Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Uskovaisille ja muillekin kysymys: miksi olen addiktoitunut jumalanpalveluksiin?
30.03.2020 |
Aloin käydä toissavuonna jumalanpalveluksissa ja huomaan nyt etäjumalanpalveluksienkin aikana, että olen addiktoitunut niihin. Tulen todella onnelliseksi jumalanpalveluksista. Mulle tulee ainakin hetkeksi sen jälkeenkin sellainen onnellinen, turvallinen, rauhallinen olo. Addiktio ilmenee sellaisena, että todella kaipaan niitä koko viikon. Odottelen tyyliin koko viikon sunnuntaita pääosin siksi, että olisi taas jumalanpalvelus.
Mikä psykologinen (tai hengellinen) mekanismi siinä taustalla voisi olla? Onko joku muu kokenut samaa? Toisaalta ihmetyttää, miksi jumalanpalvelukset eivät ole nykyistä _paljon_ suositumpia. Kun siis niistä vain tulee niin hyvä olo henkisesti.
Kommentit (5)
Minulle tulee sellainen olo, että olen voitavani tehnyt ainakin jossain määrin. Olen kuullut Jumalan sanaa, ottanut ehtoollisen, ollut avoin synnistä pääsemiselle, joten jos elämä tulee loppuaan kohti niin saan olla toiveikas, että en joutuisi kadotukseen.
Tulee olo, että olen jonkin verran hyvä ja kunnollinen ihminen ja maailmassa ainakin jokin on järjestyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä? Itse olen sellainen, ettei minun uskoni ole sidoksissa mihinkään hengelliseen toimintaan. Arvostan kyllä sitä, mutta itse en koe jääväni mistään paitsi, jos en mene kirkkoon. Ja silloin kun menen, saan jotain -useimmiten luterilainen liturgia rauhoittaa tuttuudellaan ja muuttumattomuudellaan, urkujen soitto rauhoittaa ja virret myös, sekin on kanttorista kiinni osittain. Joskus meillä on sijaisena jo eläkkeellä oleva kanttori, hänen soittonsa on sellaista tökkivää ja laahaavaa, se lähinnä rasittaa, vaikea veisata ja muutenkin, musiikki ei solju eteenpäin rauhoittaen. Joskus myös papilla ei tunnu olevan mitään sanottavaa, saarna on joko täynnä ihan typeriä lapsellisia vertauskuvia tai liitelee jossain ihan ihme sfääreissä ja on täynnä ärsyttävää teologista kieltä, joka ei tule lähelle. No, inhimillistä, ihmisyyttä kaikki. Usko ei näistä asioista ole kiinni, on ne sitten hyvin tai huonosti.
Mulle "addiktoivaa" on lähinnä ehtoollisella käyminen ja se onkin kaikkein ahdistavin asia koronassa. Kun ei tiedä, koska pääsee seuraavan kerran ehtoolliselle ja koska uskaltaa mennä, kun on riskiryhmään kuuluva puoliso. Jotkut puhuvat ikuisesta sunnuntaista, mutta mulle sunnuntai ei tule nyt ikinä kun ei pääse kirkkoon.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä? Itse olen sellainen, ettei minun uskoni ole sidoksissa mihinkään hengelliseen toimintaan. Arvostan kyllä sitä, mutta itse en koe jääväni mistään paitsi, jos en mene kirkkoon. Ja silloin kun menen, saan jotain -useimmiten luterilainen liturgia rauhoittaa tuttuudellaan ja muuttumattomuudellaan, urkujen soitto rauhoittaa ja virret myös, sekin on kanttorista kiinni osittain. Joskus meillä on sijaisena jo eläkkeellä oleva kanttori, hänen soittonsa on sellaista tökkivää ja laahaavaa, se lähinnä rasittaa, vaikea veisata ja muutenkin, musiikki ei solju eteenpäin rauhoittaen. Joskus myös papilla ei tunnu olevan mitään sanottavaa, saarna on joko täynnä ihan typeriä lapsellisia vertauskuvia tai liitelee jossain ihan ihme sfääreissä ja on täynnä ärsyttävää teologista kieltä, joka ei tule lähelle. No, inhimillistä, ihmisyyttä kaikki. Usko ei näistä asioista ole kiinni, on ne sitten hyvin tai huonosti.
Minulle tuli tuollainen olo muutamasta "kansankirkon" luterilaisesta seurakunnasta, joissa saarnat oli tehty tapakristityille ja satunnaisille kirkossakävijöille (mikä sekin on toki hieno asia). Olen huomannut, että kansankirkon siipien suojissa toimivissa jumalanpalvelusyhteisöissä on antoisammat saarnat ja tunnelma samaan aikaan hartaampi ja myös innostuneempi, kun ihmiset ovat oikeasti uskovia.
Alue: Aihe vapaa
En halua olla käännyttävä hihhuli, mutta on myös hämmästyttävää huomata tietty vastarinta ihmisissä, kun ehdotan heille, että suosittelen kirkossa käymistä. Ne tietyt argumentit kaivetaan aina esille. Mutta kun siis toivoisin niin, että he huomaisivat, miten ihanaa on käydä kirkossa.