Tekivätkö vanhempasi uhrauksia hyväksesi? Vai jättivätkö selkeästi tekemättä?

Mun vanhemmat ei tehneet mitään uhrauksia, aina mentiin vanhempien ehdoilla ja vain vanhempien tarpeet täytettiin. Lapsia kohdeltiin kylmästi, tylysti ja väkivaltaisesti ja oltiin ylipäätään piittaamattomia lapsista. Mun vanhemmat myös hoidattivat lapsensa muilla (itse eivät tietenkään vastavuoroisesti auttaneet omia vanhempiaan eivätkä ole sekuntiakaan koskaan hoitaneet lapsenlapsiaan (tai auttaneet omia aikuisia lapsia koskaan mitenkään).

Noh, perus boomereita.

Ei tehty uhrauksia. Kaikkeen vastaus oli aina ei tai naureskelua. Itse teen kaikkeni lasten eteen. Itsellä ei ole edes autoa, jotta on varaa auttaa esikoista auton pidossa.

Riippuu mitä? Onko hyvää vanhemmuutta lopettaa tupakointi kun alkaa odottaa lasta? On. Onko taas se että antaa 18v esikoiselle perheen ainoan auton ettei pääse kuljettamaan nuorempia harrastuksiin? Ei. Molemmat tosin uhrauksia.

Ei mun puolesta. Mut pikkuvelejeni takia vaihdettiin paikkakuntaa kun velejestä tehtiin ls-ilmoituksia. Kävi opettajan käsilaukulla, varasteli koulun tavaroita. Muutettiin muualle ja teot vaan yltyi. Räjäytti hyvän ystävän kotitalon postilaatikon uudenvuoden ammuksilla. Juoksi autojen päällä ym. Varasti liikennemerkkejä. Alkoi polttaa tupakkaa 13-vuotiaana. 14-vuotiaana oli jo vatsahuuhtelussa. Huh huh sentään. Aikuisena jäi kiinni huumeista poliisille. Et semmonen  pikkuveli.

Järkyttävää kylmyyttä vanhemmiltasi. Olen pahoillani puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat ei tehneet mitään uhrauksia, aina mentiin vanhempien ehdoilla ja vain vanhempien tarpeet täytettiin. Lapsia kohdeltiin kylmästi, tylysti ja väkivaltaisesti ja oltiin ylipäätään piittaamattomia lapsista. Mun vanhemmat myös hoidattivat lapsensa muilla (itse eivät tietenkään vastavuoroisesti auttaneet omia vanhempiaan eivätkä ole sekuntiakaan koskaan hoitaneet lapsenlapsiaan (tai auttaneet omia aikuisia lapsia koskaan mitenkään).

Noh, perus boomereita.

En tiedä uhrauksista, ovat aina olleet sen verran hyvätuloisia, ettie sillä saralla juurikaan tarvinnut "uhrata". Mutta kyllä se kaihertaa edelleen, ettei äiti ollut kiinnostunut minulle tärkeistä asioista, vaan hänelle se oma aika oli niin tärkeää ettei hän koskaan tullut edes kilpailuihin mukaan/katsomaan, vaan passitti isän jotta saisi itse tehdä omia juttuja. Etenkin nyt kun olen itse äiti ja saan ihan valtavasti iloa lasten ilosta ja kehityksen seuraamisesta ja menisin aivan kaikkiin harjoituksiin ja harrastustapahtumiin mukana jos vain mitenkään pystyisin.

Omasta näkökulmastani siis vähintään aikaa tulee uhrata ollakseen hyvä vanhempi, lapselle on tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita, kannustavat ja tukevat.

Niin ja näin. Jos joutuivat tekemän uhrauksen niin sain kuulla siitä koko lapsuuden ajan ja minua jaksetaan syyttää niistä edelleen.

