Kumpi viime kädessä vie voiton? Viralliset sitoumukset vai tunne?

up

Eli etsit oikeutusta pettämiselle? Ei sellaista ole.

Päteee kolme viiisautta: vanha koira ei opi uusia temppuja, nuoruuus ja hulluus sekä joukossa tyhmyyys tiivistyy. Jos yksi pitäiiisi valita niin se on ehä se että joukossa tyhmyys tiivistyyy siksi koska jos esim kymmenen ihmistä toimiii sääntöjen mukaan ja kaksi on vähän leväeräisempiä säääntöjen mukaan niin se kohotttaa mukautumis astettta.

Toimit niiden omien aiempien moraalikäsitysten mukaan?

Onko tosiaan niin, että tällä palstalla on vain onnellisissa suhteissa olevia ja niitä, jotka hampaat irvessä jatkavat huonossa suhteessa, koska ei voi myöntää ja koska se on niin sanotusti oikein syystä että...? Kuten sanoin, olen itse ollut juuri kuin te kommentoijat. Hyi ja paha ja hyi. Mutta kun on tarpeeksi nähnyt sitä onnettomuutta ja surua, kun on huonon sitoumuksen vankina (enkä puhu tässä vain avioliitosta), on pakko joskus alkaa miettiä asioita oman laatikon ulkopuolelta.

ap

ps. Ei, ole pettämässä ketään, mikäli tässä tarkoitetaan jotain fyysisiä toimia. Kysymykseni koski nimenomaan sen tunteen seuraamista. Sitoumukset voi lopettaa, sen jälkeen voi toimia myös fyysisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eli etsit oikeutusta pettämiselle? Ei sellaista ole.

Minusta on alkanut tuntua siltä, että ei myös ole oikeutusta robottimaiselle uskollisuudelle sellaista asiaa kohtaan, johon ei oikeasti usko. En puhu vain suhteista vaan kaikesta ihmiselämässä.

Tunteet on ohimeneviä. Itse voi vaikuttaa siihen, ruokkiiko niitä vai tukahduttaako. Olet näköjään päättänyt ruokkia, niin ryve nyt sitten ja romuta moraalisi kunnolla. Kyllä hedonismistakin ihan kivan elämän perustan saa.

Olenko väärässä jos sanon, että tähänkin ketjuun nyt valitettavasti ovat kasautuneet vain ne kommentoijat, joiden oma elämä on aika ikävää ja epätyydyttävää mutta piru vie sitä ei myönnetä koskaan?

Enkä puhunut vain romanttisista suhteista. Kokemukset ylipäänsä väärien siteiden purkamisesta olisivat tervetulleita. Huono työpaikka mutta syyllisyys jäädä? Huonosti valittu ystävyyssuhde? Mitä tahansa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Tunteet on ohimeneviä. Itse voi vaikuttaa siihen, ruokkiiko niitä vai tukahduttaako. Olet näköjään päättänyt ruokkia, niin ryve nyt sitten ja romuta moraalisi kunnolla. Kyllä hedonismistakin ihan kivan elämän perustan saa.

Tyytymättömyys ei ole ohimenevä tunne, jos sen aiheuttavaa tekijää ei korjaa omasta elämästään pois. Te kaikki tiedätte tämän, ette vain tunnusta.

Sekä työpaikassa että parisuhteessa voi tuntua turvallisemmalta jäädä kiinni vanhaan, ehkä tottumuksesta, ehkä siksi kun on joskus luvannut, ehkä siksi ettei mitta ole vielä tullut täyteen tai varsinkin parisuhteessa on halunnut vielä yrittää yhdessä eteenpäin. Minusta on paljon reilumpaa, ettei ensimmäisistä vastoinkäymisistä lähdetä kävelemään vaan katsotaan suhde loppuun. Ei se ole varalla pitämistä silloin, jos aktiivisesti yrittää tehdä jotain tilanteen parantamiseksi ja keskustelee puolison kanssa.

Joskus saattaa käydä niin, että vasta ihastuminen tai rakastuminen avaa silmät, herättää ja antaa viimeisen lopullisen sysäyksen toimimiselle ja eteenpäin siirtymiselle. Mielestäni silloin on oleellista se, että uskaltaa lähteä huonosta liitosta ilman, että sitä uutta ihastusta on ensin testailtu lähemmissä merkeissä. On uskallettava ottaa riski siitä, että saattaa jäädä yksin.

Otsikon kysymykseesi ei ole vain yhtä oikeaa vastausta. Todennäköisesti ainakin näin Suomessa tunne on ollut taustalla siinä vaiheessa kun parisuhteeseen on sitouduttu. Kyllä silloin pitää olla jatkossakin pokkaa nostaa kissa pöydälle ja keskustella asioista eikä vain eräänä päivänä päättää itsekseen, että tämä oli tässä. Sellainen ei ole reilua toiselle osapuolelle.

