Koulujen ja päiväkotien sulkemisesta
Miksi hallituksella on nyt "kaikki tai ei mitään"- linjaus koulujen ja päiväkotien suhteen? Miksi ei tehdä niin että kaikki lapset kolmasluokkalaisista ylöspäin jäävät kotiopetukseen ja muutkin mahdollisuuksien mukaan. Samoin kotihoitoon kaikki ne päiväkotilapset joiden vanhemmat tekevät etätöitä tai lastenhoito järjestyy muuten.
Tällä tavoin taudin etenemistä saataisiin ainakin hidastettua.
Kommentit (4)
Ei tarvita poikkeuslakia koulujen sulkemiseen. Voitaisiin antaa suositus, että koulut suljettaisiin. Tai että kaikki joille on mahdollista, ottaisivat lapset etäopetukseen.
Tässä hidastellaan nyt todella vaarallisella tavalla.
Ne eka-ja tokaluokkalaiset vasta tartuttavatkin.. käsiä ei pestä,nenää kaivetaan,yskitään, aivastellaan,pestään vessassa käsiä 100 muun kanssa, ollaan toistensa kimpussa kaiken aikaa..
Helsingin kaupungin linjaus siitä, että tartuntoja ei voi estää kouluja sulkemalla, on täysin perätön.
Influenssan leviämistä on tutkittu hyvin tarkkaan, ja tiedetään että kouluilla ja päiväkodeilla on aivan ratkaiseva rooli taudin levittämisessä. Koronalla on sama leviämismekanismi.
Kuulostaa todella pahalta, sillä meillä on enää muutamia päiviä aikaa tehdä toimia epidemian hillitsemiseksi. En haluaisi tänne Italian tilannetta, jossa mikään ei ole enää hallinnassa.
En ymmärrä miksi lukion ykkösiä ja kakkosia ei laiteta etäopetukseen ja näin saataisiin turvattua abien yo-kirjoitukset. Vapaavuori voisi vastata tähän