Voi kun joku päättäisi puolestani

en suostunut, sovittiin ja ollaan siis yhä yhdessä. Nyt mietin, olisko sittenkin pitänyt erota... oma sisu ei riitä aloitteen tekemiseen. Ajattelen, että lapsille on parempi että ollaan yhdessä enkä halua paheksuntaa siitä, että rikoin perheen ja erosin ihan hyvästä miehestä vain koska en ollut enää onnellinen.

Mitä jos kävisit jutteleen jossain. Se ihan oikeesti auttaa, jopa siinä päätöksen teossa. Olen itse tuon kokenut, itse erosin, ja harmitti vain etten ymmärtänyt aikaisemmin. Se pitää vain oivaltaa, muuten pähkäilet noin lopun ikääs.

jo vuosi menny kurjasti. Viime kesä oli hirveä. Mies joka toinen vloppu yötä pois kavereiden kanssa kaljalla ja jatkoilla. Lapsen kanssa aamulla ajeltiin ja etittiin näkyiskö... Loppu vuodesta ilmoitti että oli " ihastunut" vannoi ettei ollut pannut... No meinattiin erota mutta sovimme. Olen minäkin ollut joskus ihastunut toiseen. Sanoi jo lasta hankittaessa ettei hänestä tule kotiisää. En tajunnut silloin. Mutta se on tarkoittanut sitä että hän on nuori haluaa harrastaa ja tehdä ja mennä kavereiden kanssa niin kuin haluaa. On joka vloppu pois tulee kyllä yöllä joskus kotiin. Viikolla laittaa autoa, kelkkailee, on kavereiden kanssa yms. Meidän kanssa oleminen on vaikeaa. Ei jaksa olla kotona. Lapsen kanssa lähteminen mihkä on " vaikeaa" . Ei jaksa kuunnella lapsen kitinää, huutoa vaan hermostuu. Kotona ei voi kuulemma rauhottua. Jos minulla on 4 iltavuoroa töissä hommaan kahdeksi päiväksi lapsen mummolaan tms hoitoon että mies saa touhuta omiaan.

Minä en harrasta mitään, käyn töissä ja hoidan lasta. Pääsen kyllä 2h kahvitteleen n. kerran viikkoon kun mies on lapsen kanssa. Olen kyllä jo tottunut tähän kolmessa vuodessa, lapsi on minulle tärkeintä. Minä en vain kuulemma tajua ja vaan rutisen kun pyydän viettämään aikaa meidän kanssa, koska minullehan on jo selkeästi sanottu että hänellä ei ole aikaa! Tässä vaan pinta raapasua...

Sun miehellä ei oo aikaa teille, ku on niin paljon muuta menoa..?

Herralla on kyllä nyt mennyt homma ihan päälaelleen, ethän sä saa hyväksyä tollasta. Jos miehes on suostunut hommaamaan lapsia, ni vastuu ON kannettaVA, no excuses!!!

Mikä meitä naisia riivaa, ku ehdoin tahdoin pidämme kiinni noista luuserimiehistä, jotka ei kykene normaaliin perhe-elämään??

Ja mikä noita miehiä vaivaa, kun sitä " omaa aikaa" pitäis olla ihan loputtomasti??

Milloin lapsista tuli tollanen rasite?!?

Joo, jos ei meininki muutu, ni vaihtoon koko äijä!

1) joko kestät miestäsi ja jatkat totayhteiseloa, missä mies ei ilmiselvästi arvosta sinua ja välitä lapsesta, tai



2) Eroat miehestä, ja elät lapsesi kanssa mukavampaa elämää, sinulla tulee olemaan luultavasti joka toinen viikonloppu vapaata, jolloin voit viettää aikaa kavereitten kaa...



Miehestäsi ei ilmiselvästi ole perheenisäksi, ja vaikea häntä on semmoiseksi pakottaa, jos toinen ei välitä ni ei välitä..

Niinpä se vaan on niin vaikeata tehdä ratkaisu ja mielellään se oikea :)

Mähän " tiesin" mihin ryhdyin. Ja todennut olen että miestä ei voi muuttaa. Mutta rakastan valtavasti miestäni on kuitenkin " hyvä" mies. Ja hän rakastaa meitä. Mutta ei vaan löydy aikaa meille (aika ristiriitaista eikö vain) Mä en todellakaan ole selvittänyt itselleni miten se voi rakastaa meitä, mutta kuitenkin se OMA elämä on rakkaampaa?? Sanoo kyllä että sitä aikaa on sit joskus kun on omat hommat ja harrastukset sillä mallilla. Mutta oikeesti onko sitä koskaan? Voinko mä odottaa vaan sitä. Tämän takia ei toista ole tehty. Minä kyllä haluaisin silläkin uhalla/tiedolla että hoidan sit molemmat itse mutta ei ole käynyt. Ei enään yhtään tai katotaan sit joskus on vastaus.

