Kauankohan THL aikoo
vielä olla sitä mieltä, että koronavirus on vain pikku flunssa, jonka vuoksi ei ole aihetta ryhtyä minkäänlaisiin erotyistoimenpiteisiin? Milläköhän perusteella tullaan tuhansien sairastuneiden joukosta arpomaan ketkä pääsevät niihin muutamaan kymmeneen tehohoitopaikkan, joita Suomen sairaaloista löytyy? Mutta hei, eihän tuo tauti ole vaarallinen kuin vain niille, joilla on joku perussairaus. Lohduttaa varmasti kovasti kaikkia, jotka itse, tai joiden läheinen kuuluu riskiryhmään. Pneumokokkisairauksien riskitekijöitä on kuitenkin tv:ssä pyörivän rokotuskamppanjan mukaan myös yli miljoonalla suomalaisella, oletan, että sama koskee myös koronavirusta. Olisi kiva nähdä, että täälläkin alettaisiin suhtautua tilanteeseen oikeasti vakavasti. Joskin taitaa olla myöhäistä jo.
Olisi jo korkea aika saada virallinen tiedonanto siitä mihin toimiin kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi on ryhdytty. Viranomaistahojen hiljaisuudesta päätellen ei minkäänlaisiin.