Koronakilot
Rehellisiä vastauksia, montako kiloa on koronakaranteenin myötä tullut lisää?
Itsellä toistaiseksi 2 kg, jos jatkuu vielä pitkään niin voi nousta yli 5 kg:n. Kovasti tekisi jäätelöä mieli..
Kommentit (12)
Vuoden alusta -13 kg, korona ei heilauta puoleen tai toiseen.
En ole uskaltanut edes käydä vaa’alla. En normaalisti ole koskaan kotosalla vaan aina liikkeellä ja jossakin menossa, joten syön nyt ihan pelkkään tylsyyteen ja makaan vain.
Toivottavasti tämä hulluus oikeasti päättyy toukokuussa.
Ei vaikuta, syön vähemmän , ja juoksen lähes joka päivä. Olisin muutenkin ollut dieetillä ennen kesää, nyt se olis ollut salin kanssa, jolloin olisi ollut tiukempi ruokavaliota
Olen laihtunut muutaman kilon, kun ei ole ahdistuksen takia ollut ruokahalua tammikuun jälkeen. :)))
Ei ole hyvä juttu.
-1kg. Edellisestä kauppareissusta kulunut 3vkoa. Ostin vain perustarvikkeita ja niistä olen vääntänyt safkaa pari kertaa päivässä ja lisänä kahvin kanssa menee aina TI-sämpylä voilla. Mässäilyn himo on vähentyt, kun ei altistu houkutuksille kaupassa. Ruoan mainonnan voisi kieltää.
Normaalioloissa sitä antaa välillä itselleen luvan mässäilyyn sillä verukkeella, että huomenna alkaa uusi uljas elämä. Jotenkin nykyoloissa toimi tämä...
Olemme molemmat laihtuneet. Tilaan ruokakorit, joissa on kaikki tarvikkeet ja reseptit: 4 pv kasvisruoka, 1 kala, 1 kana ja seitsemäntenä syömme sitten, mitä jääkaapissa ja pakastimessa on. Ja siellä on vielä aika paljon. Aamulla kaurapuuroa ja kananmunaa.
Pitkiä ulkoilulenkkejä teemme päivittäin, ja meillä on kuntosali kotona. Ei kukaan käske herkutella ylimääräisellä vaikka eristyksissä ollaankin. Joskus teen popcorneja leffailtaan.
En oo käynyt vaa'alla, mutta tunnen, että on tullut kiloja. Oon ollut aika ahdistunut, ja kun ruokaa on tehnyt mieli, olen sitten sitä syönyt. Tässä on myös se juttu, että kun virikkeitä on elämässä vähemmän, mulla jotenkin päivä keskittyy ruuan ympärille. Nyt ruokahimo on onneksi tasaantunut.
+3kg.
Tulee syötyä huomattavasti enemmän kuin normaalisti, kun koko ajan on vaan kotona.
Lisäksi treenit jääneet pois. Ulkoilua sitäkin enemmän, mutta rankempi liikkuminen jäänyt kokonaan.
Nolla kiloa tuli korolla-aikana lisäkiloja sillä suositukset eivät vaikuttaneet elämääni enkä ole tahdonvoimasta kärsivä possu.
Korona-aikaan kertyi n. 10 kiloa lisää jotka olen onneksi saanut pudotettua. Siirtyminen 100% etätöihin, jääkaappi kutsui koko ajan ja työmatkaliikkuminen jäi pois. Ja muutuin muutenkin passiiviseksi, oli stressiä sairaiden vanhempien selviämisestä ym.
Nyt edelleen on pudotettavaa, jotka tiukemmassa, mutta hiljaa hyvä tulee.
-4 kg