Riskiryhmille varatut kauppa-ajat on todella huono idea
Joissain kaupoissa on riskiryhmille varattu esim aamun ensimmäinen tunti. Siihen ihmiset sitten lohduttautuu, että on muka turvallista käydä kaupassa, mutta kun juuri siihen aikaan sit tuppautuu kaikki riskiryhmäläiset, niin se siitä turvallisuudesta. Itse olen nyt käynyt kaupassa töiden jälkeen noin 15.30 aikoihin ja joka kerta ollut vain ihan muutama muu lisäkseni. Ei ole ollut edes samalla käytävällä ketään muuta ja sama iltaisin. Tilaa on liikkua. Olen sanonut isälleni, joka todellakin kuuluu riskiryhmään, että älä ainakaan siihen tuntiin sullo itseäsi. Porukkaa kauppa piukassa.
Kommentit (19)
Mun eläkeikäiset vanhemmat saattaa nukkua vaikka kymmeneen saakka. Isä joka tekee kauppareissun kerran viikossa sanoi ettei taatusti laita sen takia kelloa soimaan aamu kuudelta, hyvin ehtii muutenkin käydä ennen iltapäivä "ruuhkaa".
Samaa mieltä Ne pitäisi poistaa joka paikasta. Ei sellaista aikaa olekaan mikä ei olis vaarallinen, tai sitten päästetään yksi asiakas kerrallaan.
Mulla ystävä töissä meidän lähikaupassa ja kauppias on päättänyt avata ovet riskiryhmäläisille klo 6, kun normaalisti kauppa aukeaa klo 7. Ystäväni sanoi, että iäkkäämmät odottelevat jo varttia aikaisemmin siinä ovella ja heillä oikein sellainen keskustelurinki siinä ja kätellään ja naureskellaan. Sitten ne tulee yhtenä laumana siitä sisälle ja kaupassa jatkuu juttu ja huulenheitto ihan toistensa lähietäisyydellä. Kassalla mennään ihan toisessa kiinni ym.
Ajatus tietty kaunis, mut toteutus ei ihan aja asiaa
Riippuu varmaan paikkakunnasta ja kaupasta. Yksi kaverini on töissä kaupassa, joka aukeaa riskiryhmille kahtena päivänä viikossa klo 5.30 ja silloin siellä on aika hiljaista.
Sitä paitsi riskiin vaikuttaa moni muukin asia kuin kaupassa oleva ihmismäärä. Yksikin ajattelematon asiakas, joka tunkee melkein iholle pärskimään, muodostaa taatusti isomman riskin kuin pitkin jättimarkettia levittäytyneet 100 riskiryhmäläistä ja muuta "hysteerikkoa", jotka pitää 2 metrin turvavälistä tiukasti kiinni.
On se surullista, ettei vanhuksilla ole ketään joka kävisi kaupassa heidan puolesta.
Ainakin yhdessä kaupassa toi riskiryhmäläisaika toimii ajanvarauksella, eli kauppiaalle soitetaan ja varataan se käyntiaika, eli sinne ei tule liikaa väkeä kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
On se surullista, ettei vanhuksilla ole ketään joka kävisi kaupassa heidan puolesta.
Surullista ettei Kela tule tässä kohtaa vastaan. Nythän on tilanne se, ettei esim. toimeentulotuen varassa oleva voi käydä vanhukselle kaupassa omilla rahoillaan ja odottaa että se raha tulee tilille sitten myöhemmin, kun kelan mielestä kaikki tilille tuleva on tuloa. Myös työkkärin pitäisi tehdä linjaus, ettei karenssi heilu tällaisesta toiminnasta, koska hehän saattavat älähtää ettei työtön ole ollut työmarkkinoiden käytettävissä hoitaessaan vanhusten kauppa-asioita. Tämmöisiä periaatepäätöksiä siis itse odottelen. Ei ole varaa antaa oman talouden romahtaa auttamisen takia. Kun kerran kaikkia muita tuetaan, niin aika vittumaista on että omia tuia saatetaan leikata ihan vaan auttamisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan paikkakunnasta ja kaupasta. Yksi kaverini on töissä kaupassa, joka aukeaa riskiryhmille kahtena päivänä viikossa klo 5.30 ja silloin siellä on aika hiljaista.
