Miten ihmeessä jaksan teinieni maailmaa? Auttakaa, uuvun kohta...Ov

... Tarkoitan siis, että oma tunne varmaan sekoittuu vahvasti siihen, mitä kuvittelen teinin kokevan ja tuntevan.. Vaikea selittää... Mutta todella uuvuttavaa :(

Ap

Tarkoitatko että esim jos teinillä on tosi paha mieli ja itkee että maailma on paska niin sua ahdistaa ja itkettää kans? Vai tuntuuko että haluaisit auttaa mutta et pysty? Kantaa tunteet toisen puolesta? Hallita tilannetta? Lohduttaa?

En täysin saanut tunteesta kiinni mutta jos kuvailet enemmän niin helpompi lähestyä asiaa!

Mulla tulee joskus teinien kans olo että ”EI! Ei se voi tehdä voin! Maailma ei oo sellanen ! Ei niin toimita! ” ja tajuan sitten että hetkinen, kyseessä on teini. Teini kokee että voi tehdä mitä vaan ja on idealistinen ja uskoo eri asioihin kun aikuinen. Ja teinit on sellaisia. Peruutan pari askelta taaksepäin ja mietin itseäni teininä ja teini-ikää yleensä ja pyrin karistaa sen tavallaan kontrolloivan tunteen mikä meinaa herätä.

Mutta en tiedä puhutko samasta asiasta 🤔

Vierailija kirjoitti:

... Tarkoitan siis, että oma tunne varmaan sekoittuu vahvasti siihen, mitä kuvittelen teinin kokevan ja tuntevan.. Vaikea selittää... Mutta todella uuvuttavaa :(

Ap

Tässä auttaa varmaan jos koittaa tehdä senmosia ajatusharjoituksia jonka ydin on, että toisen ajatuksia ja tunteita ei voi kokea. Että ei voi tietää mitä toinen kokee. Itse esim olin teininä hyväksynnänhakuinen ja erittäin pelokas tyttö. Oma teini on rohkea, räväkkä ja luja ja mä aina ajattelen että nyt se vaan sitä pelkoaan ja herkkyyttään peittää - vaikka ei se varmasti ole niin. Lapsen isä on kuin teini ja isä ei ainakaan itse koe luonteellaan mitään herkkyyttä peittävän tai että on ”sisäisesti pelokas”. Mä luulen et kaikki on koska itse oon ollut.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitatko että esim jos teinillä on tosi paha mieli ja itkee että maailma on paska niin sua ahdistaa ja itkettää kans? Vai tuntuuko että haluaisit auttaa mutta et pysty? Kantaa tunteet toisen puolesta? Hallita tilannetta? Lohduttaa?

En täysin saanut tunteesta kiinni mutta jos kuvailet enemmän niin helpompi lähestyä asiaa!

Mulla tulee joskus teinien kans olo että ”EI! Ei se voi tehdä voin! Maailma ei oo sellanen ! Ei niin toimita! ” ja tajuan sitten että hetkinen, kyseessä on teini. Teini kokee että voi tehdä mitä vaan ja on idealistinen ja uskoo eri asioihin kun aikuinen. Ja teinit on sellaisia. Peruutan pari askelta taaksepäin ja mietin itseäni teininä ja teini-ikää yleensä ja pyrin karistaa sen tavallaan kontrolloivan tunteen mikä meinaa herätä.

Mutta en tiedä puhutko samasta asiasta 🤔

Kiitos vastauksestasi. Osittain ajattelen samaa mitä kirjoitit. Mutta koen, että jään ikään kuin siihen tunnetilaan kiinni. En pysty irtautumaan vaikka haluaisin. Näen joka puolella vaaroja, pelkään että heille sattuu jotain pahaa, tekevät vääriä valintoja. Jumitun teinin eroonkin pitkäksi aikaa ja jotenkin elän sitä eroa vahvasti.... Tosi vaikea selittää. Ja myös se, jos tiedän, että on paha mieli jostain. Lohdutan, kuuntelen, mutta se suru mitä koen, on hirveän vahvaa. Koenko avuttomuutta? Ehkä? Elänkö omia teiniaikoja nyt uudestaan ajatuksen tasolla? Ehkä? Yritän muistuttaa, että minun tunteet eivät ole teinin tunne, hän tuntee eri tavalla, eri vahvuuksilla kuin minä...

