Korona epidemian ehkäiseminen vaatii poliitikkojen toimintaa
Meidän pitää viestittää asiallisella tavalla edustajillemme, että emme halua koronavirusepidemiaa Suomeen ja olemme sen estääksemme valmiita kestämään hankaliakin toimenpiteitä.
Suomalaisten asiantuntijoiden ongelma on se, että he suhtautuvat koronavirukseen kuin luonnonvoimaan jota ei voi pysäyttää. Siksi he eivät halua kokeilla tai edes suositella kovin voimakkaita toimenpiteitä, koska heidän mielestään ne aiheuttaisivat turhaa kärsimystä ja pelkoa. Hehän ovat ihmetelleet Kiinan voimakkaita toimenpiteitä ja pitäneet niitä ihmisille kärsimystä aiheuttavina.
Poliitikot eivät tietenkään voi yksityiskohtiin voi puuttua, mutta heidän pitää määritellä selkeä päämäärä johon pyritään. Päämäärän pitää olla koronavirus epidemian pitäminen pois Suomesta, kunnes virukseen on olemassa rokote tai tehokas hoito. Rokotetta on luvattu ensi vuoden alkuun ja sinne asti epidemian alkua pitää siis pystyä estämään. Koska THL ei tähän nähtävästi pyri, pitää hallituksen ja eduskuntamme kantaa vastuunsa ja antaa virkamiehille tärkeimmäksi tehtäväksi estää epidemia rokotteen saamiseen asti, voimakkaitakin keinoja käyttäen. Virkamiehet voivat sen jälkeen käyttää tarvittavia keinoja ja pyytää tarvittaessa lisäresursseja ja valtuuksia.