Pullantuoksuisen äidin lapsesta tuli uusavuton äiti

Minä.

Vaurastuminen ja kaupungissa asuminen tekivät minusta laiskan. Pivo-ketju sai miettimään asiaa.
Me tilaamme paljon sekä ruokakasseja että valmista ruokaa kotiimme. Käytämme paljon pientä ja kallista lähikauppaa, josta haemme hetken mielijohde-juttuja. Lapset päättävät usein mitä syömme, koska emme jaksa miettiä.

Syön usein ulkona. Ja jos lapset haluavat niin lähdemme usein koko porukalla myös ulos syömään. Kaikkea lähes terveellisen ja hesen väliltä.

Lapsuudessani päärynä ja viinirypäleet olivat harvinaista herkkua, se harmitti koska rakastin niitä. Olen huomannut, että ostan lapsilleni kesäisin hirveästi mansikoita, ja esimerkiksi tyttäremme halusi yhdessä vaiheessa monta vesimelonia viikossa, mukisematta ostin.

Lapsemme eivät tietä kohtuudesta mitään, sillä jos he esimerkiksi uimisen jälkeen haluavat munkit, minä ostan kun itsekin alkaa tehdä mieli, vaikka oltaisiin sovittu muuta.

Jotenkin myös kompensoin työtuntejani sillä, että ostan lapsilleni paljon kaikkea mitä he haluavat.

Olen miettinyt kuinka elän näin kotiäitini arvoja vastaan. Me emme olleet köyhiä, vanhempani vaan eivät tuhlanneet mihinkään.

Mieheni on myös nuuskasta perheestä, ja hänkin nauttii siitä, kun voi ostaa mitä haluaa.

Onko muita joista on tullut äitiensä vastakohtia?
Minkähänlaisia lapsistamme kasvaa?
Mitä teille kävi, jotka saitte aina haluamanne?