Tämä on koko ajan pahentunut vaan, tuntuu, että tätä mukaa olen itse työkyvytön, kun suren ja pelkään. On jäänyt ikään kuin pelkotilat päälle ja se vahva tunnekokemus. Itken salaa autossa, sängyssä ja toivon, että nuoret saisivat hyvän elämän. Mietin paljon myös muita nuoria ja heidän hyvinvointia.

Pitäisi nähdä se kaikki kauneus ja hyvä ympärillä. 

Ap

Kaikkihan on jo helppoa sitten kun ovat noin isoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

... Tarkoitan siis, että oma tunne varmaan sekoittuu vahvasti siihen, mitä kuvittelen teinin kokevan ja tuntevan.. Vaikea selittää... Mutta todella uuvuttavaa :(

Ap

Tässä auttaa varmaan jos koittaa tehdä senmosia ajatusharjoituksia jonka ydin on, että toisen ajatuksia ja tunteita ei voi kokea. Että ei voi tietää mitä toinen kokee. Itse esim olin teininä hyväksynnänhakuinen ja erittäin pelokas tyttö. Oma teini on rohkea, räväkkä ja luja ja mä aina ajattelen että nyt se vaan sitä pelkoaan ja herkkyyttään peittää - vaikka ei se varmasti ole niin. Lapsen isä on kuin teini ja isä ei ainakaan itse koe luonteellaan mitään herkkyyttä peittävän tai että on ”sisäisesti pelokas”. Mä luulen et kaikki on koska itse oon ollut.

Puhut asiaa! Ja kovasti yritän muistutella, että oma teini ei ole sama kuin minä teininä. Etten oikeasti voi todella tietää miten kokee ja mitä kokee. Kokemus voi olla ihan eri mitä itse tunnen... Vaikeaa. Tää kuluttaa tosi paljon. Pelottaa, että uuvun täysin, eikä minusta ole enää tukea kenellekään...

Ap

No täytyykin toivoa, että sinun lapsillesi ei sitten tule mitään oikeita ongelmia kuten vakavia sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkihan on jo helppoa sitten kun ovat noin isoja.

Voi kumpa olisitkin oikeassa! Ei meidän kohdalla päde valitettavasti... Vaikka pientenkin kanssa ollut omat juttunsa...

Ap

Ehkä kannattaa koittaa jakaa noita tunteita jossain oikeassa paikassa. Siis vaikka jossain teinien vanhemmille tarkoitetussa ryhmässä, tai vaikka psykologin kanssa.

Täältä saat vain pahan mielen.

Vierailija kirjoitti:

No täytyykin toivoa, että sinun lapsillesi ei sitten tule mitään oikeita ongelmia kuten vakavia sairauksia.

Mistä tiedät, ettei perheessämme ole jo sellaista... Mikä osaltaan luo pelkoa menettämisestä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaa koittaa jakaa noita tunteita jossain oikeassa paikassa. Siis vaikka jossain teinien vanhemmille tarkoitetussa ryhmässä, tai vaikka psykologin kanssa.

Täältä saat vain pahan mielen.

Tässä olet kyllä harvinaisen oikeassa. Silti kirjoitin tänne... Ei sitä opi. Surua täältäkin toisten puolesta kokenut...huoh. En haluaisi ajatella niin paljon, niin kuluttavasti.

Ap

Katkaise napanuora ja ole vanhempi. Nyt vaikuttaa siltä, että olet heikko tunteiden heiteltävissä oleva "kaveri" nuorelle, etkä se kallio, jota nuori tarvitsee. Nuori tarvitsee vahvan aikuisen, joka osaa vetäistä nuoren ylös tunteiden suosta ja kertoa, että asiat järjestyvät. Jos vellot nuoren tunteiden mukana, hän on kovin heikoilla. 