Tunteiden tehtävä on herätellä meitä toimimaan, niillä on tarkoitus. Täysin pelkästään tunteita seuraamalla ei selviä, oikeaan tilanneanalyysiin tarvitaan järkeäkin sopivassa suhteessa. Tunnereaktio voi tulla nykytilanteen sijasta myös vanhoista muistoista tai takaumista.

Vierailija kirjoitti:

Sekä työpaikassa että parisuhteessa voi tuntua turvallisemmalta jäädä kiinni vanhaan, ehkä tottumuksesta, ehkä siksi kun on joskus luvannut, ehkä siksi ettei mitta ole vielä tullut täyteen tai varsinkin parisuhteessa on halunnut vielä yrittää yhdessä eteenpäin. Minusta on paljon reilumpaa, ettei ensimmäisistä vastoinkäymisistä lähdetä kävelemään vaan katsotaan suhde loppuun. Ei se ole varalla pitämistä silloin, jos aktiivisesti yrittää tehdä jotain tilanteen parantamiseksi ja keskustelee puolison kanssa.

Joskus saattaa käydä niin, että vasta ihastuminen tai rakastuminen avaa silmät, herättää ja antaa viimeisen lopullisen sysäyksen toimimiselle ja eteenpäin siirtymiselle. Mielestäni silloin on oleellista se, että uskaltaa lähteä huonosta liitosta ilman, että sitä uutta ihastusta on ensin testailtu lähemmissä merkeissä. On uskallettava ottaa riski siitä, että saattaa jäädä yksin.

Otsikon kysymykseesi ei ole vain yhtä oikeaa vastausta. Todennäköisesti ainakin näin Suomessa tunne on ollut taustalla siinä vaiheessa kun parisuhteeseen on sitouduttu. Kyllä silloin pitää olla jatkossakin pokkaa nostaa kissa pöydälle ja keskustella asioista eikä vain eräänä päivänä päättää itsekseen, että tämä oli tässä. Sellainen ei ole reilua toiselle osapuolelle.

Tunteiden tehtävä on herätellä meitä toimimaan, niillä on tarkoitus. Täysin pelkästään tunteita seuraamalla ei selviä, oikeaan tilanneanalyysiin tarvitaan järkeäkin sopivassa suhteessa. Tunnereaktio voi tulla nykytilanteen sijasta myös vanhoista muistoista tai takaumista.

Kiitos todella tervejärkisestä vastauksesta. Minäkään en enää usko oikeita vastauksia olevan. Joku fiksu sanoi minulle, että jos kahden ihmisen suhde on kunnossa ja oikea, siihen väliin ei vain mahdu kolmatta ihmistä vaikka mikä olisi. Alan uskoa tähän. Olen aina ollut tosi järki-ihminen ja yrittänyt rakentaa kaikenlaisia ihmissuhteita ja muitakin suhteita järkeilyn varaan ja ollut sen takia tosi onneton.

Mitä tulee tähän tilanteeseen: en aio tehdä mitään muuta kuin jutella asiaan liittyvän ihmisen kanssa ja kysyä, miksi hän on ylipäänsä minusta kiinnostunut ja mistä ihmeen tyhmästä syystä hän on alkanut sitoumukseen sellaisen ihmisen kanssa jota ei selvästi ole koskaan rakastanut. Koen tällä hetkellä suurta myötähäpeää tästä asiasta. Kuka menee naimisiin sellaisen kanssa jota ei rakasta? (No nyt ketju viimeistään kaatuu.) Aika moni ilmeisesti. Haluaisin elää rauhassa elämääni, mutta näen melkein päivittäin tätä ihmistä ja hänellä on selvästi tunteita. En pyytänyt tätä, en toivonut tätä, mutta kuitenkin ymmärrän miksi näin on tapahtunut.

Kysehän on siitä, että pystyy myöntämään tehneensä virheen jonkin sitoumuksen tehdessään. Ihmiset tekevät virheen. Sitoumukset eivät ole aina oikeita asioita tehdä. Jos väittää tässä vastaan, pilkkaa sitoumuksia.

Minäkin olin nuorena hyvin idealistinen ja mustavalkoinen. Koskien kaikenlaisia sitoumuksia ja sopimuksia, varsinkin parisuhdeuskollisuutta. En voinut edes käsittää millaisia ihmishirviöitä ovat pettäjät ja miksi erotaan kepein perustein, tai sellaiselta näyttävin. 

