäöltäni sitten oikein kunnolla, mutten edelleenkään yhtään naisellisempaan suuntaan.

Ensimmäisen varsinaisen kritiikin olenkin kuullut vasta viidenkympin korvilla. Hiukseni eivät kuulemma saisi harmaantua. Kumma juttu kyllä: kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan värjännyt hiuksiaan, mutta minun ilmeisesti pitäisi. Voiko olla niin, että he edelleen odottavat minun löytävän miehen ja hankkivan lapsia, mutta valkoinen raita ohimoilta otsalle eli epätyttömäinen ulkonäköni estää sen?

Enpä osaa sanoa, mistä ulkonäköni piirteestä vanhempani eivät olisi huomauttaneet. Aina verrattiin toisiin joko ulkonäön tai koulumenestyksen suhteen.