Sitä paitsi riskiin vaikuttaa moni muukin asia kuin kaupassa oleva ihmismäärä. Yksikin ajattelematon asiakas, joka tunkee melkein iholle pärskimään, muodostaa taatusti isomman riskin kuin pitkin jättimarkettia levittäytyneet 100 riskiryhmäläistä ja muuta "hysteerikkoa", jotka pitää 2 metrin turvavälistä tiukasti kiinni.
Vanhempani, jotka yli 70v molemmat sanoivat, että ei he laita mitään helkkarin kelloja soittamaan aamutuimaan, että kauppaan pitäisi lähteä. He tykkäävät nukkua pitkään ja käyvät kaupassa kun käyvät. Aina ollut kuitenkin hiljaista kun ovat menneet. Itse asun sen verran kaukana, etten pääse heille kauppa-avuksi, mutta onneksi ei ole perussairauksia kummallakaan.
Koskee myös muita paikkoja, joissa on oma aika riskiryhmille. Silloin ne taudit vasta tarttuukin
Ainakin yksi kauppa saa illan viimeisenä tuntina asiakkaikseen joukon teinejä, jotka naureskelee koronalle ja varmaan tahallaan tunkee muiden lähelle, oli pientä flunssaa tai ei. Eikä niitä voi poistaa kaupasta, koska kauppiaalla ei ole oikeutta valikoida asiakkaita terveydentilan perusteella. Kauppias voi vaan antaa toivomuksia siitä, että terveet pysyisi poissa, muu on laissa kiellettyä syrjintää.
Olen riskiryhmää sairauksieni vuoksi, mutta miksi menisin kauppaan kukonlaulun aikaan, kun leipä ym. kuormat saapuvat vasta 7-10 nurkilla?
Mistä ne sen taudin saavat? Todennäköisesti se aamun kaupassakäynti on päivän ainoa sosiaalinen kontakti, nyt kun aikuisväestökään ei käy "tartuttamassa". Suurempia levittäjiä on ne, jotka rilluvat pitkin kaupunkia esim. töissä tai kauppakeskuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se surullista, ettei vanhuksilla ole ketään joka kävisi kaupassa heidan puolesta.
Surullista ettei Kela tule tässä kohtaa vastaan. Nythän on tilanne se, ettei esim. toimeentulotuen varassa oleva voi käydä vanhukselle kaupassa omilla rahoillaan ja odottaa että se raha tulee tilille sitten myöhemmin, kun kelan mielestä kaikki tilille tuleva on tuloa. Myös työkkärin pitäisi tehdä linjaus, ettei karenssi heilu tällaisesta toiminnasta, koska hehän saattavat älähtää ettei työtön ole ollut työmarkkinoiden käytettävissä hoitaessaan vanhusten kauppa-asioita. Tämmöisiä periaatepäätöksiä siis itse odottelen. Ei ole varaa antaa oman talouden romahtaa auttamisen takia. Kun kerran kaikkia muita tuetaan, niin aika vittumaista on että omia tuia saatetaan leikata ihan vaan auttamisen vuoksi.
Jos ehdotuksesi toteutettaisi, Kela hukkuisi hakemuksiin joissa "muiden puolesta kaupassa käynyt hyväntekijä" onkin todellisuudessa ostanut ruokaa itselleen. Joku on vaan mukana juonessa ja laittaa kauppalaskun suuruisen summan tilille.
Eiköhän idea ole se, että kaupassa on yhtä aikaa sellaiset ihmiset, jotka ovat muutenkin nyt eristyksissä eikä siellä ole näitä maailmalla liehujia joukossa.
Vierailija kirjoitti:
On se surullista, ettei vanhuksilla ole ketään joka kävisi kaupassa heidan puolesta.
Kyllä on, mutta kun itse sinne kauppaan vaan on mentävä.
Jaa, meidän lähikaupoissa ei kyllä ole juuri ketään heti aamusta.
No jaa.
Viime ma malmin prismassa klo 7 oli minä plus 16 muuta asiakasta.
Yön aikana siivotussa ja desinfioidussa kaupassa.
Hyllyt täynnä.
Mikähän tilanne muutaman tunnin kuluttua?
Tai illalla...
Citymarket lähes tyhjä iltapäivällä. Aamulla lähikauppa täynnä riskiryhmäläisiä juttelemassa mukavia toisilleen...
Totta.