Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Työttömän paluu työelämään esikoisen jälkeen. Alanvaihto? Takaisin työhön, josta aiemmin burnout? Voi ahdistus!
11.02.2020 |
Viimeinen vuosi on ollut elämäni paras vuosi, koska olen saanut olla vauvani kanssa kotona (kohta siis vuosi takana). Olen kokenut ensimmäistä kertaa elämässäni, että mulla on joku tärkeä tehtävä elämässä. Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä tasapainoinen ja "zen" olo elämän suhteen. Kaikki johtuu ihanasta vauvastani.
Ahdistaa niin älyttömän paljon palata työelämään. Oon tehnyt yli 10 vuotta freelancerina töitä alalla, jolle en haluaisi enää palata monestakin syystä. Mainitakseni pari painavinta syytä: 1. Koen, että sillä työllä ei ole mitään arvoa. Haluan tehdä työtä, josta olen ylpeä. 2. Kyseinen työ on aina ollut todella kuormittava, paljon ylitöitä, koko ajan piti olla tavoiteltavissa sähköpostitse tai puhelimitse, eli edes kotona ei päässyt vapaalle ja jatkuvasti oli tiukkoja deadlineja. Sain burnoutin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen kun palasin, kuljin pari vuotta ihan zombiena ja kaikki oli pelkästään kitumista ja säästöliekillä eteenpäin rämpimistä, koska "töitä on tehtävä". Nyt kun vauva täyttää vuoden on ajankohtaista uusien töiden etsiminen. En usko, että kykenen menemään takas kyseiselle alalle. Ja koska olin keikkatyöläinen, ei ole mitään työpaikkaa odottamassa mun paluuta, joten jotain pitäisi keksiä lähikuukausina. Meen henkisesti niin lukkoon, kun edes mietin vanhoja töitä, että en vaan pysty hakemaan siltä alalta töitä.
Tästä päästään siis ongelman ytimeen, mulla ei ole koulutusta muihin hommiin ja nyt kun on elätettävä rakas lapsi, jolle haluaisin antaa taloudellisesti mahdollisimman hyvän ja vakaan elämän (isä häippäs kuvioista lapsen synnyttyä, sieltä ei tule rahaa, tästä ei tarvi keskustella. Onneksi meillä on maailman paras tukiverkosto), ei olisi varaa aloittaa mitään vuosia kestäviä opintoja (unelma olisi ollut opiskella eläinlääkäriksi, mutta olen jo 35v eikä ole takeita siitä, että pääsis opiskelemaan ekalla eikä edes kolmannella yrityksellä...).
Oon ihan todella motivoitunut pitämään huolta lapsestani ja haluaisin saavuttaa vakaan taloudellisen tilanteen, mutta se onkin ainoa motivoiva asia tässä työnhaussa, koska en tunne paloa mitään työtä/alaa kohtaan. Olen kyllä aina ollut tosi lojaali ja vastuuntuntoinen työntekijä, mutta varmaan siitä johtuen mun kiltteyttä käytettiin työssä hyväksi vuosia, kunnes tää oksa ei taipunut enää, vaan katkesi ja tuli burnout. Ennen vauvaa koko elämä pyöri työn ympärillä, jossa olin onneton, mutta esitin, että kaikki oli hyvin ja "sellaista se elämä on, töitä pitää tehdä, muillakin on vaikeeta".
Vietettyäni elämäni paras vuosi lapseni kanssa, olen tuntenut mitä on olla onnellinen ja sitä myötä olen tullut siihen tulokseen, että mikään duuni ei ole sen arvoinen, että vietän siellä masentuneena ja ahdistuneena aikaa, jonka olisin voinut viettää lapseni kanssa tai pahempi, että se työ imee musta elämän ja lapseni joutuisi kotona kohtaamaan loppuun palaneen poissaolevan äidin.
Rehellisesti, haluan vaan vakaan tulolähteen (työssä josta voin olla ylpeä), josta tulee sen verran rahaa, että voin elää lapseni kanssa tavallista keskiluokkaista elämää. Ei mitään pröystäilyä. En halua olla enää vaihtelevasti tienaava keikkaileva työläinen, enkä varsinkaan sillä alalla joka sairastutti mua monta vuotta. Ahdistavaa.
