Lue keskustelun säännöt.
mulla on toinen mies
11.03.2008 |
Elikäs otsikko kertoo paljon.
Olen naimisissa. Minusta on tuntunut jonkin aikaa jo ettei mieheni huomioi minua tarpeeksi ja ettei hän ole onnellinen kanssani. Tai sitten minä en ole onnellinen hänen kanssaan ja näen vain kaikki viat suhteessamme. Seksiä harrastamme korkeintaan kerran kuukaudessa nykyään - en koe, että mieheni haluaa minua enää. Emme ole tosiaankaan mikä vanha pariskunta. Olemme 26v ja 28v. Lapsia emme tule yhdessä saamaan.
Nyt on sellainen tilanne, että minut on hurmannut toinen mies. Ajattelen vain häntä. Hän on kaikenlisäksi amerikkalainen, joten emme turhan usein näe ;) mutta olemme päivittäin yhteydessä - siis ihan jatkuvasti mailitse ja muutaman kerran viikossa puhelimitse. Hän seurustelee omalla tahollaan mutta on nyt rakastunut minuun.
Mitä teen? minulla on hyvä mies mutta koen tällä hetkellä että tämä junnaa paikallaan. Ja tämä toinen mies on aika unelma kyllä. Mutta mitä minun pitäisi tehdä? Tietenkin unohtaa se toinen mies, koska hän asuu toisella puolella maapalloa; mutta onko sekään este? Olen myös miettinyt sitä, että onko meillä mitään mieheni kanssa enää, koska meillä meni huonosti jo ennen tämän toisen miehen lähestymistä? Ja miten minun pitäisi suhtautua, kun hän ilmaisi ihastuksensa vaikka olen naimisissa ja hän on mieheni ystävä? hmmmm... Osaisikohan joku auttaa minua selkiyttämään ajatuksiani...
Kommentit (4)
Miehestä johtuvaa?
Jos olet itse ajatellut lapsia hankkivasi, minusta olisi perustellumpaa erota nykyisestä miehestä ja katsella " muita vaihtoehtoja" vasta sen jälkeen. Syyhän sinulla on: lapsiasia. Kerrot, ettet voi kuvitella elämää ilman lasta.
Olen itse amerikkalaisen miehen kanssa naimisissa ja asuimme usean vuoden ajan Yhdysvalloissa. Kokemusta elämänmenosta siis on - älä ota kaikkea liian tosissasi, kohteliaisuuksia tulee varmasti 100-kertaisesti siihen verrattuna, mitä suomalainen perusmies niitä latelee. Se kuuluu tapaan, muttei sen tarvitse tarkoittaa sen enempää. Juntteja nämä on ihan kuin ketkä muut tahansa, joten ei se vaihtamalla parane. Muista myös välimatka - kun tapasin mieheni, jätin kaiken Suomeen ja muutin Yhdysvaltoihin. En ikimaailmassa tekisi enää noin (olen 27 nyt), mutta nuorempana (19) uskalsin ottaa sen askeleen. Ihan turha rikkoa toimivaa parisuhdetta jonkun kaukorakkauden vuoksi. Vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on hyvä kuulla kokemuksesta kerrottuja juttuja. Olen myös miettinyt, että varmasti se on näin, että kohteliaisuuksia tulee varmaan eri kulttuureissa enemmän. Nyt ajattelen asian niin, että tämä ei ole mitään vakavaa, koska hän on siellä ja minä täällä - asiat voisivat olla ehkä toisella tavalla jos asuisimme lähempänä toisiamme.
Kiitos kovasti oman kokemuksen jakamisestasi!
Kyllä minä yritän mieheni kanssa saada asiat kuntoon. Lasta emme saa mieheni vuoksi. Mutta olen myös miettinyt, että ehkä kaikille sitä lasta ei olekaan tarkoitettu, koska lapsi on lahja - mutta eipä tässä seksiäkään ole - ja olemme kuitenkin nuoria vielä - elänkö seksitöntä elämää sitten loppuelämäni? Tällaisia asioita olen miettinyt.. Ja vaikka jotakin joskus tapahtuisikin (ero tai jotain - en toivo) niin en todennäköisesti välttämättä uskaltaisi enää muuttaa tuosta vain maapallon toiselle puolelle, kun oma elämä on täällä niin pitkällä.
Olipas hyvä, kun sain vähän purkaa ajatuksiani.
Olen naimisissa paikallisen miehen kanssa mutta rakastunut suomalaiseen mieheen joka asuu Suomessa.
Tapasin tämän miehen vieraillessani yksin Suomessa vuosi sitten, ja siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä muutaman kuukauden taukoa lukuunottamatta.
Minulla on mieheni kanssa rutiini-avioliitto, kaksi lasta. Molemmat vaan ovat tämän arjen pyörityksen kanssa niin kiireisiä että toinen on päässyt unohtumaan siinä sivussa. Asiaa ei tee paremmaksi tämä toinen mies, johon olen syvästi ihastunut. Tunne on molemminpuolinen, mutta mies jarruttelee kuitenkin, sillä olenhan naimisissa..
Olemme tavanneet pari kertaa yhteisen vkonlopun merkeissä, tosin viime tapaamisestä on aikaa jo 7 kk. Ja itse asiassa voi olla että suhde on jo ohikin sillä riitelimme parisen päivää sitten kunnolla seuraavan tapaamisen järjestämisestä, ja kun tuli sanottua pahasti, niin en ole kuullut miehestä yhtään mitään.
Kyllä minäkin olen sen sata kertaa ajatellut jättää mieheni, mutta entä sitten? Minulla on työpaikka ja lapset täällä, toisella miehellä työpaikka ja kaksi lasta ex-aviopuolison kanssa Suomessa..
Niinpä olen päättänyt jättää asian kohtalon käsiin, jos meidät on tarkoitettu yhteen, niin silloin se on niin. Välimatkasta huolimatta. Muuten luulen että yhteydenpito tulee jossain välissä varmaankin hiipumaan... ja ehkä hän ei enää tulekaan ilmoittamaan itsestään mitään..
Aviomiestäni en rakasta enää, mutta olemme hyviä kavereita ja lasten takia olemmekin enää lähinnä yhdessä...
Neuvoja en voi sinulle antaa, sillä olemme kohtalotovereita..
Ehkä pitää vaan nähdä ja sitten katsoa... Ja voihan se olla, että saadaan miehen kanssa asiat kuntoon - mitä toivon kovasti. Tämä on nyt sekottanu kyllä mun pääni kokonaan - ja ei sanonut I love you:a vasta ku nyt viiden kuukauden jokapäiväisen yhteydenpidon jälkeen...
Mutta oon silti miettinyt että ne kyllä sanoo sitä varmaan vähän huolettomammin kuin me suomalaiset ja ehkä tarkoittamatta niinkään asiaa sen kummemmin.
Ja kai mua eniten ärsyttää se, ettei me voida niitä lapsia saada ja se pistää mietityttämään, että miten voi olla muka yhteen tarkotettu jos ei lapsiakaan saa?