Minä en kyllä kannusta mihinkään ihmeen "uhraamisiin". Kuullostaa mukavalta marttyyriviitalta, jossa voi kieriskellä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Lapsia täytyy kohdella hyvin ja asianmukaisesti, mutta mieielstäni on täysin väärä ajattelutapa, että heidän puolestaan vanhempien muka pitäisi uhrata kaikki omalla kustannuksella. Ei lapset mene rikki siitä, että elävät perheen mukana perheen ehdoilla eikä lasen ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä kannusta mihinkään ihmeen "uhraamisiin". Kuullostaa mukavalta marttyyriviitalta, jossa voi kieriskellä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Lapsia täytyy kohdella hyvin ja asianmukaisesti, mutta mieielstäni on täysin väärä ajattelutapa, että heidän puolestaan vanhempien muka pitäisi uhrata kaikki omalla kustannuksella. Ei lapset mene rikki siitä, että elävät perheen mukana perheen ehdoilla eikä lasen ehdoilla.

No tuskin ihan tuota tarkoitetaan että kakki uhrataan, mutta on itsekkäitä vanhempia, jotka ei lapsia pidä missään arvossa eikä tarjota asioita, vaikka periaatteessa olisi mahdollistakin. Sitten on vanhempia, jotka tekee kaikkensa lasten hyväksi. Osa pakolla ja osa siksi, että ajattelee sen olevan tehtävä ja saa itse iloa siitä, kun lapsi on saaneet haluamansa asian.

Kylla. Yksinhuoltaja, ei mikaan huippupalkka. Meilla oli todella tiukkaa rahasta.

Silti rahoitti mulle mm. 9-luokan kesalla kolmen viikon kielikurssin Englantiin, soi itse sen aikaa tyyliin vaan puuroa. 

Samoin rahoitti mua aika isokatisesti kun olin opiskeluaikoina vuoden vaihdossa ulkomailla. 

Lapsena mahdollisti sen, etta mun musikaalista lahjakkuutta tuettiin, sain alkaa soittamaan viulua ja osti viulun lisaksi muutkin musaluokan soittimet (kolme erilaista nokkahuilua). 

Aina oli kotona ravitsevaa ruokaa. 

Ei. Äidillä oli rahaa polttaa aski päivässä, mutta ei ostaa ruokaa lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä kannusta mihinkään ihmeen "uhraamisiin". Kuullostaa mukavalta marttyyriviitalta, jossa voi kieriskellä menetettyjen mahdollisuuksien perään. Lapsia täytyy kohdella hyvin ja asianmukaisesti, mutta mieielstäni on täysin väärä ajattelutapa, että heidän puolestaan vanhempien muka pitäisi uhrata kaikki omalla kustannuksella. Ei lapset mene rikki siitä, että elävät perheen mukana perheen ehdoilla eikä lasen ehdoilla.

No tuskin ihan tuota tarkoitetaan että kakki uhrataan, mutta on itsekkäitä vanhempia, jotka ei lapsia pidä missään arvossa eikä tarjota asioita, vaikka periaatteessa olisi mahdollistakin. Sitten on vanhempia, jotka tekee kaikkensa lasten hyväksi. Osa pakolla ja osa siksi, että ajattelee sen olevan tehtävä ja saa itse iloa siitä, kun lapsi on saaneet haluamansa asian.

No mun mielestä tuommoinen huonosti pitäminen onkin sitten aivan eri asia. Outoa normaaleista asioista puhua uhraamisena, jos sitä ei kuitenkaan tarkoiteta.  Kaikkensa tekeminen toisen eteen saattaa sekin olla karhunpalvelus, vaikka tekijälleen iloa toisikin.

Sanoisin että äiti teki, isä ei.

Uhraaminen tarkoittaa sellaistakin pientä asiaa, että vanhempi uhraa oman välittömän nautintonsa kuten kännien vetämisen, jotta on seuraavana aamuna ajokunnossa viemään lapsensa harrastukseen.