Kommentit (4)
Kiitos tosi hyvästä kommentista! Sosionomin opintoja olenkin miettinyt yhtenä vaihtoehtona, koska siitä pääsisi jatkamaan esim. psykoterapeuttikoulutukseen (psykologiaa en rehellisesti uskalla hakea opiskelemaan yliopistoon, koska en tiiä osaanko lukea pääsykokeisiin tehokkaasti ja psykaan ilmeisesti vaaditaan matikkaa...kirjoitin ylioppilaskokeissa aikoinaan lyhyen matikan ja pääsin siitä nippa nappa läpi noin 20v sitten). Tästä tosiaan saisi sen merkityksellisen työn, jota kaipaan.
Olen 10 vuotta sitten tehnyt opintojen ohessa tuota aulahenkilön ja toimistoassistentin hommaa, myös aspaa. Työt ei tosiaan seuraa silloin kotiin, mutta kun on tottunut jo useamman vuoden tekemään vaativampaa työtä (vaikkakin oli uuvuttavaa), tuntuu henkisesti jotenkin...takapakilta mennä takas sellaisiin hommiin, joita tein koulun ohessa.
Aiempi koulutus on taidealalta ja mietin myös jossain vaiheessa siihen jatkokouluttautumista, mutta tulin siihen tulokseen, että en edelleenkään sillä tutkinnolla löydä tarpeeksi merkityksellisyyttä alan hommista (tämä on henkilökohtainen ongelma, varmasti moni muu tekee ja löytäisi itselleen tärkeetä työtä alalta) ja siksi alanvaihto on paikallaan. Työelämää kuitenkin edessä vielä se 33 vuotta, se on pitkä aika olla väärässä hommassa!
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan pohtinut esim. yhteisöpedagogin tutkintoa? Työllistävyys on todella hyvä ja jatkokouluttautumisvaihtoehtoja useita. Opinnoissa voit suuntautua esim. järjestötyöhön tai ehkäisevään nuorisotyöhön. Myös tuo mainitsemaasi taidealan osaamistasi pääsisit hyödyntämään esim. erilaisissa ohjaustehtävissä. Ylipäätään hyvin inhimillinen ala kyseessä. :) Täältä voit lukea lisää: https://www.humak.fi/opiskelijaksi/yhteisopedagogi/
Kiitos tästäkin kommentista! Käyn ehdottomasti tutustumassa, kevään yhteishakukin vasta edessä! :)
Alue: Aihe vapaa
Sosionomin AMK-opinnot kestää sen 3-3,5 vuotta (aiemmat koulutukset lyhentää kestoa, ja tiiviillä opiskelutahdilla opintolainan turvin voi valmistua nopeasti. Jos opinnot suorittaa tietyssä ajassa ennen virallista valmistumisaikaa, Kelalta saa hyvitystä opintolainaan). Kysyntää on jonkin verran, palkka ei mitenkään erityinen mut tulee toimeen, työajat vähän paikasta riippuen mahdolliset myös ns. virastoaikaan, ei paljoa viikonlopputöitä (esim. oppilaitoksiin opiskelijahuoltoon/suunnittelijaksi, päivätoimintaan ohjaajaksi yms.). Sinänsä ihan merkityksellinen työ, jos siis viihtyy ihmisten parissa eikä halua toimistoduunia.
Vähiten stressaava ympäristö olisi joku aulapalvelu/asiakasneuvoja/yleissihteeri, usein näihin ei loppujen lopuksi vaadita kummallisempaa koulutusta jos työkokemus liippaa läheltä. Työt ei ainakaan seuraa kotiin asti, joskaan se nyt ei varsinaisesti mitään maailmaaparantavaa hommaa olekaan. Työajat riippuvat paljon paikasta, mutta virastoaikaan olevaa työtä kyllä löytyy.
Tietenkin jos mikään tietty ala ei kiinnosta, on vaikea lähteä uraakaan miettimään. AMK- tason koulutuksen silti saa melko helposti ja nopeasti suoritettua, tosin opiskelun on kiinnostettava ja niihin on panostettava varsinkin jos haluaa paperit nopeasti pihalle. Koulutuksen aikana järjestetään paljon työssäoppimista, mikä hyvä paikan löytyessä on myös nopea väylä työelämään.
Koulutus kuitenkin teoriassa parantaa mahdollisuuksia työlllistyä. Jos sinulla on jo pohjalla joku koulutus, mieti, voisiko sitä soveltaa muiden alan töihin tai olisiko mahdollista ottaa täydennyskoulutusta.