Mitä teit työuupumuksesta selviydyttäsi?

Otin opintovapaata ja kouluttauduin lisää. Vaihdoin työpaikkaa, teen töitä tavallaan samojen teemojen kautta kuin ennenkin mutta eri sektorilla/eri näkökulmasta. Pitkähkö opintovapaa auttoi vapauttamaan uskomattoman paljon vuosien aikana kertynyttä uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta. Opinnot eivät olleet liian vaikeita, mutta sopivan vaativia, jotta tasapaino pysyi. Vähitellen huomasin, että osaan kuitenkin paljon asioita ja tiedolla, jota olin kerännyt aiemmassa työssäni, on arvoa muualla. Tein ensin opintoihin liittyvän "kevyemmän" eli ei aiemman työn vaativuutta vastaavan harjoittelun. Kun pärjäsin siellä hyvin, sain lisäpontta ja uskoa itseeni. Uuden työpaikan haussa käytin paljon aikaa työpaikkojen ilmapiirin ja taustan selvittelyyn työilmapiirin osalta ja valitsin sellaisen, jolla oli tällä saralla hyvä maine ja josta en kuullut puhuttavan pahaa. Nyt olen ollut 8 kk uudessa työssä ja viihdyn hyvin. Syksyllä huomasin itse, että alkoi taas lähteä menemään liian lujaa (otin liikaa töitä, koetin tietää kaikesta kaiken ja vastata sellaisiinkin asioihin, joista ei kysytty). Vuoden vaihteen jälkeen oli kuitenkin mahdolllisuus huilata ja päätin tietoisesti ottaa vähän rennommin (eli resursoimaan realistisesti ja suhteuttamaan työtäni ja sen riittävyyttä myös esimiehen näkökulman avulla). Lisäksi kun kaikki ei ole enää uutta, alkoi taas vähän helpottaa. Voin sanoa olevani täysin eri ihminen, kuin se lattialla sirpaleina oleva ihmisraunio, joka lähti edellisestä työstä uskoen, että on muuttunut täysin hyödyttömäksi. Tiedostan, että minun pitää valvoa sisäistä suorittajaani ja tätä harjoittelen edelleen ja myös vapaa-ajalla olen satsannut rentoutumiseen ja koettanut muistaa, että taukoja tarvitsee juuri silloin, kun niitä ei millään ehdi pitää. En olisi voinut kolmisen vuotta sitten voinut uskoa, että minusta tuli sittenkin taas ihan arvostettu asiantuntijatyön tekijä, mutta näin kävi. 

up

Jatkoin samassa työssä, 8 vuotta jo jatkanut. Ei oikeastaan mikään ole muuttunut, edelleen ryynään ylitöitä öitä myöten eikä ole muuta elämää kuin työ. Mutta en ole enää uupunut koska olen oppinut lääkitsemään stressiä alkoholilla.

Sain energiaa sen tajuamiseen että pakko vaihtaa työpaikkaa. Nykyisessä liikaa liian pahoja ongelmia, eikä tilanne tulisi muuttumaan.

Minä en vaihtanut työtä, mutta vaihdoin asemaa, niin että ankea esimies ei enää ollut minun esimieheni. Silloin en enää väsynyt samalla tavalla ja siitä lähti urkenemaan hyvin etenevä ura. Työt eivät siis vähentyneet, mutta muuttuivat niin, että sain itse enemmän määrätä ja priorisoida ja sain myös parempaa (sekä kiittävämpää että hyödyllisempää) palautetta.

Silti en aina ole varma, että olen selvinnyt asiasta, tai että se ei enää uhkaa tai tule vastaan uudelleen. Silloin minua auttaa ajatus, että niin halutessani minä VOIN lopettaa tämän työn ja tarpeen vaatiessa koko työssäkäynnin.

Mun työuupumukseni päättyi vakavaan sairaskohtaukseen ja massiiviseen sisäiseen verenvuotoon. On ihme, että olen ylipäätään vielä hengissä. Olin 3 viikkoa sairaalassa ja sitten vielä 1,5 kk sairaslomalla. Sen jälkeen jatkoin osa-aikatyössä. Kun puolen vuoden päästä aloin olla suht terve ja tehdä taas kokopäivätyötä, alkoi töissä tulla paineita entiseen. Mutta kokemukseni oli opettanut, että en toista kertaa aio kokea samaa ihan helvetin kivuliasta keikkaa, jossa eloonjäämisen mahdollisuus  on vain 10%. Ilmoitin aina topakasti töissä, että olen valmis samaan rumbaan kuin ennenkin, kunhan ensin jokainen työkaverini on maannut 3 viikkoa verisuonikirurgisella osastolla valtimorepeämän vuoksi. Ei löytynyt halukkaita, joten meille pakattiin lisää työntekijöitä. Olen edelleen samassa työpaikassa ja tehnyt jo 7 vuotta etätöitä.

Kouluttauduin uudelleen. Paloin loppuun opintojen loppusuoralla uudelleen. Päädyin ammatilliseen kuntoutukseen, paloin loppuun siellä. Nyt olen ollut kohta 2 vuotta kotona. Syksyllä uusi yritys kuntoutuksen kautta työelämään tai koulutukseen.

En tiedä mikä ultimaalinen työv*tutus tai uupuminen tää on, mutta yritän välttää ajautumista syvimpään kuoppaan ottamalla enempi tsillisti töissä ja olla potematta siitä huonoa omaatuntoa. Onhan tässä 10v jo tunnollisesti duunattu.

Opettelin priorisoimaan. Teen siis töissä vain sen mkstä maksetaan, eli aika vähän. Auttoi aika paljon saikun jälkeinen äitiysloma niin sai pitkään huilia. Nyt viitisen vuotta myöhemmin edelleen samassa paikassa, mutta koska elätettävät niin ei tästä niin vain hypätä tyhjyyteen asuntolainoineen. Sinnittelen ja priorisoin edelleen.

Lopetin alkoholin käytön, laihdutin 20 kg, opettelin sanomaan ei, opettelin olemaan riittävän hyvä