Olen minä edelleen perustaltani erittäin lojaali kerran sitouduttuani, mutta maailmaan on tullut sävyjä ja värejä siltä osin, että ymmärrän, miksi ja miten jokin joskus kerta kaikkiaan päättyy tai on parasta päättää ja muuttaa suuntaa. Ihmiset kehittyvät ja muuttuvat, olosuhteet ja tilanteet muuttuvat, tarpeet muuttuvat. En pidä enää välttämättömänä tai edes ihanteena sitä, että teininä sitoudutaan saman kanssa parisuhteeseen eliniäksi tai mennään suoraan koulusta samaan tehtaaseen josta jäädään eläkkeelle. Se ei maailmassa monelle ja usein ole edes mahdollista, kumpikaan. Eikä se tue ihmistä saavuttamaan parastaan elämässä. 

Kyllä se, kun katselee maailmaa ja elämän eri monimuotoisuutta aikansa, saa ymmärtämään laajemmin asioita ja hyväksymään monenlaisia vaihtoehtoja, malleja, jopa suoranaisia peäkohtiakin. Maailma ja elämä ei ole virheetöntä, eikä idealistisilla äkkiväärillä malleilla aina pärjää. Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja, joskus ei vaihtoehtoja lainkaan.

On vaikeaa myöntää virheensä, jos niiden kanssa on elänyt pitkään ja sitoutunut niihin aikanaan, kokee panostaneensa paljon. On vaikea myöntää saati luopua kaikesta siitä, ikäänkuin panostus valuisi hukkaan. Mutta se on eräänlainen ajatusharha sekin. Virhe meni jo eikä panostettua koskaan saa takaisin, mutta siihen tarkertuminen voi estää saavuttamasta jotain parempaa. Virhettä ei aina kannata jääräpäisesti jatkaa ja kerryttää. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin nuorena hyvin idealistinen ja mustavalkoinen. Koskien kaikenlaisia sitoumuksia ja sopimuksia, varsinkin parisuhdeuskollisuutta. En voinut edes käsittää millaisia ihmishirviöitä ovat pettäjät ja miksi erotaan kepein perustein, tai sellaiselta näyttävin. 

Olen minä edelleen perustaltani erittäin lojaali kerran sitouduttuani, mutta maailmaan on tullut sävyjä ja värejä siltä osin, että ymmärrän, miksi ja miten jokin joskus kerta kaikkiaan päättyy tai on parasta päättää ja muuttaa suuntaa. Ihmiset kehittyvät ja muuttuvat, olosuhteet ja tilanteet muuttuvat, tarpeet muuttuvat. En pidä enää välttämättömänä tai edes ihanteena sitä, että teininä sitoudutaan saman kanssa parisuhteeseen eliniäksi tai mennään suoraan koulusta samaan tehtaaseen josta jäädään eläkkeelle. Se ei maailmassa monelle ja usein ole edes mahdollista, kumpikaan. Eikä se tue ihmistä saavuttamaan parastaan elämässä. 

Kyllä se, kun katselee maailmaa ja elämän eri monimuotoisuutta aikansa, saa ymmärtämään laajemmin asioita ja hyväksymään monenlaisia vaihtoehtoja, malleja, jopa suoranaisia peäkohtiakin. Maailma ja elämä ei ole virheetöntä, eikä idealistisilla äkkiväärillä malleilla aina pärjää. Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja, joskus ei vaihtoehtoja lainkaan.

On vaikeaa myöntää virheensä, jos niiden kanssa on elänyt pitkään ja sitoutunut niihin aikanaan, kokee panostaneensa paljon. On vaikea myöntää saati luopua kaikesta siitä, ikäänkuin panostus valuisi hukkaan. Mutta se on eräänlainen ajatusharha sekin. Virhe meni jo eikä panostettua koskaan saa takaisin, mutta siihen tarkertuminen voi estää saavuttamasta jotain parempaa. Virhettä ei aina kannata jääräpäisesti jatkaa ja kerryttää. 

Sama. Olisin halunnut lyödä ystävää, jonka mielestä pettämisen voi antaa anteeksi, tai miestä, joka petti yhtä kaveriani ja sen jälkeen saman tien jätti kaverini. Olisiko kaverini ollut pitkään onnellinen tämän ukon kanssa? Ei. Oliko kaverini forever-hengessä suhteessa mukana? En tiedä. Tuskin, koska jatkoi elämäänsä tämän jälkeen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tunteet on ohimeneviä. Itse voi vaikuttaa siihen, ruokkiiko niitä vai tukahduttaako. Olet näköjään päättänyt ruokkia, niin ryve nyt sitten ja romuta moraalisi kunnolla. Kyllä hedonismistakin ihan kivan elämän perustan saa.

Tunteet ei todellakaan välttämättä ole ohimeneviä. Kun jostain tykkää niin tykkää ja ainakin sen olen aidosti kokenut että niiden tunteiden kieltäminen vain pahentaa ja koventaa näitä tunteita....ei ole hyväksi kieltää todellisia tunteita tai muita todellisia tiloja tässä elämässä. Kyllä totuutta pitää pyrkiä katsomaan silmiin.