Itse erosin 10 vuoden suhteesta miehen ryyppäämisen ja yleisen sikamaisen käytöksen takia, enkä ole kertaakaan päätöstäni katunut.

V:tuttaa vaan että en lähtenyt jo paljon aikaisemmin, mutta kun ei kantti kestänyt. Ilmeisesti kärsin läheisriippuvuudesta, kun tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta pärjätä ilman sitä sikaa. Kun vihdoin sain lähdettyä, tajusin vasta että kuinka erilaista ja ihanaa elämä voi olla ilman huonoa parisuhdetta. Todellakin ihminen on paljon onnellisempi yksin ehjänä ihmisenä, kuin rikki paskassa parisuhteessa. Eroaminen vaatii todella paljon rohkeutta, itsellä se lopulta lähti liikkeelle vaan sillä pienellä asialla, että marssin katsomaan vapaita vuokrakämppiä, ja kun pyörän sai kerran pyörimään, niin asiat meni omalla painollaan, vaikka aluksi vaikeaa olikin.

..se on sääntö nro 1. Ei ole mikään selitys että on jatkolla kaverilla, silti voi tulla kotiin yöksi. Kokemuksesta tiedän että miehesi jauhaa 99 % varmuudella paskaa ja juoksee vieraissa, mutta ei kantti riitä tunnustamaan. Tohon " pelkkään ihastumiseen" on turha uskoa, pannut on ja ihan varmasti. Jos se on mielestäsi ok, että on muita suhteita, eikä vaivaa mieltäsi, niin anna olla. Muuten: äijä pellolle. Vaikka mies mitä vannoisi, niin homma ei tule muuttumaan, koska jos tavat on tollaiset, niin turha odottaa mitään ihmeparannusta. Olen 100 % varma että löydät itsellesi paremman kumppanin 3 vuoden sisällä, jos vaan uskalla heittää ton ääliön pellolle.

herran jumala...mieti nyt itse...ensin perhe ja sitten vasta harrastukset..



ilmeisesti te olette vasta kakkossijalla miehesi elämässä...kiva kun lapsi tajuaa sen myös kun hieman kasvaa...että muut asiat ovat häntä tärkeämpiä..

meilä kävi niin että vauva ilmoitti tulostaan kun oltiin vasta ruvettu seurustelemaan. se oli kuitenkin käytännössä oikeastaan hyvä juttu. suhteen ja vanhemmuuden pelisäännöt sovittiin ihan puhtaalta pöydältä kun oli pakko. monta kertaa sanoin ääneen että mä olen mielummin yksin kuin paskassa parisuhteessa ja lapsen edun ajatteleminen sai mut puolustamaan omia oikeuksiani jopa hanakammin. " kun äiti on tyytyväinen kaikki on tyytyväisiä" . raskausaika meni opetellessa riitelemään (mikä on mun mielestä kauhean tärkeää, mies aluksi vierasti ja olisi vaan halunnut poistua paikalta.) ja määritellessä omia rooleja. loppuraskauden kriisiksi nousi juuri miehen kiire. olisi pitänyt olla töissä ja edustamassa päivät ja yöt. (kulttuurialalla ei ole fiksuimmat työajat.) onneksi uskoi kun sanoin että kuule, minä tarvitsen sinua enemmän täällä kuin sitä rahaa mitä sä olet kokoajan tekemässä. mies oli kyllä itse ajatellut toimivansa perheen edun vuoksi.



tämän kerron siksi että tuntuu että teidän tarvitsee todella puhua. rehellisesti ja vilpittömästi. mikä on (tiedän kokemuksesta) helvtn vaikeaa mutta palkitsevaa. ehkä teidän suhdetta ei voi enää korjata mutta miehen on hyvä tietää miksi. montaako lasta sun tarvitsee kotonasi katsella?

kuuluu huolehtia perheestään, ottaa vastuuta ja viettää aikaa vaimon ja lastensa kanssa. Olen 100% varma, että sinulla ja lapsellakin on parempi elämä ilman tuntasoista luuseria. Voimia irtiottoon!