Ei tämä vanhemmuus mitään helppoa ole, mutta vastuu kasvattajana on kannettava.

Murrosikä tarkoittaa irtautumista vanhemmista ja aikuiseksi kasvamista. Olisikohan aika myös vanhemman yrittää irtautua siitä murrosikäisestä?

t. ysiluokkalaisen äiti

Vierailija kirjoitti:

Murrosikä tarkoittaa irtautumista vanhemmista ja aikuiseksi kasvamista. Olisikohan aika myös vanhemman yrittää irtautua siitä murrosikäisestä?

t. ysiluokkalaisen äiti

Tiedostan tämän, mutta koen tämän asian mitä koitan selittää hieman erilaiseksi. Minulla on jo kaksi täysi-ikäistä nuorta ja heidän kanssaan ei tälläistä tunnetta ollut lähellekään. Liekö moni asia mitä tapahtunut, vaikuttaa tähän miten vahvasti koen nyt asiat, pienemmätkin. Todella haluan irtautua, se on luonnollista. Ehkä jostain syystä kuitenkin saatan olla nyt napanuorassa kiinni, en tiedä enää itsekään...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Katkaise napanuora ja ole vanhempi. Nyt vaikuttaa siltä, että olet heikko tunteiden heiteltävissä oleva "kaveri" nuorelle, etkä se kallio, jota nuori tarvitsee. Nuori tarvitsee vahvan aikuisen, joka osaa vetäistä nuoren ylös tunteiden suosta ja kertoa, että asiat järjestyvät. Jos vellot nuoren tunteiden mukana, hän on kovin heikoilla. 

Ei tämä vanhemmuus mitään helppoa ole, mutta vastuu kasvattajana on kannettava.

Juuri tätä ajan takaa! Tätä pelkään, kun en enää itsekään ymmärrä miksi koen näin! En näytä tietoisesti tätä omaa oloa nuorelle, mutta tottakai hekin voivat vaistota että olen erilainen, suojelevampi ym.

Ap

Ja olen ollut aina hyvin tunteikas, mutta nyt koen, että en ole enää oma itsesi. Että tämä menee yli. Etten kykene olemaan se kallio, mihin nuori nojaa vaan horjutan kohta nuoria omalla hataruudellani.

Ap

Ap:lla voi olla myös omia traumoja, jotka nyt aktivoituvat, kun teinit reagoivat tunteella ja ovat dramaattisia.

Siis ap ei PYSTY pitämään itseään, omaa psyykettään erillään lapsiensa elämästä. Hän samastuu täysin heidän nuoruuskamppailuihinsa tunnetasolla.

Ap:n herkkyys kumoaa hänen järkevyytensä vanhempana. Uskon, että ap yrittää lasten edessä vaikuttaa vanhemmalta, joka tukee ja ymmärtää. Mutta yksin ollessa taantuu roolistaan ja musertuu tunnetaakan alle.

Eihän sille herkkyydelleen mitään voi. Itseään voi kumminkin "kouluttaa" jämäkämmäksi ja pysyä aikuisen roolissa. Itselläni ei ole kummoista käsitystä ns. ammattiauttajista, mutta voisihan ap kokeilla ja käydä juttelemassa jonkun perhedynamiikkaan tutustuneen psykologin kanssa.

Ilmeisesti ap:lla on puoliso ja lapsilla isä, joka voisi ottaa harteilleen enemmän nuorten asioita. Ehkä puoliso myös voisi puhua järkeä päähän ap:lle!

Minä olin aikoinani täysin ykssin nuoreni kanssa, joka alkoi masentua. Oli todella vaikea aluksi erottaa hänen masennuksensa omasta depressiostani. Siis tunnetasolla. Tuntui hirveältä ajatella, että nyt lapseni on luisumassa samaan helvettiin, missä itse olin rämpinyt vuositolkulla.